Lifestyle Lifie

Midsummer

Me ollaan hetki sitten saavuttu Kokkolaan ja täällä oli vastassa mummot sekä veli perheineen ♥ Matka meni tosi kivasti ja löydettiin matkan varrelta Valkeakoskelta aivan ihana pysähdyspaikka. Ilolan maatila valloitti meidät kauniilla maalaismaisemilla, eläimillä ja kotiruoalla. Tänään tarjolla oli makkarakeittoa ja lättyjä, jotka upposi meille täydellisesti, etenkin ne lätyt! Ihasteltiin lampaita ja heppoja, tytöillä oli siellä keppihevosratsastusta ja heiltä löytyy myös majoitusta. Tampereen moottoritieltä matka poikkesi vain muutaman kilometrin, joten ehkä poiketaan siellä myös kotiinpäin mennessä. Suosittelen lämpimästi ♥

Me tosiaan vietetään juhannus täällä Pohjanmaalla, kun tämä oli ainut hetki Jannen lomalla, kun mulla ei ole säteitä. Seuraavan kerran sädehoito on vasta maanantai-iltana ja jäljellä on enään 5 kertaa, jess!! Jannen lomaa on jäljellä tosiaan vielä ensi viikko ja vaikka kuinka luulin, että ehtisin paremmin kirjoitella tänne niin ei. Tuntuu, että säteiden aikataulujen (kaikki melkein ollut Minean päikkäreiden aikaan) ja yhteisen tekemisen vuoksi läppäri on pysynyt enemmän kiinni. Normaalisti, kun pyrin tekemään blogijuttuja päikkäreiden aikaan niin nyt en oo ollut kotona tuolloin. Harmittaa oikeastaan etten saa päivitettyä niin useasti kuin haluaisin. Toivon silti, että pysytte mukana tässä tahdissa ♥

Nyt kuitenkin aion nauttia tästä olostamme täällä, joten kone pysyttelee kiinni.

Toivotan teille kaikille oikein kaunista, rauhallista ja rentoa juhannusta ♥

photos of me; Studio Cerell

 

2 Comments
Previous Post
21.6.2018
Next Post
21.6.2018

2 Comments

  • Merja

    Tervetuloa Kokkolaan????

    • Marjut

      Voi kiitos, ihana olla täällä <3 Hyvää Juhannusta!

Leave a Reply

Instagram

  • What are your favourite tv-series? Mine are Grey's Anatomy, Chicago Med & This is us 🖤 Today we have 🎬 night ♡ .
.
.
Have a lovely Friday evening ♡
.
.
.
.
#livingrooom #whitehome #whiteinterior #lennol #living247
  • Today was s u p e r and I can't wait what happens next 💯 How was your Tuesday? .
.
.
Have a cozy evening ♡ .
.
.
.
#interior4you1 #interior_and_living #vmcarpet #jotex #beliv
  • My happy Sunday face ☃️ Mietin teinien keskuudessa olevaa villitystä siitä, että kuljetaan nilkat paljaina lyhyessä takissa keskellä talvea 😳 Itsehän oon tullut iän myötä niin mukavuudenhaluiseksi, että vuoraudun kerroksittain ettei vaan tule kylmä ❄❄ Onko muita mukavuudenhaluisia? .
.
.
.
.
.
#ootd #nordicswanliving #didriksons #pura #chiquelle .
.
.
.
📷: @65m2_ edit: me
  • Finally Friday ♡ I'm gonna meet my friend who I haven't seen for a while and we will have date night tomorrow ♡ What plans do you have? .
.
.
.
.
.
.
.
#ellos #livingrooom #jotex
  • Soon it's gonna be work mood 💯 Now it looks that I go back to work on next month! One more doctor appointment on Thurdsay. 
Have a relaxing evening ♡
.
.
.
.
#homeoffice #interior #nordicswanliving #desenio #beliv
  • " Where is my little brother? " asked Minea last week. I got tears on my eyes and I took her in my arms♡ I answered to her that hopefully some day you will have a little sister or brother but first mom needs to heal. 
#FUCKCANCER

Follow Me!