keittiö Livingspace makuuhuone olohuone rivitalo suunnittelua uusi koti valkoinen sisustus

Kurkkaus tulevaan tyyliin

Kuvat Pinterest

Vihdoinkin perjantai!!

Viikko on mennyt niin työn touhussa, tavaroiden siirtelemisessä että neuvolassa. En millään malttaisi enään odottaa ensimmäistä yötä uudessa kodissa <3 Yritin ehdottaa J:lle, että olisimme menneet jo tänään sinne yöksi, mutta vastaus oli ”Kyllä sä siellä kerkeät sitten olemaan :)” Noh, niin kai sitten!
Viimeiset tavarat ja lopullinen muuttomme tulee siis olemaan 13.-15.5. viikonlopun aikana.


Uusia hankintoja on jo tullut tehtyä, mutta puuttuviakin on vielä jonkin verran. Teen vielä erikseen postauksen tulevista hankinnoista 😉

Ajattelin antaa teidän kurkata tulevaa tyyliämme alla olevan kollaasin merkeissä. Pääväreinä tulee olemaan valkoinen, harmaa ja beige. Hieman mustaakin saattaa jossain vilahtaa 🙂 Nämä värit enemmissä ja vähemmissä määrin kulkevat koko asunnossa luoden yhtenäisen kokonaisuuden. Neutraalisuus, rauha, harmoninen ja pelkistetty taitavat kuvata parhaiten tulevaa kotiamme 😉

Tein lisäksi erillisen kollaasin hieman fiilistelyn pohjalta. Näissä kuvissa on kuvattuna kauniita yksityiskohtia, esineitä ja hetkiä. Katsotaan saadaanko luotua samantapaista fiilistä myös meille <3

Miltäs näyttää?

Ihanaa viikonloppua!

– Marjut –

Ei kommentteja
Previous Post
22.4.2016
Next Post
22.4.2016

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit