Decor Lifie sisustus

Pappelinan uusi matto + reissukuulumiset

Terkkuja sateisesta Kokkolasta!

Tultiin tänne maanantaina junalla ja tällä kertaa meidän junakin oli ajoissa! Muistatte varmaan viime kerran, kun juna oli mennessä melkein neljä tuntia myöhässä. Matka tänne meni tosi kivasti ja nopeasti, Minsku nukkui puolet ajasta. Ollaan oltu kaksi ekaa yötä Minean isomummulla yötä ja tänään tultiin mummulaan loppu lomaksi.


Tämä päivä on mennyt sisätiloissa, kun on satanut lähes koko päivän. Eilen käytiin moikkaamassa mun kaveria perheineen ja illalla vielä lähdettiin extempore koululla järjestettävään kevätriehaan. Siellä oli mm. poniratsastusta, kirpparimyyjiä ja kummituskäytävä. Me oltiin hurjia ja ostettiin arpoja eikä tietty voitettu edes mitään 😀
Huomenna on sovittuna yksi yhteistyötapaaminen ja sen jälkeen mennään Minean kanssa lounastreffeille ihanaan Nannen Namnamiin 🙂

Mutta reissukuulumisista meidän uuteen keittiön mattoon. Meillä oli aiemmin keittiössä aikansa nähnyt valko-beige tähtimatto, joka oli myös tilaan liian lyhyt. Olen tykästynyt muovisiin mattoihin niiden helppohoitoisuuden vuoksi. Paikkoina varsinkin keittiö, ruokailutila ja eteinen taitaa olla ne kodin sotkuisimmat paikat. Niissä mattoihin tulee helposti ruokatahroja ja kuraa. Sen vuoksi näissä tiloissa itse valitsen kestävän ja likaa hylkivän maton.

Ruotsalainen Pappelina* suunnittelee ja valmistaa uniikkeja ja moderneja mattoja muovista ja pellavasta. Heidän valikoimaan kuuluu sekä graafisia että pelkistettyjä orgaanisia ja pehmeitä muotoja ja huolella valittuja värejä. Vaikka valkoinen ja vaalea matto onkin aina arka väri, se ei huolettanut tämän merkin kohdalla. Valitsin meidän keittiötilaan Pappelinan Svea maton metallic white värissä. Lina Rickardsson suunnitelema matto on tyylikäs ja sen väri hieman kimaltelee valkoisen ja hopean sävyssä. Minsku on erityisen rakastunut tähän mattoon ja saattaa sitä nostella ja koskea pitkän aikaa meidän laittaessa ruokaa 🙂 Vaikka maton materiaali on muovia se tuntuu mukavan pehmeältä jalan alla.Uuden maton ansiosta keittiömme näyttää entistä raikkaammalta!

Tässä vielä maton hoito-ohjeet;
Käsin- tai hienopesu 30 asteessa, ei linkousta tai rumpukuivausta. Venyy paljon kosteana, anna valua kuivaksi. Pudistele varovasti ja varo saumaa.

Mattoja myy ainakin Cobellon liikkeet Espoossa ja Vantaalla.

Löytyykö teiltä Pappelinan mattoja ja, jos niin mistä tilasta?

*yhteistyössä

– Marjut –

Ei kommentteja
Previous Post
17.5.2017
Next Post
17.5.2017

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit