Lifestyle Lifie rintasyöpä

Vuodenvaihde & eka hoito takana

Mahtavaa alkanutta vuotta ♥ 

Meillä vuodenvaihdetta juhlittiin tosiaan ihan kotosalla oman perheen kesken. Minealla nousi kuume melkein 40 asteeseen, joten pysyteltiin visusti sisätiloissa. Päätettiin valmistaa extempore nachoplatter meille illalla ja vitsi miten helppo ja maukas ruoka se onkaan! Maistettiin sitä ekaa kertaa ystäväni synttäreillä, joissa Jannen kanssa lauantaina käväistiin. Se oli niin hyvää, että päätettiin testata sitä kotonakin ja edelleen oli yhtä hyvää. Suosittelen kokeilemaan! Jälkkäriä en jaksanut sen kummin miettä, joten Janne nappasi pakastealtaasta vain juustokakun, joka oli yllättävän hyvää pakasteeksi. Saatiinpahan palovaroitinkin päälle, kun otin vähän kuvia kakusta sädetikkujen kanssa 😀 mut arvatkaapas, eipä neiti heränny ollenkaan koko hälyttimeen, vaikka siinä on jäätävän iso ääni, taisi olla pikkuinen niin puhki kuumeesta ;( Mitäpä sitä ei kuviensa eteen tekis, haha! Meidän alueella ammuttiin ihan kivasti raketteja, joita päästiin ikkunasta ja terassilta ihailemaan. Vuosi vaihtui siis rauhallisissa merkeissä ja ehkä parempi niin.

Ollaankin nyt kolmatta päivää jo sisällä ja tänään Janne käytti Mineaa lääkärissä. Pari päivää pitää seurata, kun on vain flunssaa ja kuumetta. Onneksi korviin asti ei ollut mennyt ja nyt vain toivotaan pikaista paranemista pienelle potilaalle ♥

Mutta niin tänään oli ensimmäinen sytostaattihoito ja oltiin äidin kanssa syöpiksellä jo kasin aikaan aamulla. Ensin otettiin ultrauksessa lähtötason mitat kasvaimesta ja sen mittoja sitten seurataan koko hoitojakson ajan. Sitten odoteltiin hetki itse tiputukseen pääsyä. Miedän kanssa samassa huoneessa oli kaksi pappaa ja yksi rouva. Hoitaja oli oikein ihana ja ystävällinen. Aluksi jouduin taas lämmittämään kättä kuuman veden alla, jotta suoni saatiin paremmin esiin. Itse tiputus alkoi puoli kymmenen aikaan ja aluksi testattiin suolaliuoksella virtaus ja sitten aloitettiin itse lääkitys. Mahtavaa oli se etten ollut lääkkeelle allerginen, koska se olisi käynyt ilmi heti ensimmäisen 15 minuutin aikana. Mulle laitettiin jalkoihin sellaiset ”jääkengät” ja sormia pidin jääpala-astiassa. Tämä sen vuoksi, että hoitojakson aikana kynnet saattaa haurastua, joten tämä voisi ennalta ehkäistä sen. Olin miettinyt myös jäähatun pitämistä tiputuksen aikana, mutta kuulin, että se saattaa jättää syöpäsoluja päänahkaan, jotka ei lähtisi hatun pitämisen takia pois. Parempi siis pelata varman päälle ja ottaa vastaan mahdollinen hiustenlähtö ;( Äiti syötti mulle koko tiputuksen ajan jääpaloja, joita imeskelin jottei suu kuivuisi. On todella tärkeää koko hoidon aikana ettei suuta päästä kuivaksi, koska muuten voi tulla halkeamia ja tulehduksia. Nyt oon siis koko ajan hörppinyt kotonakin jotain ja vesipulloa pitää pitää lähellä. Itse syöpiksellä olo aika meni suht nopeasti, oltiinkin jo puoli 12 aikaa lähdössä kotiin. Olo oli koko ajan normaali ja kotonakin on mennyt ihan hyvin. Ei siis ainakaan vielä mitään sivuvaikutuksen oireita havaittavissa. Toki on koko ajan hieman sellainen olo, että joko kohta tuntuu jossain. Koitan kuitenkin olla miettimättä niin ei mene siihen turhaa energiaa.

Tästä tämä lähtee ja nyt on jo ensimmäinen kerta takana, jeee!! Seuraava kerta on sitten 23.1., joten nyt vain katsotaan päivä kerrallaan. Onneksi äitini on täällä lauantaihin asti ♥

Kiitos äidille mukanaolosta ja teille jälleen ihanista tsempeistä blogin ja Instagramin puolella ♥

20 Comments
Previous Post
2.1.2018
Next Post
2.1.2018

20 Comments

  • Marita

    Ihan sydän pamppaillen luin tätä postaustasi. Lukiessani tuli kuitenkin rauha, että olet hyvissä käsissä ja ihanaa kun sinulla on äitisi tukenasi. Uskon että kaikki menee hyvin tuolla asenteella! Muistan sinua rukouksissa <3

    • Marjut

      Kiitos ihana <3 On tosiaan ollut ihan rauhallinen olo enkä anna pelolle valtaa. Olen itse päättämässä elämästäni eikä syöpä. Moni ihminen tarvitsee minua vielä <3

  • Mari

    mitä minean mielestä raketeista? ????

    • Marjut

      Aluksi hän ihmetteli, mutta moneen otteeseen katsottiin ikkunasta kauniita raketteja 🙂 Rakettien paukkeet ei myöskään haitanneet hänen nukkumistaan!

  • Tiina Savolainen

    Lämpimiä ajatuksia sinulle tuntemattomalle sinne.. Selailin blogiasi ihan sattumalta.
    Voimahalit siulle

    • Marjut

      Kiitos kommentistasi <3 Voimia tosiaan tarvitaan, mutta kyllä tästä selvitään! Hyvää alkanutta vuotta 🙂

  • Merita

    Hurjasti tsemppiä hoitoihin <3 kaikki menee hyvin. Oot tosi vahva nainen ja sinulla on ihana perhe ympärillä :)Lähetän täältä ihan valtavasti jaksamista ja virtuaalihalauksia <3

    • Marjut

      Kiitos valtavasti sinulle <3 En edes ajattele muuta kuin, että kaikki menee hyvin enkä anna pelolle valtaa! Onneksi minulla on näin upea tukijoukko, josta saan valtavasti voimia, kiitos kun olet siellä <3

  • Chandelierhome

    Kaikkea hyvää uuteen vuoteen. Ja parantelut pienelle neidille ja sen äidille ❤

    • Marjut

      Kiitos ja samoin sinulle <3 pieni potilas voi hiukan paremmin, yskää on vielä 🙁 Toivotaan, että paranisi pian <3 Äidin olo on hyvä edelleen 🙂

  • Emmi

    Minua on surettanut todella paljon sairastumisesi ja se tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta. Sinulla on kuitenkin ihan mahtava asenne, joka välittyy näiden tekstien kautta ja varmasti tulet selviämään tästä taistelusta voittajana. Pikaista paranemista ja rohkeutta. Olet rukouksissani.
    P.S Kotisi on todella kaunis ja on aina ilo katsoa kuviasi.

    • Marjut

      Voi kiitos Emmi sinulle kommentistasi <3 Ei tätä voinut uskoa aluksi ollenkaan, mutta pakko se vain oli ja pääasia, että huomattiin ja nyt hoidot menossa jo. Haluan uskoa totaaliseen parantumiseen ja, että tästä selvitään voittajana, vaikka raskaitakin hetkiä varmasti vielä tulee. Entistä vahvempana sitten eteenpäin! Kiitos <3

  • Lulu

    Moikka Marjut, olen tässä muutaman päivän aikana monesti lukenut blogiasi ja haluaisin kirjoittaa tsemppiä viestin sulle. Ei vaan sanoilla voi kuvailla miten ihailtavaa rohkea olet. Sulla niin ihanaa perhe ja ystävät jotka tuovat voimia. Ja tulet varmasti selviämään voittajana. Onnellista alkavaa vuotta koko perheelle.

    • Marjut

      Voi Lulu kiitos sinulle <3 Just sanoin Jannelle tänään, että mahdatkohan tietää vielä ;( Onhan tämä ollut ihan kamalaa, mutta pakko jaksaa taistella! Minea ja muut tarvii mua eikä ole muuta mahdollisuutta kuin voittaa tämä paskiainen! Toivottavasti nähdään pian ja ihanaa alkanutta vuotta teidänkin perheelle <3

  • Kirjoittaja

    Valtavasti voimia ja tsemppiä, toivon mitä parhaimpia tuloksia sinulle. On tosi ihana nähdä, miten positiivinen olet kaikesta huolimatta. Vaikka varmasti pelottaa ja olo on välillä negatiivinen niin usko pois, että on todella iso saavutus jo että sinulla on tuollainen asenne. Toivon että jaksat pitää tuon asenteen aina elämässäsi. <3

    • Marjut

      Kiitos sinulle <3 Pakko jaksaa mennä vain eteenpäin ja pitää mieli iloisena. Tänään on jo jonkin verran kolottanut paikkoja ja väsyttänyt, mutta se on toki pientä. Kiitos, kun olet siellä <3

  • Elina

    Voi Marjut <3 luin kaikki postaukset sun sairastumiseen liittyen ja oli pakko kommentoida. Meillä elämä käänty ympäri reilu 2 vuotta sitten, joulukuun alussa 2015 ku mun avomies sai diagnoosin syövästä. Hänellä siis lymfooma. Meni pitkään, yli vuos ennen ku asian käsitti eikä pelko oo vieläkään poistunu vaan kulkee koko ajan mukana. Sana syöpä on itessään jo niin hirveä :/ mut Suomessa on ihan parasta hoitoa ja tiedän et oot parhaissa käsissä! Positiivinen asenne ja huumori kantaa eteenpäin, koita siis niiden voimin jaksaa <3 tää vuodenaika on vaan p*rseestä sairastaa mut ihanaa kun kevät tulee ja päivät pikkuhiljaa valostuu.. Tsemppiä siis 🙂 T.Elina (sun vanha duunikaveri 😉

    • Marjut

      Voi Elina, kiitos kommentistasi ja ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa <3 Todella ikävää kuulla miehesi sairastumisesta ;( Onhan tämä ihan paskaa!! Toivottavasti teillä kuitenkin kaikki hyvin ja voitte elää suht normaalia arkea. Ei tässä auta kuin mennä päivä kerrallaan ja toivoa täyttä parantumista. Minea antaa energiaa jolla jaksaa vaikeinakin hetkinä <3 Rakkaudentäyteistä alkanutta vuotta teille <3

  • Päivi L

    Hirmuisesti tsemppiä hoitoihin! Kun joskus jaksa, jakaisitko juuri teidän nachoplatterin ohjeen?

    • Marjut

      Kiitos sinulle <3 Joo ehdottomasti voin postata teille ohjeen meidän nachoplatteriin! Kivaa perjantai-iltaa 🙂

Leave a Reply

Artikkelit