DECOR Lifie

Touch of pink

Lämpöistä perjantaita teille sinne!

Aloitin kuulkaas tämän postauksen tekemisen jo keskiviikkoiltana, mutta meidän neiti päättikin valvoa yömyöhään, joten kone pysytteli kiinni. Onneksi näitä valvomisia tapahtuu aniharvoin! Eilinen päivä meillä menikin vuorostaan asuntomessuilla, ja palaan teille siihen liittyen myöhemmin 😉

Oottekos tutustuneet jo HM homen syksyn uutuuksiin? Päätin käydä kurkkaamassa uutuuksia myymälässä ja suunnistin Ison Omenaan siellä päin liikkuessamme. Harmi ettei näitä liikkeitä ole vielä kovin montaa, mutta onneksi tosiaan verkkokaupasta pääsee myös tilailemaan. Tällä kertaa kävi niin, että yhtä tuotteista ei löytynyt myymälästä, enkä jaksanut lähteä sitä metsästämään muualta, joten päädyin tilaamaan sen. Mukaani kuitenkin lähti nämä tyynynpäälliset, joissa yhdistyy tämän hetken suosikki värini, valkoinen ja roosa. Kaunis kultainen yksityiskohta viimeistelee muuten hieman graafisen kuvioinnin. Vaikka meillä ei oikeastaan olekkaan kultaa muualla ei se riitele hopean kanssa laisinkaan. Oikeastaan haluaisin jopa käyttää sisustuksessa enemmän kultaa ja mustankin sävyjä, mutta aina päädyn vaaleisiin sävyihin. Peräänkuulutan jälleen kerran raikkaan valko-roosan yhdistelmää, joka omaan silmääni luo rauhaisan ja seesteisen tunnelman. Vaikka meidän tauluissa ei varsinaisesti olekkaan vaaleanpunaista/roosaa niin näihin tekstiileihin yhdistettynä tulee niihin samoja sävyjä. Valkoisesta sohvasta saa helposti minkä tahansa värisen koristetyynyn, oli se sitten vaalea tai värikäs, näyttävästi esiin.

Löytämässäni torkkupeitossa on ihanien värien lisäksi upea kuviointi. Lisäksi se on just sopivan paksunen näihin Suomen viileneviin kesäiltoihin. Väritys on käänteinen ja tuokin siksi kivaa vaihtelua helposti. Tähän sarjan kuului myös tyynynpäälliset, mutta ne oli jostain syystä paljon tummemmat kuin torkkupeitto. Jätin ne siis hyllyyn, mutta katsotaan mitä posti vielä tuo tullessaan 🙂 Tarkistin juuri, että sekä tyynynpäällisiä että torkkupeittoa ei ikävä kyllä just ole verkkokaupassa, joten kannattaa tarkistaa myymälöiden tilanne, jos kiinnostuitte!

Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonlopun aloitusta!

 

Have you check HM home news? I found these beautiful pillows and that blanket. I think they match very well on our decoration. I love this white-light pink combo so much and it’s gives so peaceful feeling <3 Have a lovely weekend sweeties!

 

 

 

Ei kommentteja
Previous Post
28.7.2017
Next Post
28.7.2017

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit