Decor Lifie sisustus Yleinen

Huonekaluhaaveilua

Heips ja kivaa alkanutta viikkoa!

Oon salaa haaveillut meille uutta sohvaa(!). Ikean Ektorpin sohva on ihan paras löhöilysohva, mutta sen huono puoli on, että se kerää kaikki kissan karvat ja hiukset itseensä. Sohvaa pitäisi olla joka hetki imuroimassa tai pyyhkimässä siivoushanskalla, kunnes Osku tulee ja kerran käy sohvalla niin samalta näyttää taas.

Alkaa siis pikkuhiljaa menemään hermo ainaiseen siivoamiseen. Sohvan päälliset alkaa olemaan pesujen jäljiltä kuluneet. Uusien päällisten hinta on jo puolet sohvan hinnasta, joten sinänsä ei houkuta. Sohva on alkanut omaan silmään näyttämään myös raskaalta ja tunkkaiselta. Niin paljon kuin oonkin siitä pitänyt olisin nyt valmis vaihtamaan uuden tilalle. J tykkää sohvasta valtavasti ja tiedänkin, että uuden hankkiminen tulee olemaan iso prosessi 😀 Uusi sohva saisi olla kevyemmän oloinen, mutta silti muhkea ja huoukuttaa sen syleilyyn. Jalat voisi olla kromatut tai valkoista puuta ja väri valkoinen/vaaleanharmaa/vaaleanbeige.

Sohvapöytää oon lisäksi katsellut nykyisen tilalle ja marmorikuvoiset on mulla ykkösenä tällä hetkellä. Ne tuntuu olevan kovasti pinnalla ja niitä löytyykin nyt monesta kodista. Meillä oli aiemmin se marmorisella dc-fix muovilla päällystetty neliskulminen sohvapöytä. Pidin pöydästä kyllä, mutta sen muoto ei kuitenkaan tuntunut sopivalta. Ja onhan aina ”oikea” marmori kauniimpi kuin muovilla päällystetty. Ox Denmarq ja by Broberg & Ridderstråle pöydät olisi ihan täydellisiä, vaikkakin molemmissa hinta hieman kirpaisee. Olisiko teillä vinkkejä marmoripöytään?

Ektorpin nojatuoli saisi myös lähteä vaihtoon. En tiedä mikä vimma muhun on nyt iskenyt, kun tuntuu, että kaikki huonekalut on käyny niin raskaaksi?! Onko muita joista tuntuu samalta?
Nojatuolin tilalle voisi tulla lepakkotuoli, johon saisi talven tullen laittaa pehmoisen taljan päälle. Jostain syystä myös muoviset tuolit, kuten Kartell tai Calligaris houkuttaisi kanssa. Ne olisi tosi ilmavat ja kevyet. Niitä voisi ajatella myös terassille pöydän kaveriksi. Kartellin pöydät olisi muuten kauniit meille yöpöytinä, taidanpa jäädä miettimään..

Kuvassa suosikkini!

1. Söderholm / Ikea 2. Ox Denmarq / Room21 3. Pampa Marisola / Stockmann 4. Martin / Huonekalutukku 5. Tati Sofatable / Asplund Store 6. Diva / Isku

Jostain syystä sirommat ja ilmavammat huonekalut iskee tällä hetkellä isosti kirjoittaneelle!
Katsotaan missä aikataulussa saadaan vaihdoksia tehtyä 🙂

Nyt hyvää yötä!

Marjut

3 Comments
Previous Post
22.5.2017
Next Post
22.5.2017

3 Comments

  • Mari

    https://www.finsoffat.fi/tuote/kulmasohva/
    Suosittelen tutustumaan! Kotimaiset ja laadukkaat.

  • Anonyymi

    Ikean söderhamn on hyvän näköinen, ilmava ja kevyt malli. Istuinmukavuus oli kuitenkin pettymys kun kävin ikeassa koeistumassa sohvaa. Lisäksi mietitytti kun selkänojan tyynyissä on iso rako. Jos sohvalla enemmän porukkaa niin joku joutuu istumaan kohdalla jossa ei ole tyynyä selkänojassa?? Päädyinkin sitten hankkimaan muun sohvan kotiimme.

  • Jenni / big mamas blogit

    Oi, tuo Iskun Diva näyttää kivalta.

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

  • KIITOS tuhannesti kaikista onnitteluista työpaikan suhteen ❤️🙏🏻 Ootte ihania 🥰😘
En kyllä muuta voi sanoa kuin, että elämä kantaa, kun siihen jaksaa uskoa ja antaa tilaisuuksille mahdollisuuden ❤️
Ihanaa tiistai-iltaa ❣️

(tytöt poimi Naantalissa mulle kukan, jonka laitoin korvan taakse 🌹)

Mekko @hm
Kengät @cafelattelifestyle
Aurinkolasit @cailapfi
  • Mä oon allekirjoittanut TYÖSOPPARIN 💯📝 Mulla alkaa tasan viikon päästä työt vuokra-asuntojen parissa @satokoti ja oon niin innoissani 💥 4v jälkeen palaan kokopäivätöihin ja siitä se syksyn arki alkaa Minean palatessa myös päiväkotiin 🤍

I start a new job on next week @satokoti 💯💥
  • Mainos & ARVONTA @ravintolabackas ❤️ Meillä on perjantaina 14.8. luvassa treffi-ilta ihanissa puutarhajuhlissa Ravintola Backaksen pihapiirissä 🤍 
Kartanon puistoalueella on eri ruokapisteitä tai ennakkoon voi varata picnic-korin 🧺 Illan kruunaa upeat @idajakalle sekä @youngheartedmusic esiintymiset 😍💯

Halusin ilahduttaa teitä ja sain arvottavaksi 2 kpl keikkalippuja tuolle illalle!

Säännöt :
1. Tykkää kuvasta
2. Seuraa @ravintolabackas
3. Kommentoi kenen kanssa lähtisit keikalle (eri kaveri aina uusi arpa) 
4. Osallistumisaikaa tiistaihin 11.8. asti

Voittaja julkaistaan 12.8.

Onnea matkaan 🤍
  • Finally it's Friday 🤍 Me syötiin bananailettuja iltapalaksi ja nyt laitetaan neidit nukkumaan. Sitten kaivetaan irttarit kätköstä ja hypätään sohvalle 🙈❤️ Muilla samat suunnitelmat? 
Ihanaa viikonloppua 😘
  • Mainos & ARVONTA @susannahynynenphotography 🤍🤎 edit:PÄÄTTYNYT 
Nämä Susannan Helsingin studiolla otetut kuvat on niin mielettömän kauniita ja hän on todella ammattitaitoinen valokuvaaja.
Nyt saan ilokseni arpoa yhdelle teistä 180 € arvoisen lahjakortin Susannan kuvauksiin 🤍

Säännöt on vanhat tutut:
1. Seuraa @susannahynynenphotography
2. Kommentoi olisiko sun toiveissa esim. perhe -, vauva - vai yksittäiskuvaus?
3. Osallistumisaikaa sunnuntaihin 9.8.20 asti
Voittajalle ilmoitetaan maanantaina 10.8.20

Onnea 🤎
  • 🎶 "Hei rakas kerro mulle
Mikä on tää tunne
Kun ei tunnu jaloissani maa
Voisin tehdä laulun kauniin
Tai kodistani valmiin
Mut ilman sua ne olis seiniä vaan" 

Mun paras synttärilahja oot sä muru @seppapete ❤️😭 Sä teet mut niin onnelliseksi etten löydä sanoja sitä kertomaan, mutta luulen, että sä tiedät sen ❤️ Kiitos, että saan jakaa elämäni sunkans 🙏🏻

Kiitos kuvasta @joniautiophoto 💕

Follow Me!