DECOR Lifestyle Lifie rintasyöpä

Ei niin hyvä olla

Heippahei!

Huh, mikä viikko tässä onkaan takana! Olo on ollut kaikkea muuta kuin hyvä. Oikeastaan koko viikko on mennyt siinä olotilassa kuin olisi pienessä humalassa. Askel horjuu, silmissä sumenee ja väsyttää niin hullusti. Voitte varmasti vain kuvitella miltä musta on tuntunu.. Lisäksi mahaa kivistää ja vessassa joutuu ravaamaan tuon tuosta (pahoittelut tästä tiedosta :D). Pahoinvointia tai kuvottavaa oloa ei sinänsä ole ollut eikä niitä viime kerran lihassärkyjä. En osannut odottaa, että kahden ensimmäisen hoitokerran jälkeen olisi niin erilaiset olotilat. Nyt jopa toivoo mieluummin niitä lihassärkyjä kuin tätä jatkuvaa humalaista tunnetta.

Oon kuitenkin yrittänyt ulkoilla Minean kanssa sen minkä jaksan. On hyvä, että koittaa käydä vähän haukkaamassa raitista ilmaa eikä koko päiväksi jää sisälle. Vaikka välillä kyllä mieli tekisikin. On tosi hyvä, että Minean vuoksi en edes pääse jäämään makaamaan paikoilleni. Silloin varmasti velloisin ihan eri maailmassa kuin nyt. Olin sunnuntaina kolmisen tuntia yksin kotona ja kyllähän siinä omissa oloissa ehtii miettimään asioita ihan erilailla. Oon varma siitä, että en ehkä jaksaisi olla näin positiivisin mielin ilman tätä elämäntilannetta. Minea antaa niin äärettömästi voimia ettei sitä voi sanoiksi pukea ♥

Onneksi eilen ja tänään on ollut jo hieman parempi olo. Vaikka aamuisin menee mahan kanssa oma aikansa niin päivän mittaan paranee. Onneksi taas seuraavaan hoitoon on vielä kaksi viikkoa, joten eiköhän tässä välissä normaalejakin tunteita ehdi tulemaan.

Sairastumisen myötä suositellaan käytäväksi terapeutilla/psykologilla, jotta voisi myös purkaa omaa oloaa edes jollekkin. Mulla sitä ongelmaa ei onneksi ole ettenkö olisi tästä jollekkin kertonut, mutta haluan ehdottomasti puhua asiasta myös asiantuntuntijan kanssa. Varasinkin ajan torstaille ja odotan mielenkiinnolla tuota tapaamista. Mun mielestä ei haittaisi ollenkaan, vaikka jokainen meistä kävisi omia ajatuksia purkamassa silloin tällöin. Koskaan en oo aiemmin tuollaisella vastaanotolla käynyt, mutta uskon sen tuovan uusia ajatuksia ja pohdintoja elämääni.

Iloista mieltä alkaneeseen viikkoon ♥

 

6 Comments
Previous Post
30.1.2018
Next Post
30.1.2018

6 Comments

  • Tiina Savolainen

    Voimahalit siulle

  • Chandelierhome

    Aurinkoisia päiviä ❤

    • Marjut

      Kiitos ihana samoin sinulle <3

  • Miia Hakala

    Voimia sulle. Ehdottomasti kannattaa käydä ammattilaisen juttusilla. Ja mitä pikimmin,sen parempi. Itselle siihen tuli mahdollisuus vasta sairastettuani pitkään. Ei hyvä.

    • Marjut

      Kiitos <3 Kyllä olen samaa mieltä ettei siinä mitään menetä ja varmasti omia ajatuksia voi järkeillä paremmin sen jälkeen. Harmi kuulla sinunkin sairastumisesta, toivottavasti voit jo paremmin <3 Ihanaa kevään odotusta!

Leave a Reply

Artikkelit