DECOR Lifie

Sohvan ja pöydän etsintä käynnissä

Ihanaa viikonlopun aloitusta sinne kaikille!

Meilllä on vieraat tänään vaihtuneet ja nyt meillä tepsuttaa kaksi pientä neitiä Minean kaverina <3 Ette usko miten innoissaan tytöt on Minskusta! Ei olisi nukkumaankaan saanut häntä viedä, hihi, onneksi on vielä kaksi päivää jäljellä 🙂

Kiva, kun on luvattu aurinkoisia ilmoja niin päästään nauttimaan kauniista säästä ja varmaan toinen reissu lintsillekin on edessä tälle viikolle. Jokos teillä on suunnitelmat viikonlopulle? Moniko on suunnannut Ruisrockiin?

Täällä on kuumeisesti etsiskelty uutta sohvaa ja yhtä kävin jo katsomassa, mutta koeistuttua sen se tuntui kuitenkin liian kovalta. Halutaan sellainen sopivan muhkea sohva, mutta kuitenkin sellainen, jossa on hyvä istua. Ajattelin laittaa uuden sohvan takan tilalle taulujen alle jolloin kulmasohva voisi sopia siihen parhaiten. Mitäs sanoisitte, olisiko hyvä idea? Meidän olohuoneen ikkunahan on lattiaan asti jolloin sohvan ollessa toisella seinällä pääsisi ikkuna paremmin oikeuksiinsa. Lisäksi iso ikkuna toisi vielä enemmän valoa ja avaruutta uudella järjestyksellä. Oon sitä jo aiemmin kokeillut, mutta näillä huonekaluilla se ei kuitenkaan miellyttänyt silmääni. Uskon kulmasohvan sopivan siihen paremmin ja siromman nojatuolin tuovan ilmavuutta. Divaanimalli kävisi myös loistavasti!

Haaveilen myös pyöreästä ruokapöydästä, (kaikki vinkit sellaisen löytämiseen otetaan vastaan!) jolloin koko olohuone-ruokailutilan saisi tilavammaksi. Yllättävän haastavaa löytää pyöreitä pöytiä valkoisella trumpettijalalla, suorakaiteen mallisia pöytiä kyllä olisi vaikka millä mitalla. Toria päivitän ahkerasti muttei sieltäkään ole tullut vastaan kuin 100cm halkaisijan pöytiä. Meillä pitäisi olla vähintään 110cm ja mielellään 125cm. Taidanpa lähteä taas selailemaan puhelinta sohvan ja pöydän löytämiseksi. Kauniita unia <3

Ei kommentteja
Previous Post
7.7.2017
Next Post
7.7.2017

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit