food Lifie ruoka what's cooking helsinki

What’s cooking Helsinki

Moikka!

Maanantai on täällä alkanut oikein kivasti ja me saatiinkin heti aamusta ystäviä käymään <3

Oikein ihana viikon aloitus siis! Kunpa kaikki viikot alkaisi näin 🙂
Hirveä tuuli tuolla meneillään?! Odotin, että olisi voinut nauttia iltapäivällä auringonsäteistä  terassilla, mutta eihän sinne tarkene mennä :/ Meille tosiaan paistaa aurinko aamupäivästä auringonlaskuun asti. Mikäli vain ei tuule niin terassilla tarkenee jo istua auringon paistessa.

Käytiin tosiaan lauantaina Kellohallissa järjestettävässä What’s cooking Helsinki -tapahtumassa. Kyseessä on ruokakarnevaalit ja keskipisteenä ovat ruoka- ja leivontabloggaajat, jotka pitävät kokkausnäytöksiä päivän aikana omista suosikkiresepteistään.

Mukana oli lisäksi muutamia bloggareita myymässä tavaroita. Oli kiva lähteä kurkkaamaan itselle hieman uusia juttuja ja katsomaan minkälainen tapahtuma oikein on kyseessä.

Hallissa oli oikein mukava meno päällä, kun sinne saavuimme. Porukkaa oli juuri sopivasti, että mahtui vaunuilla liikkumaan. Hallin etuosassa oli erillinen huone, jossa oli muutamia kirppispöytiä. Myynnissä oli lähinnä astioita ja lasitavaraa. Mitään ei kuitenkaan kotiin asti löytynyt.

Kokkausnäytökset olivat todella kiinnostavia ja niitä oli mukava seurata. Kokkina oli mm. ruokabloggaaja tunnetusta Liemessä -blogista sekä Liisa Makeaa -leivontablogista. Valmiita kokkauksia sai tietysti myös maistaa! Erityisesti 15 minuutin juustokakku pääsi testiin kotona jo samana päivänä. Jaankin tuon reseptin kanssanne ihan lähipäivinä 😉 Bloggaajilla oli mahdollisuus osallistua myös erilaisiin työpajoihin.

Tässä hieman tunnelmia tapahtumasta!

Sattuiko joku muu olemaan paikalla?

– Marjut –

Ei kommentteja
Previous Post
10.4.2017
Next Post
10.4.2017

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit