rakkaus raskausmyrkytys synnytys vauva

Our little miracle

Rakkaus. Ylpeys. Kiitollisuus. Onnellisuus.

Voi tätä rakkauden määrää tuota pientä tuhisijaa kohtaan <3 Voisin vain tuntikausia katsella häntä ja silittää hänen pehmeää poskea. Täydelliset huulet, nenä ja tummana tuikkivat silmät. Silmät, jotka päivä päivältä yhä pidempään meitä katselevat ja tarkkailevat. Pienet sormet puristuvat sormeni ympärille ja äidin sydän meinaa pakahtua <3


Bebe on ollut kovin kiltti ja rauhallinen eikä hän ole turhia itkenyt. Rytmiä meillä ei varsinaisesti vielä ole, mutta hyvin on kuitenkin saatu nukuttua. Imetyksen kanssa oli alkuun haasteita, mutta sekin sujuu jo paljon paremmin. Syntymäpainokin on jo saatu kiinni ja hän syökin todella reippaasti 🙂

Mutta sitten itse hänen syntymäänsä. Kävin viime keskiviikkona raskausmyrkytyksen takia kontrollissa ja kaikki vaikutti olevan hyvin tilanteeseen nähden. He aikoivat ilmoittaa mikäli pissan proteiiniarvot olisivat nousseet, muutoin perjantaina olisi ollut seuraava kontrolli. Saimme kuitenkin vielä samana päivänä kutsun synnytyksen käynnistykseen Jorvin sairaalaan. Proteiiniarvot oli nousseet niin paljon, että ainoa parannuskeino on vauvan syntyminen. Täytyy sanoa, että kyllä siinä hieman pulssi nousi, kun aloin pakkaamaan tavaroita mukaan. Puhelimessa sanottiin, että kotiin tulen seuraavan kerran vasta vauvan kanssa <3

Saavuimme sairaalaan kuuden aikaan keskiviikko iltana ja seuraavana iltana klo. 21.14 meillä oli jo pieni prinsessa sylissä <3 Kaikki kävi todella nopeasti ja synnytyksen kesto oli vain 3 tuntia 14 minuuttia. En ehtinyt edes pyytämään puudutuksia vaan TNS laite ja ilokaasu olivat ainoat kivunlievitykset. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvä fiilis ja palautuminenkin on tapahtunut nopeasti.

On tämä vain ihmeellistä <3

Nyt hipsin päikkäreille tuonne suloisuuden viereen, ihanaa päivää 🙂

– Marjut –

4 Comments
Previous Post
17.10.2016
Next Post
17.10.2016

4 Comments

  • Anonyymi

    Voi ihanuutta! Oikein paljon onnea koko perheelle. Sara

  • Essi

    Ai että, yksi itkupilli katseli tuota kuvaa ihan vedet silmissä! Yksi takuuvarma asia mikä saa mut aina itkemään on äiteys, siitä puhuminen ja siihen liittyvät kuvat <3 Onnea hirmuisesti pikkusesta! 🙂

    essi-bltn.blogspot.fi

  • Annika / Pellavaajapastellia blogi

    Onpa soma pikkuinen nyytti! Ihanaa että kaikki meni hyvin.Nauttikaa vauvasta ja hänen tuoksustaan, pitäkää paljon sylissä. Kaiken muun ehtii kyllä myöhemminkin♡♡

  • Eeva

    Voi ihanaa, onnea! 🙂

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

  • Be proud of yourself ❤️
En varmaan aiemmin olisi uskaltanut julkaista vastaavaa kuvaa itsestäni, mutta oon vain niin onnellinen mennessäni rinnankorjaukseen 🙏🏻 Oon saanu mun kropan takaisin ja sitä myöden itsevarmuus on palannut suurempana kuin koskaan. Jotenkin sitä kaiken tämän jälkeen osaa arvostaa omaa vartaloa eri tavalla ja kantaa sen myös arvokkaasti. Tämä tunne on ihan 💯💯
Muistakaa, että te jokainen olette upeita sellaisina kuin olette, kunhan näette itse itsenne upeana❤️
#fuckcancer 
Blogissa lisää aiheesta! *asu saatu
  • Years' goe's by but still we rock babe ❤️😘 Olipas huippua tanssia pöydillä kuten joskus vuosia sitten ja muistella vanhoja 💃 Vaikka olin autolla liikkeellä niin väsymystä se ei poista.. 💭
Aurinkoista sunnuntaita 💛

Kiitos vielä @studiovms upeista kulmista ja lashlift taivutus on kyllä ihan paras 💯
  • I really love this 🐚 vase 🖤
Kiitos @aveoshop vanhan lahjakortin, jolle löytyi käyttöä nyt!
Tänään on vietetty neidin kanssa ihana päivä ja leivottiin vielä mokkapaloja äsken 🥧
Nyt lenkille, joten rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Mites teidän perjantai on mennyt?
  • " Take care of yourself. Go for a walk, take a vacation, have a drink, eat your favourite food, read a book, cry if you need to do. Do what you need to do, because at the end of the day, you're all you've got. " @herincrediblemindset
  • Have a lovely evening 🖤
Tänään ei huvittanut kirjoitella sen ihmeempää, joten toivotetaan siis vain ihanaa iltaa teille kaikille!
  • Sometimes you just need to focus on yourself ❣️
Sairastuminen on muuttanut mua ihmisenä ja tuntuu välillä etten edes tiedä kuka oli Marjut ennen sairastumista? Elämää ajattelee nyt eri tavalla ja osaa arvostaa sen rajallisuutta, mutta välillä tuntuu kaikki niin sekavalta. Tänään vietän yksin koti-iltaa ja keskityn vain itseeni. #metime

Osaako kukaan muu tarttua ajatuksiini?

Blogissa lisää mun ajatuksia!

Follow Me!