DECOR Lifie

Olohuoneen rengasverhot

Heissan, täällä sitä kirjoitellaan ensimmäistä postausta uusille sivuille, jännää!
Tehtiin vielä muutamia muutoksia ja saatiin teille suurempia kuvia tästä lähtien, jee! Jotenkin ihan uusi draivi päällä uuden ulkoasun myötä ja postauksia onkin luvassa paljon 😉

Mutta siis, nyt pääsen esittelemään teille olohuoneen uudet verhot, jotka vihdoin kelpuutin meidän ikkunaan!

Kuten aiemmin teille kerroin niin aika monet erilaiset verhot on tullut ikkunassa soviteltua ja meinasi jo usko loppua sopivien löytämisestä. Onnekseni eksyin Zico’s Homen* verkkokauppaan ja löysin nämä läpikuultavat rengasverhot. Verhot on Svaneforsin mallistosta ja mietin miten nämä ei aiemmin ole tullut vastaani. Kankaan harmahtavan beige (kuvissa saattaa näyttää vähän lilahtavalta mitä ne ei kuitenkaan ole) väri on todella kaunis ja kangas päästää valoa lävitseen. Verhojen renkaat tekevät niistä ylelliset ja saaden ne näyttämään ryhdikkäiltä. Tila näyttää nyt ilmavalta ja kevyeltä uusien verhojen ansiosta. Vielä, kun löytyisi se uusi sohva 😉

Verhoilla on pituutta 250 cm jolloin laskeutuvat lattialle nätisti. Toisaalta ei olisi haitannut, vaikka ne eivät olisi maahan yltäneet. Tuntuu, että ne keräävät turhaa pölyä itseensä vaikka muuten ylipitkinä ovatkin näyttävän näköiset. Halusin olo- ja makuuhuoneen verhojen olevan saman sävyiset, jotta tiloissa säilyy yhtenäisyys. Keittiöstä päin katsottuna, kun näkee molempien huoneiden verhot. Näin sama värimaailma jatkuu huoneesta toiseen luoden seesteisen tunnelman.

Mietin vaihtaisinko kuitenkin kesäksi ruokailutilan ikkunaan takaisin sen laskosverhon? Se voisi olla keveämpi vaikka tykkään, kun ovat pylväsmäiset. Täytyy ehkä kokeilla ja tuumata sitten uudestaan!

Onko verho valinta mielestänne onnistunut?

*yhteistyössä Zico’s Home

Huomiseen!

4 Comments
Previous Post
31.5.2017
Next Post
31.5.2017

4 Comments

  • Chandelierhome

    Minä pidän verhoista! Aikaisemmat oli myös kauniit <3 Itse myös jopa suosin välillä verhoja jotka eivät yllä lattiaan, koska ne tosiaan kerää pölyä, mutta vain jos sohva on niiden edessä koska jotenkin se särähtää omaan silmään sitten jos ne ei osu sinne lattiaan . Hankalaa eikö 😀

    • Marjut

      Kiva, että tykkäät myös! Joo onhan ne sellaisia pölynkerääjiä 🙁 Mutta mitäpä sitä ei tekisi, jos vain näyttää muuten hyvältä 😉

  • Jenni S. | big mamas home

    Näyttää hyvältä. Olen itse perinteisten sivuverhojen ystävä. Ne kehystävät yleensä ikkunaa kauniisti ja ovat ryhdikkäitä. Toki myönnän, että joihinkin tiloihin ja ikkunoihin sopii paremmin, joku muu vaihtoehto.

    • Marjut

      Kiitos 🙂 Totta kyllä, että perinteiset sivuverhot toimii lähes aina. Mutta joissain tapauksissa esim just laskosverhotkin on täydelliset 🙂 Katsotaan mihin päädyn!

Leave a Reply

Artikkelit