Kuukausiarkisto

lokakuu 2018

baby DECOR Lifestyle Lifie rintasyöpä

8 X kuulumisia

Huhuh mikä viikko täällä on ollut! Minealla on jäänyt enterorokosta jäätävä yskä, jonka kanssa tässä ollaan valvottu viimeisen viikon aikana joka yö vähintään tunnin ajan. Jälleen kerran käytiin tänään lääkärissä ja nyt saatiin sellasta avaavaa lääkettä, kun kotikonstit ei riitä. Toinen on ihan raukkana ja yskii niin kovasti, että oksentanut muutaman kerran. Onneksi yleisvointi on kuitenkin hyvä ja kyseessä on kuulemma ihan perusflunssaa, jota nyt liikkeellä. Toivotaan, että pian alkaa helpottamaan. On se vain sydäntä särkevää joutua vierestä seuraamaan pienen sairastelua ♥

Mäkin kävin kirurgin luona viime viikolla juttelemassa käden ja rinnan toiminnasta. Rinnan osalta tällä hetkellä ei voida tehdä muuta kuin jatkaa fyssarilla käyntiä. Se onkin ainut mikä siihen tällä hetkellä auttaa enkä voisi kuvitella pärjääväni ilman! Siellä siis hierotaan auki strangeja, jotka napsuu hieroessa. Rasvaa voidaan siirtää mahasta rintaan vasta ensi vuoden alussa. Aiemmin sitä ei kannata tehdä, koska rasva ei tartu siihen säteiden jälkeen. Käden osalta sain lähetteen herrmoratatutkimukseen tämän kuun lopulla. Siitä nähdään onko käteen jäänyt joku pysyvä vaurio. Sairaslomaa jatkettiin vielä marraskuun loppuun, jotta käsiasia saadaan tutkittua ja käden kunto paranee. Silikoni on ihan superkova ja siihen sattuu aina välillä, mutta periksi ei anneta!

Ninni on syyslomaillut meillä tosiaan lauantaista saakka ja huomiseen asti hän vielä viettää meidän kanssa aikaa ♥ Tällä kertaa Minea ja Ninni on leikkinyt suht hyvin, mutta Minskua saa Ninnin täällä ollessa komentaa enemmän. Se tuntuu aina yhtä kurjalta, mutta onneksi ei ole jatkuvaa. Ninnin kanssa me aiotaan vielä viettää hieman tyttöjen aikaa menemällä kahdestaan leffaan ♥

Lauantaina vietetään sitten neidin synttärijuhlia ja niiden osalta on vielä hieman tekemistä. Koristeita pitää vielä hankkia ja kakku hakea perjantai-iltana. Harmiksemme moni on estynyt tulemaan nyt, kun synttäreitä jouduttiin siirtämään enterorokon vuoksi. Onneksi kuitenkin juhlijoita on tulossa, joten varmasti ihanat juhlat on luvassa ♥

Mun äiti ja mummo tulee huomenna Pohjanmaalta meille, jeee ♥ He ovat meillä maanantaihin asti ja vitsit niin ihanaa saada heidät tänne!! Käydään varmasti yhdessä myös katsomassa sitä Ihana Nainen -näyttelyä ja vietetään yhdessä aikaa. Oletteko te muuten käyneet sitä jo katsomassa?

Päiväkodin aloitus se sieltä lähenee ja 29 päivä sitten neiti virallisesti aloittaa. Ensi viikolla ollaan yhdessä tutustumassa ja varmaan niin, että käyn piipahtamassa kaupassa neidin jäädessä päikkyyn siksi aikaa. Aloitetaan pienillä askelilla ja mennään pikkuhiljaa. Voi olla, että vaihtetaan vielä loppuvuoden sopimusta viikottaisesta tuntimäärästä päiväkodissa. Nyt kun oonkin ite vielä kotona niin ei Minean tarvitse vielä silloin olla täyttä päivää päikyssä.

Meille on saapunut nämä ihanat jo kuvissakin vilahtaneet Merinowool Finlandin valkoinen peitto ja pyöreät tyynyt*. Aluksi mietin millaiset tyynyistä mahtaa tulla, mutta ne on ihan super suloiset! Niitä on kiva vaihdella eri paikkoihin, kun ne sopii mihin tahansa huoneeseen. Kannattaa kurkata Merinowool Finlandin sivut sillä siellä on kaikkea ihanan pehmoista ♥

Niin ja Minean huoneeseen on tällä viikolla tulossa jotain aivan ihanaa ja odotettua! En malttaisi odottaa sen hakemista, eikä varmaan neiti itsekkään ♥ Pian pääsette näkemään mikä se on vai osaatteko jo arvata? 😉 Myös makuuhuoneeseen on tulossa päädyn osalta muutosta, jonka myös tulette lähiaikoina näkemään!

Ihanaa keskiviikkoa murut ♥

*saatu näkyvyyttä vastaan

Ei kommentteja
baby Lifestyle Lifie

Pehmeämmän ihon puolesta + alekoodi

Kaupallinen yhteistyö; ACO

Lähes jokainen lapsi kärsii jossain vaiheessa vaippaihottumasta, atooppisesta ihosta tai muuten kuivasta ihosta. Meidän jokaisen iho on erilainen, mutta etenkin pienten lasten iho on todella herkkä. Näin ollen pienen iho vaatii sellaiset tuotteet, joissa ei ole liiallisia hajusteita tai ihoa ärsyttäviä ainesosia. Monella iho-ongelmat jatkuvat vielä aikuisiälläkin, jolloin on yhtä tärkeää löytää juuri omalle iholle sopivat tuotteet. Oma iho on ollut aina kuivan puoleinen, mutta etenkin sytostaattihoitojen aikaan mun iho oli tosi huonona. Minean iho on onneksi suurimmaksi osaksi ollut todella hyvässä kunnossa, mutta ajoittaisia ongelmia on ollut. Tälläkin hetkellä kärsitään vielä enterorokon aiheuttamista rakoista, jotka toivottavasti pian häviävät!

Olin todella innoissani päästessäni yhteistyössä apteekkisarja ACOn kanssa tutustumaan heidän keväällä lanseerattuun Minicare -ihonhoitosarjaan. Kyseinen ihonhoitosarja on tarkoitettu erittäin kuiva- ja herkkäihoisille lapsille, joten lähdin mielelläni testailemaan tuotteita meidän Minealle.

ACO Minicare ♥

Neiti on sellainen suihkumaakari, että viihtyisi siellä tuntitolkulla ja sen on huomannut myös ihon kuivuudesta. Etenkin päänahka on alkanut hilseillä, jonka osa syynä saattaa olla myös huononlainen pesuaine. Onneksi Minicare -sarjaan kuuluu myös hajusteeton Wash Lotion -pesuvoide, joka on mieto pesuvoide koko vartalolle. Se ei sisällä hajusteita, parabeeneja, säilöntäaineita tai mineraaliöljyä. Vaihdettuamme tähän pesuvoiteeseen ei ole enään tarvinnut rajoittaa neidin suihkussa käymistä, kun iho ei ole enään samaan tapaan kuivunut. Kätevästä pumppupullosta Minea osaa myös itse ottaa pesuvoidetta ja opetella peseytymistä ♥ Pesuvoide ei myöskään kirvele silmiä. Me ollaan käytetty pesuvoidetta niin kylpyammeessa, suihkussa kuin pepunpesussa. Nyt enterorokon aikaan oli helpottavaa tietää, että rakkoja ei ärsytetä vaan tuote, jota käytetään on hellävarainen iholle. Oon muuten itsekin testaillut tätä pesuvoidetta meikin puhdistukseen ja toimii todella hyvin!

Suihkuttelun jälkeen ihoa hellii Minicare Lotion -voide, joka sisältää kosteuttavaa glyserolia, joka näin ollen pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Voide sopii kuivalle atooppiselle ja ekseema-iholle. Voiteen koostumuksen ansiosta se levittyy iholle hyvin jättämättä sitä tahmeaksi. Miedon tuoksuista voidetta oon itsekkin käyttänyt kasvoissa yövoiteen tilalla ja nyt kuivat läiskät poskista on muisto vain. Voideputkilo löytyy usein mun yöpöydältä, kun tykkään illalla viimeiseksi rasvata kädet. Yöaikaan rasva imeytyykin parhaiten, joten se aika kannattaa käyttää hyödyksi 😉

  Vaippaihottuma on monelle varmasti tuttu vaiva, mutta onneksi siihen löytyy nykyään todella huippu tuote! Sarjan Diaper Rash -suihkeella estät sekä lievität pienokaisen vaippaihottumaa. Helppokäyttöinen sumute levitty tasaisesti ja ainakin meidän neiti tykkää sen suihkutuksesta!  Aine muodostaa iholle puoliläpäisevän suojaavan kalvon, joka suojaa vaipan hankaukselta sekä estää ihon punoitusta. Pantenoli ja allantoiini toimivat rauhoittavina ainesosina. Itse näkisin tämän tuotteen loistavana lisänä babyshowerien vaippakakussa ♥ Tämä on varmasti monen lapsiperhearjen pelastaja! Toivon mukaan meillekin siunaantuu vielä joskus perheenlisäystä niin tämä tuote on ihan ehdoton pikkuiselle ♥ 

Ollaan testattu näitä nyt muutamia kuukausia ja voin rehellisesti todeta niiden olevan ihan huippuja tuotteita niin lapsille kuin aikuisille ♥

Yliopiston Apteekin verkkokaupasta voi ostaa Minicare-tuotteita -20% alennuksella 31.10.18 asti. Alennuksen saatte koodilla Marjut20

 

Pehmeän ihon puolesta ♥

2 Comments
Lifestyle Lifie rintasyöpä

Ihana Nainen

Tätä päivää on jännitetty koko tämä viikko ja vihdoin pääsen kertomaan missä jutussa olen ollut mukana! Ehkä joku teistä onkin jo tänään käynyt Helsingin Sanoma-talolla?

Kaikki alkoi siis siitä, kun sain pari viikkoa sitten soiton, jossa mua pyydettiin mukaan hyväntekeväisyyskampanjaan. Kuuntelin mistä olisi kysymys ja oitis sen jälkeen sanoin lähteväni mukaan, ihan ehdottomasti! Kyseessä on Arlan Ihana Nainen- näyttely ja siitä koostettu video. Arla on mukana sponsoroimassa Syöpäsäätiön Roosa Nauha-keräystä, jonka avulla tuetaan naisten syöpien tutkimusta.

Ihana Nainen

Vapaan Taidekoulun opiskelijat kuvaavat teoksissaan rintasyöpäleikkauksen läpikäyneen naisen. Elävänä mallina poseerasi rintasyövän läpikäynyt Marjut Keski-Korpi, joka on Loving white style -blogissaan kertonut avoimesti syövästään. Ihana Nainen -projektin tavoitteena on vangita ihmisen kokonaisvaltainen kauneus, joka kumpuaa usein ulkoista kauneutta syvemmältä – ihmisen persoonasta, kokemuksista ja asenteesta. Oman kehon pysyvä muutos on jokaiselle kova paikka. 
Jokainen ihminen on ihana, vaikka keho ja mieli olisivatkin kokeneet kovia.

 

En voi sanoin kuvailla miten hienoa oli olla mukana tässä upeassa kampanjassa ♥ Kerron teille myöhemmin lisää tästä kaikesta, mutta nyt pääsette näkemään videon, joka on julkaistu tänään Roosa Nauha-päivänä klo. 17.00 ♥

 

Kaikki Ihana Nainen -projektin taulut ovat myytävänä, ja niiden tuotot lahjoitetaan Roosa Nauha -keräykseen naisten syöpien tutkimukseen. Tauluja voi tiedustella osoitteesta betina.karvinen@arlafoods.com.

Näyttelyn jälkeen teokset huutokaupataan Roosa nauhan kampanjasivulla ♥

 ♥♥♥

4 Comments
Lifestyle Lifie style

Ruuturakkautta

Ruutukuosi on jo pitkään pysynyt trendeissä mukana eikä ihme, onhan se mielettömän kaunis kuosi! Itse olen pidempään katsellut erilaisia ruutujuttuja ja yksi lemppari onkin ollut Paluu työpukeutumiseen -postauksen ruutuhousut. Nyt löysin tämän kauniin ruskeasävytteisen bleiserin HM:n liikkeestä Jumbon kauppakeskuksesta. Ihastuin nimenomaan ruskeaan sävyyn, jolloin bleiseriä on todella helppo yhdistää erilaisiin asuihin. Neule yhdistettynä bleiseriin luo rennomman tyylin, kun taas valkoinen sifonkipaita ja tummat housut sopii astetta juhlavampaan menoon. Näen tämän bleiserin jo niin osana mun tulevaa työpukeutumista ♥

Löytyykö sieltä muita ruutukuosista hullaantuneita? 

Hankin muuten nämä lasit Flow- festareita varten, mutta oon niihin sen verran tykästynyt, että ovat jääneet arkikäyttöön. Niillä saa kivasti erilaista ilmettä aikaan 😉

blazer, knit, glasses, necklace – HM, jacket – VILA , jeans – GINA TRICOT, shoes – NILSON, bag – MICHAEL KORS

Tänään vietetään virallista tyttöjen päivää, joten ihanaa päivää meille tytöille ♥

pics; Joni Autio edit; me

Ei kommentteja
Yleinen

Black & white

Heippahei!

Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Täällä aika poikkeuksellisesti ja väsyneesti. Maanantaina oli todella ikimuistoinen, tunteikas ja jännittävä päivä ♥ Olin silloin 10 tunnin kuvauksissa liittyen perjantaina julkaistavaan juttuun, josta en saa vielä paljastaa sen enempää! Vitsit mua jännittää jo valmiiksi, vaikka itse kuvaus juttu onkin jo ohitse! Mutta siis pian saan kertoa mistä on kysymys ♥

Mutta sitten kuvauksista siirrytään meidän uusiin tuoleihin, jotka meille hetki sitten saapui. Oon pitkään ihastellut näitä wieniläistyylisiä tuoleja etenkin just mustan värisenä. Vaikka täytyy myöntää, että vielä vuosi sitten en olisi näitä tuoleja meillä nähnyt, mutta niin se vain oma maku matkalla muuttuu! Kaipasin meille lisää tuoleja ruokapöydän ympärille silloin, kun meillä on enemmän porukkaa käymässä. Yksi näistä valkoisista tuoleista on toiminut tietokonepöydän tuolina, joten ruokapöydässä on ollut vain kolme tuolia tähän asti. Niimpä tämä mustaihastukseni sai jatkua näiden mustien wieniläistuolien muodossa ja tykkään niin tästä musta-valkokombosta nyt ♥ Tilasin Bistro* tuolit (jotka muuten myydään kahden kappaleen pakkauksissa) Lähdesmäen verkkokaupasta ja ne saapuivat ovellemme vajaassa viikossa. Siroilla tuoleilla on hyvä istua ja niitä on todella helppo siirrellä! Mustat tuolit tuovat tilaan lisää kontrastia, jota ruokailutila ehkä kaipasikin tuon hyllyn kaveriksi.

Mitäs pidätte? Löytyykö muita näihin tuoleihin ihastuneita? 

Tuolla Lähdesmäen verkkokaupassa on muuten ihan valtava valikoma vaikka ja mitä, jos ette ole aiemmin tutustuneet!

Niin ja nämä tuolit oli nyt just alennuksessa, jos ootte vastaavia miettineet tai näihin nyt ihastuitte ♥

Aurinkoista keskiviikkoa!

*tuoleista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan

4 Comments

Artikkelit