Lifestyle Lifie

Oma aika & sokeriton syyskuu

Heippa ja kivaa syyskuun viimeistä päivää!

Tuntuu hullulta, että huomenna on jo lokakuu, kun just vasta vaihtui syyskuu. Illat pimenee jo melko aikaisin ja ilmat on viilenny syksyisemmäksi. Tuntuu, että aika menee nykyään hirveetä vauhtia ja sen huomaa jo Minean mukana. Lapsiperheessä aika on muutenkin kortilla. Mutta täytyy sanoa, että toivoisin kelloon edes yhden tunnin lisää aikaa. Rakastan olla ja touhuta Minskun kanssa enemmän kuin mitään muuta ♥ Iltaisin pitäis yrittää viettää aikaa J:n kanssa, mut siinä vaiheessa kello alkaa olemaan jo mun nukkumaanmenoaika. Ja sit koitan sängynpohjalla puhelin kädessä viettää sitä omaa aikaa silmät ristissä 😀 Kuulostaako yhtään tutulta? Minsku nukkuu nykyään vain yhdet päikkärit noin kahden tunnin verran ja siinä ajassa ei yleensä ehdi paljoa omia juttuja tekemään. Näin ollen toivoisin siis kelloon lisättävän yhden tunnin, jotta ehtisimme viettämään omaa aikaa, vaikka kuuntelemalla musiikkia, lukemalla tai vaikka joogaamalla 🙂 Eikö olis ideaa?

Mites siellä on sokeriton syyskuu menny? Ootteko pystynyt hillitsemään sokerihimoja? Alkuun ei tuntunut ollenkaan pahalta, vaikkakin vahingossa ekana päivänä söin dumlen kynsihuollossa ja tajusin sen vasta myöhemmin!! Voitte kuvitella mun ollessa töissä, kun siinä hihnalla kulkee lähes joka ostoksella jotain herkkua, siinä oli kovat koettelemukset 😀 Periksi en antanut sillekään et takahuoneessa olis ollu herkkuja tarjolla vaan kiltisti söin muuta. Olin päättänyt, että hyvän ystäväni lapsen 1-vuotissynttärikakkua maistan ja syndet oli viime sunnuntaina. 1-vuotissynttärit, kun on vain kerran ♥  Vaikka kakkupalanen oli hyvää, en voi sanoa, että olisin kaivannut välttämättä makeaa niin paljon kuin odotin kaipaavani. Olen sopinut itseni kanssa, että tänään illalla käyn ostamassa irtokarkkeja, jippii! Niitä on kyllä odotettu ja onneksi neidin synttärit on viikon päästä niin saa sitten herkutella 😉 Pakko myöntää, etten kyllä omassa olossani muutosta huomannut sokerittoman aikana. Ja tuntuu, että oon ollut ehkä jopa väsyneempi ja se toki voi johtua sokerin puutteesta juurikin. Lisäksi ollaan koko porukka oltu flunssassa, joka väsyttää vielä lisää. Mutta tämä oli jännittäväa haastaa itseään ja katsoa miten selviytyy!

Mites teidän mukana olleiden kuukausi meni? Huomasitteko olossanne eroa?

Nauttikaa päivästänne ♥

I can’t believe that tomorrow start already Oktober, just September start! Feels like time goes so fast especially with Minea. I need one more hour on my day cause then I can have my own time. Even that I love been with Minea more that anything ♥ I’m so tired in the evening that I just go to bed and there is spend my own time surfing on my phone. So one more hour please!

How was your  sugarfree September goes? I eat accidentally one chocolate at the first day and I realized that later 😀 Last Sunday I taste my friends daughter birthdaycake but that’s all and I’m so proud of my self! Today I’m gonna eat some candy 😉

Have a lovely day ♥

headphones/ SUDIOSWEDEN* yhteistyössä

 

Ei kommentteja
Previous Post
30.9.2017
Next Post
30.9.2017

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit