Lifie muoti oma tyyli PURA PUTIIKKI RANNALLA yhteistyö

Uusi luottoneuleeni

Moikka!

Se olis jälleen perjantai ja viikonloppu edessä!

Ihan hurjaa säiden vaihtelua on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ollut eilisen ja tämän päivän osalta. Eilen oli todella kaunis aurinkoinen sää ja tämä päivä on mennyt kuin syyskuun sademyräkässä, not good!

Olette kosmettiikka-aiheiden lisäksi toivoneet myös asupostauksia. Olenkin näistä alla olevista kuvista todella fiiliksissä ja mielelläni teen vastaavia postauksia jatkossakin 🙂 Omasta mielestäkin kivaa vaihtelua sisustamiseen!

Tämä päällä oleva neule vilahtikin jo aiemmassa postauksessa,mutta pääsee nyt kunnolla esittelyyn. Neule on Putiikki Rannalla*-myymälöiden oman PURA-merkin mallistosta. Neule tuntuu päällä superpehmeältä ja se on 100% uutta villaa. Nämä PURA-tuotteet valmistetaan lähituotteena Suomessa.

PURA- mallistossa on lähes kaikki tuotteet omaan tyyliini sopivia, sekoitus klassisuutta rennolla meiningillä.  Neule on sopivan väljä ja alle voi pukea vaikka kaulauspaidan tuomaan hieman business-lookkia. Neule toimii mielestäni loistavasti tiukan alaosan kanssa. Odotan kovasti rapakelien loppumista niin uskaltaa käyttää valkoisia farkkuja. Beige, kun sopii täydellisesti myös valkoiseen yhdistettynä 😉  Beigen värin lisäksi neuletta on saatavilla myös valkoisena ja harmaana. Käyttämäni neule on koossa xs.

(kuvat; Sara/ Tickle Your Fancy)

*yhteistyössä

Tästä tuli ehdottomasti mun lempparineule!

Mitäs pidätte neuleesta?

– Marjut –

2 Comments
Previous Post
17.3.2017
Next Post
17.3.2017

2 Comments

  • Pellavaajapastellia

    Todella kauniita kuvia ja ihana neule! Voisin ostaa tuollaisen itselleni vaikka heti jos sattuisin tarvitsemaan neuletta 😀 Mutta täytyy pitää tämä nimi mielessä:)

  • Marjut

    Kiitos kovasti <3 Sara on kyllä ihan huippu!! Neule on ihan super ihanan tuntoinen eikä kutita yhtään 🙂

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

  • *palvelu saatu* Kävin kampaajalla viimeksi vuosi sitten, joten pieni freessaus olikin jo paikallaan 🤍 Haluan säilyttää oman värin, mutta raidoilla+sävyllä hiuksiin saa elävyyttä ja siinä @thehouseofbeautyfi onnistui täydellisesti 😍💯 Lopputulos on luonnollinen ja kauniin sävyinen, vai mitäs mieltä ootte?

Ps. Swaippaa ennen kuvaan! 🙈
  • Kaupallinen yhteistyö @fredmanfin 💗🎀 Rintasyöpä on aihe, joka koskettaa mua syvästi ja haluan olla mukana tukemassa sitä upeaa työtä, jolla kerätään varoja syöpien tutkimuksiin. Roosa Nauha kampanjassa on mukana myös suomalainen perheyritys Fredman, joiden tutut leivinarkkipaperi ja suodatinpussi pakkaukset ovat saaneet kampanjaan sopivan asun💗
Heidän jokaisesta myydystä #roosanauha - kampanjatuotteesta lahjoitetaan 10% Syöpäsäätiölle.

Yhdessä #fredman kanssa haluamme muistuttaa läsnäolon tärkeydestä 💗 Aina sanat eivät riitä ja silloin voit osoittaa tukesi, vaikka keittämällä pullakahvit ja olemalla läsnä 💕

Ps. Suodatinpussit toimii hyvin hodareiden kanssa 🌭 @boksiapp #suomalainenperheyritysfredman #fredmanxroosanauha
  • Mainos @newbie_suomi
Tytöt oli niin innoissaan tästä uudesta Newbie Room - malliston teltasta, että se piti saada heti testiin 💗 Mallisto pitää sisällään sisustustuotteita ja yöasuja 💕

 Tuotteet on tehty entistä kestävämmin ja kaikki puuvilla on orgaanista ja muu mallistossa käytetty materiaali on tehty kestävän kehityksen mukaisesti 🌍 Värimaailman inspiraatio tulee luonnosta ja koko malliston vaatteita sekä myös edellisen kauden vaatteita voi hyvin yhdistää keskenään.
Mäkin olisin halunnu tollasen majan pienenä 😍
Mites te?

Ps. Swaippaa super söpöön kuvaan 🥰
#newbie #newbielovers #newbieroom
  • Rintasyöpä diagnoosin verikokeissa kaikki oli OK ❤️🙏🏻 Paitsi, että hemoglobiini oli alhaalla, jonka kyllä arvasinkin. Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu ❣️
Ihanaa iltaa kaikille 🥰
  • Mainos @veke.fi 🤍 Oon niin tykästynyt tuohon meidän rottinkiseen Hans K Racquet  mediatasoon! 
Mikäli siis etsit esim. uutta tv-tasoa niin kandee kurkkaa Veken laaja valikoima!
Onko teillä mitään olohuoneen hankintoja nyt suunnitteilla? 
Ihanaa iltaa ❣️

Love this new tv-level from @veke.fi
🤍 Have a lovely evening!

#veke #olohuoneensisustus
  • " 𝘒𝘢𝘶𝘯𝘪𝘴 𝘱𝘪𝘦𝘯𝘪 𝘪𝘩𝘮𝘪𝘯𝘦𝘯, 𝘴ä 𝘰𝘭𝘦𝘵 𝘢𝘪𝘯𝘶𝘵𝘭𝘢𝘢𝘵𝘶𝘪𝘯𝘦𝘯 " En voi uskoa, että sinä Minea täytit jo 4 vuotta ❤️😭 Oot opettanut mulle elämästä ihan mielettömän paljon ja joka päivä hämmästytät sun taidoilla sekä jutuilla. Sä oot prinsessa vailla vertaansa ja mun maailman tärkein ihminen❤️ Äiti rakastaa sua #tothemoonandback ❣️
#kansainvälinentyttöjenpäivä #tyttöjenpäivä

Seuraa minua!