juhlat Lifie ristiäiset ristiäiskakku vauva

Ristiäisten suunnittelua

Täällä vietetään Beben ristiäisiä tulevana lauantaina <3

Beben suuren päivän järjestelyiden suhteen ollaan onneksi jo loppusuoralla. Muutamia juttuja on vielä mietinnässä.

Äitini tuli meille Pohjanmaalta eilen avuksi ja muu porukka saapuu sitten perjantaina. Majoitammekin meillä suurimman osan pohjoisen vieraista, joten tiedossa on tiivistä tunnelmaa viikonlopun ajan 🙂

Söpöjä ristiäiskakku vaihtoehtojahan on, vaikka kuinka ja miten paljon, eikä ollut ihan helppoa päättää mitä kakkuun tulee. Keräsinkin tähän kollaasin mitä suloisemmista kakuista.

J halusi päättää ainoastaan kakun sisällöstä ja se sopi minulle 😉

Kakku saatiin pienen pohdinnan jälkeen tilattua ja sainkin juuri äsken tekijältämme kurkkauksen koristeista! Siitä tulee niin hieno, voi en malta odottaa!

Pääsette sitten näkemään kuvia ristiäistunnelmista myöhemmin 🙂

Kastepöydän kimpun käyn tilaamassa huomenna ja vielä hieman pohdin mitä kukkia siihen valitaan.

Juhlien pääväreinähän on valkoinen, vaaleanpunainen ja hopea,

joten niissä väreissä mennään kimpunkin kanssa. Luultavimmin siihen tulee ainakin ruusuja, neilikkaa ja harsokukkaa. Harmi ettei hortensiaa taida saada tähän aikaan :/

Tarjottaviksi tulee kakun lisäksi ainakin voileipäkakku, pastejoita ja muutamia makeita herkuja. Katsotaan mitä kaikkea tässä vielä keksitään 😀

Onko muuten veikkauksia nimen suhteen? 😉 

kuvat Pinterest

– Marjut –

2 Comments
Previous Post
16.11.2016
Next Post
16.11.2016

2 Comments

  • Annika / Pellavaajapastellia

    Oi miten ihanaia suunnitelmia ja suloisia kakkukuvia! Varmasti puuhaa riittää ennen h-hetkeä, mutta hyvin suunniteltu juhla onnistuu varmasti ja jää mukavana ja tärkeänä muistona mieleen. Nimiarvauksiani on Sofia, Annabel, Amanda, Anni, Fiona ja Olivia. Osuukohan sinne päinkään?:D Oliko muuten vaikea päättää vauvan nimi?

  • Marjut

    Olihan kyllä puuhaa järjestää vaikka paikalla olikin vain lähimmät! Olivia on ihana nimi kyllä 🙂 Minea nimi ollut minulla jo vuosikymmenen 😉

Leave a Reply

Artikkelit