Yleinen

Vihdoinkin viikonloppu!

Huomenta!

Täällä on jo päivä kivasti vauhdissa 🙂 J on töissä joten Oskulin kanssa vietetään vapaapäivää. Jotenkin iän myötä sitä tulee herättyä viikonloppuisin aiemmin kuin nuorempana. Silloin ei meinannut päästä millään sängystä ylös ennen klo 10 😀 Selväähän on, että päivän aikana ehtii tehdä enemmän kun herää aiemmin.

 

 

Sanontakin kuuluu, aikainen lintu madon nappaa. Viikonloppuisin on ihana nauttia aamupala kaikessa rauhassa, keittää puuro ja tehdä smoothieta. Viikolla puuro yleensä valmistuu mikrossa ja smoothiet on tehty edellisiltana valmiiksi kaappiin. Puuron kanssa parasta on raejuusto ja mustikkakeitto. Smoothieen laitoin tänään kiiwiä, banaaninia, omenaa ja vettä. Niin raikasta ja terveellistä tietty!

Kävin tällä viikolla Lauttasaaressa sijaitsevassa sisustusliike Nice Roomissa. Liikkeessä oli loppuunmyynti mutta vielä oli hyvin tavaraa jäljellä. Mukaani lähti tällä kertaa täydellisen pehmeä torkkupeite ja ruudullinen tyynynpäällinen. Edelliskerralla käydessäni ihastelin jo verhoja joita omistaja ompelee tilauksesta. Makuuhuone tarvitsisi uudet pitkät sivuverhot, joita olen jo pidempään miettinyt. Nyt vain mietin että kumpi on paremman näköinen, valkoinen kangas joko valkoisella kohokuviotekstillä vai beigellä tekstillä? Pähkäilen tuleeko makuuhuone liian valkoinen jos kokonaan valkoiset verhot, mutta toisaalta valo pääsisi niistä ehkä vielä paremmin läpi. Katsotaan kumpiin päädyn 🙂

Tässä muutamia kuvia tältä viikolta ja yksi asukuvakin löytyi. Ja niin, balleriinatkin ovat käyneet jalassa jo muutamana päivänä <3

 

Rentouttavaa lauantaipäivää murut <3

– Marjut –

Ei kommentteja
Previous Post
25.4.2015
Next Post
25.4.2015

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts

Instagram

  • Ollaa tänään järkätty tyttöjen huonetta ja saatiin vihdoin heille uusi sänky 😍 Näette pian lisää miltä huone nyt näyttää!
Mites teidän sunnuntai on menny? 🤍
Ihanaa iltaa ❣️
  • Onnea vielä rakas @seppapete ❤️🎈💥 Oli todellakin kaiken stressin arvoista nähdä sun reaktio eilisistä yllätys juhlista ❣️😭 🤩
" Sinä vain olet mun
Juhlien kuohuvaa
Sinä vain olet mun
Sydämen humala
Ja vain sinun kanssasi olen tuntenut
Magneetin voiman" ❤️ @jannikabofficial

Rakastan sua muruseni @seppapete ❣️
  • ✨ SUPRISE HONEY ✨ Järjestin eilen Peten kavereiden kanssa @seppapete lle 40v yllätys juhlat mielettömän upeassa Herttoniemen @ravintolafatlizard penthousessa *🤩 Olin kertonut Petelle meidän menevän dinnerille, mut sanoin et käydään ennen syömistä ottamassa yhteistyön takia penthouse tilasta stoori ja siellä odottikin frendit yllärinä 🥳🥳 - > swaippaa videoon 🤩
Sankarille kaikki meni täydestä ja Pete oli todella yllättynyt ja hieman jopa liikuttunut ❣️

Tajuttoman upeat puitteet, todella hyvät safkat ja mieletön porukka, kiitos kaikki❤️

Koristeet @mydreamday.fi
Kakku @bakerymanteli
*tilasta saatu alennusta
  • Sekasorto - aihe, joka tuottaa mulle stressiä ja minkä suhteen pitäisi löytää ratkaisuja! Ehdin tottumaan siihen, että Minean poissaollessa siivoan hänen huoneen ja laitan asunnon järjestykseen. Nyt, kun meitä onkin täällä puolet ajasta viisi tyyppiä niin voitte kuvitella onko enään yhtä järjestyksessä paikat, no ei ole ei 🙈 Lisäksi kaapeista loppuu tila kesken ja tytöille pitäisi hommata uusi sänky.

Puuh paljon on juttuja, joiden suhteen pitäisi keksiä jotain, mutta kaikesta huolimatta en vaihtaisi tätä pois ❤️

Onko yhtään tuttu aihe muilla? 🙉
  • *palvelu saatu* Kävin kampaajalla viimeksi vuosi sitten, joten pieni freessaus olikin jo paikallaan 🤍 Haluan säilyttää oman värin, mutta raidoilla+sävyllä hiuksiin saa elävyyttä ja siinä @thehouseofbeautyfi onnistui täydellisesti 😍💯 Lopputulos on luonnollinen ja kauniin sävyinen, vai mitäs mieltä ootte?

Ps. Swaippaa ennen kuvaan! 🙈
  • Kaupallinen yhteistyö @fredmanfin 💗🎀 Rintasyöpä on aihe, joka koskettaa mua syvästi ja haluan olla mukana tukemassa sitä upeaa työtä, jolla kerätään varoja syöpien tutkimuksiin. Roosa Nauha kampanjassa on mukana myös suomalainen perheyritys Fredman, joiden tutut leivinarkkipaperi ja suodatinpussi pakkaukset ovat saaneet kampanjaan sopivan asun💗
Heidän jokaisesta myydystä #roosanauha - kampanjatuotteesta lahjoitetaan 10% Syöpäsäätiölle.

Yhdessä #fredman kanssa haluamme muistuttaa läsnäolon tärkeydestä 💗 Aina sanat eivät riitä ja silloin voit osoittaa tukesi, vaikka keittämällä pullakahvit ja olemalla läsnä 💕

Ps. Suodatinpussit toimii hyvin hodareiden kanssa 🌭 @boksiapp #suomalainenperheyritysfredman #fredmanxroosanauha

Seuraa minua!