aurinkotuoli Bauhaus hortensia K-rauta Livingspace patio puutarhakalusteet terassi Veken kaluste

Terassin suunnittelua

Kuva Kodin Terra

Hyvää huomenta!

Täällä ollaan herätty jo J:n lähtiessä töihin ja ehkä ”pienimuotoinen” innostus muutosta sai muutenkin heräämään melkein kukonlaulun aikaan 😀 Päätettiin nimittäin aloittaa muuttopuuhat jo tämän viikonlopun aikana.

Eilen illalla vietiin muutamia juttuja ja huomiseksi on sitten varattu pakettiauto. Viedään suurin osa tavaroista ja varastosta nyt ja loput sitten toukokuun toisella viikolla. Ollaan reissussa vapun jälkeinen viikko, joten täytyy vähän osissa muutella.

Oon nyt jotenkin tosi innostunut tulevasta terassin laitosta. Koko huoneiston levyiselle terassille paistaa keskipäivästä iltaan saakka aurinko, joten uskon, että tulemme viettämään siellä paljon aikaa 🙂 Näin ollen haluan panostaa sen viihtyvyyteen. Meiltä löytyy jo valmiiksi tämä valkoinen kalustesetti, joka aiotaan pitää käytössä. Täytyy vain hankkia uudet pehmusteet ja ehkä aurinkovarjokin olisi kiva juttu.

Terassin toiseen päähän olisi suunnitteilla hankkia kaksi aurinkotuolia. Olen etsinyt kaikki puutarhakalustekaupat läpi ja vain muutama mieleinen löytyi. Olemme kyllä molemmat J:n kanssa sellaisia auringonottajia, että on syytä olla hyvä tuoli 😉

Onko teillä kokemuksia alla olevista malleista?

Kuvat Bauhaus, K-Rauta, Veken Kaluste

Keräsin vielä Pinterestistä kuvia terassin yleisilmeestä jonkalaiseksi sen toivoisin. Korkeat maljakot sopisi hyvin pöytäryhmän reunalle tuomaan hieman lisää yksityisyyttä. Maljakoihin laittaisin ehkä joko korkeita tuijia tai puksipalloja. Ja tietysti terassille tulee myös hortensioita, lyhtyjä, tekstiilejä ja muita kukkia  <3 Etupihalle kaavailin joitan kollaasin oikean alalaidan tapaista, mitäs pidätte?

Kuvat Pinterest

Nyt täytyy jatkaa pakkailuja, nauttikahan te aurikoisesta päivästä!

– Marjut –

1 Comment
Previous Post
16.4.2016
Next Post
16.4.2016

1 Comment

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

  • Lauantai-ilta kotona 💛 Eilen katottiin tyttöjen kans Emoji leffa ja tänään Leijonakuningas 🦁 Mitäs te puuhaatte tänään?
Rentoa iltaa! .
.
Have a relaxing evening 💛
  • Pyjama party with my girl's ❤️💭 Haettiin tänään mun pikkusiskopuoli meille viikonlopuksi ja nämä kaksi on niiin ihanat yhdessä 😍 Huomenna suunnataan Tuomaan markkinoille 🎄
Mitäs suunnitelmia teillä on viikonlopuksi?
Ihanaa iltaa ✨
  • Rintasyöpä diagnoosista tulee tänään kuluneeksi 2 vuotta 💪🏻 Edelleen muistan ne hetket lääkärissä ja kuullessani ne sanat "sulla on hyvin suurella todennäköisyydellä rintasyöpä". Syöpä sana kulkee kun elämässä mukana ja se on tehnyt musta entistä vahvemman ja elämää arvostavamman 🙏🏻 Äärimmäisen kiitollinen siitä, että saan olla tässä just nyt 🙏🏻❤️
.
.
.
.
Today came 2 years since I got sick for breastcancer and here I am stronger than ever and so thankful that I can be here right now ❤️😬 Kuva @niinaboman
  • It's our 4th Engagement Day ❤️ Kiitos tuestasi vuosien varrella ja etenkin kahden viimeisen vuoden aikana. Olet todella hieno isä lapsellemme ja hyvä puoliso ❤️ Kuva @iinalaura 😘
  • Kaupallinen yhteistyö @xslelut
Löytyykö muita Frozen faneja? Minea on hulluna kaikkeen mikä liittyy Frozeniin❄️ Käytiin kurkkaamassa xs-lelujen valtavaa valikoimaa, josta Minea sai valita ikäiselleen tytölle joululahjan Joulukeräykseen🎄
Joulu on antamisen aikaa ja silloin on ihana ilahduttaa muita ✨ Jumbon uusi XS lelut - myymälä on kerrassaan huikea ja täynnä lasten suosikkeja! Muut myymälät löytyvät Helsingin keskustan ja Itiksen Stockmannien yhteydestä sekä Espoon Isosta Omenasta, Tapiolan Ainoasta ja Helsingin Kauppakeskus Kampista. #xslelut @boksiapp
  • Kiitos Suomi 🇫🇮❤️ Ilman heitä, selvinneitä, jostain sieltä, puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta, arkipäivä olis kuudes joulukuuta.

Niin onnellinen ja kiitollinen itsenäisestä 102-vuotiaasta Suomesta ❤️🇫🇮 #tb

Follow Me!