baby Lifestyle Lifie

Yhteisten leikkihetkien tärkeys + arvonta

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä FISHER-PRICEn kanssa

Oon aina tiennyt, että haluan olla sellainen äiti, joka leikkii lapsensa kanssa. Tarkoitan sitä, että oikeasti osallistuu siihen lapsen leikkiin ja leikkii mukana lapsen tasolla. Lapselle leikkiminen on yksi tärkemmistä asioista heidän ollessaan pieniä. Me halutaan Jannen kanssa, että Minealle jää niistä hetkistä ihania tunteita ja muistoja. Etenkin muistoilla on hyvin paljon merkitystä lapsen kasvaessa. Vaikka ihan pienille lapsille ei vielä varsinaisia muistoja vielä jää mieleen niin tärkeää siinä hetkessä on kuitenkin luoda lapselle turvallinen tunne. Mun mielestä se turvallisuuden tunne syntyy monesta tekijästä, jotka me aikuiset lapsille luodaan. Meille perheen yhteinen aika on yleensä juurikin leikkiminen, peuhaaminen, ulkoilu tai askartelu.

Leluja on maailmassa tuhansia, joten valinnanvaraa kyllä riittää vaikka millä mitalla. Jo Minean ollessa pienempi me hankittiin sellaisia leluja, jotka ovat mielekkyyden lisäksi myös sellasia, jotka edesauttavat lapsen kehitystä. Ollaan tykätty kovasti Fisher-Price merkin leluista ja niitä meiltä löytyy useampikin vuosien varrelta. Heidän opettavaiset lelut ovat juurikin yksi syy miksi ollaan just heidän leluja meille hankittu. On tärkeää, että lapselle hankkii omaan ikään soveltuvia leluja. Kaikissa leluissa on merkitty sen ikäsuositus sen takia, että osassa leluja saattaa olla pieniä osia, jotka ovat pienemmille vaarallisia. Opettavaisia leluja löytyy niin vauvoille kuin taapero ja leikki-ikäisille ja niiden avulla lapset oppivat esimerkiksi numeraalisia ja verbaalisia taitoja ja ystävällisyyttä sekä käytöstapoja.

Uusimpana Fisher-Price leluna meillä on kaupallisen yhteistyön kautta saatuna tämä Little People Travel Together lentokone. Lelun tarkoitus on opettaa lapselle kokemusten jakamista ystävien kanssa sekä ystävällistä käyttäytymistä. Tämän lelun ikäsuositus on 1-5 vuotta, joten menee siis vuosia leikeissä mukana! Muistan edelleen, kun paketti meille tuli ja sitä avattiin yhdessä neidin kanssa. Ensimmäiset musiikit kuultuaan hän jo tanssi ja pomppi pitkin olohuonetta 😀 Joten voin ensireaktionkin perusteella jo suositella tätä muille pienille! Little People Travel Together lentokoneen mukana tulee kapteeni sekä matkustaja+matkalaukku, jotka johdattavat leikin ylös pilvien päälle valojen ja musiikin säestämänä. Paikoilleen laitettavat lentokapteeni ja matkustaja aktivoivat lentokoneen valot, hauskat äänet ja laulut!

Nyt, kun lentokone on ollut meidän leikeissä jo hetken aikaa niin ollaan matkustettu sillä vaikka mihin! Millon mummolaan, kauppaan tai johonkin missä on lämmintä ♥ Lentokoneella lentäminen on Minealle jo sinänsä tuttua, mutta tätä kautta voi myös lasta valmistaa oikeaan tulevaan matkaan. Lapsi voi leikin kautta ymmärtää asioita paremmin ja sitten oikea tapahtumakin voi olla lapselle ihan uusi kokemus.

Edelleen haluan korostaa yhteisen leikkihetken tärkeyttä leluilla tai ilman. Kaikkein tärkeintä on, että lapsella on vierellään rakastavat aikuiset ja hän tuntee olonsa turvalliseksi oli yhdessä tekeminen mitä tahansa ♥

Joulun tullessa moni pähkäilee lasten lahjojen kanssa, joten toivottavasti voin teitä auttaa tämän osalta!

Saan arpoa yhdelle teistä tämän Little People Travel Together lentokoneen!

Osallistu arvontaan kommentoimalla alle jokin ihana leikkihetki yhdessä oman tai vaikkapa kummilapsen kanssa ♥   

Osallistumisaikaa on 25.22.18 asti. Tarkemmat säännöt löydät täältä.

Ihania hetkiä yhdessä lasten kanssa ♥

33 Comments
Previous Post
18.11.2018
Next Post
18.11.2018

33 Comments

  • Annique

    Ulkoilu ja etenkin metsäretket yhdessä. Tänään esim.vietiin metsässä olevaan majaan piparit tontuille.

  • Pirjo

    Ihana lapsenlapseni Viljami rakastaa lentokoneita. Voisimme tehdä matkoja yhdessä ❤

  • Jessica

    Me rakennetaan usein pojan kanssa duploja 🙂

  • Pirkko

    Lapsenlapseni ollessa pieni ostin hänelle monta erilaista Fischer Pricen lelua . Merirosvo laiva tykkeineen oli ihan huippu.

  • Tiina

    Joka päivä poikien kansaa leikkiminen on ihanaa aikaa. Huomaa miten leikkitaidot lisääntyy, miten pienemmän sanavarasto kasvaa ja miten hauskaa on yhdessä perheen kanssa touhuta:)

  • Elisa

    On ihanaa seurata oman pojan jokapäiväisiä leikkejä ulkona ja sisällä ❤

  • Nina

    Metsäretket on meidän perheen suosikkeja 🙂

  • Essi

    Heti ku näin että on kilpailu kyseisestä lelusta niin pakko osallistua!! Meidän taapero nimittäin joka kauppareissulla pysähtyy kyseisen lelun kohdalle ihastelemaan ja haaveilemaan siitä 🤩 reilu 2veen kanssa leikkiessä on aivan loistavaa huomata, miten vain mielikuvitus on rajana, oli kyseessä lelu kuin lelu! Usein myös leikit liittyy jollain tavalla päivän askareisiin, tai millä tavalla me vanhemmat kommunikoidaan lapsen kanssa. Ihanaa heittäytymistä, ja ainakin itselleni tosi opettavaista ja vaan ihan parasta touhuta lapsen kanssa❤️

  • Riina

    Metsäretket ovat parhaita!

  • Sanna

    Me tehdään usein arjen askareista leikkejä, saan samalla hoidettua monta asiaa kun puuhastelemme tyttären kanssa yhdessä. Leluista duplot ja nuket ovat tällä hetkellä mieluisia.

  • Eija

    Lego-leikit jaksaa innostaa vuodesta toiseen. Isompikin lapsi liittyy aina jossain vaiheessa mukaan. Taas alkaa joulukaupungin rakentaminen 🙂

  • Laura V

    Palapelin rakentaminen veljen tyttären kanssa aina kun ollaan siellä kylässä.

  • Jenna

    Kiva seurata kun kummityttö alkaa kokoajan enemmän käyttämään mielikuvitusta leikeissä! 🙂

  • Helena

    Tällä hetkellä päivät kuluvat nukke-, eläin- ja palikkaleikeissä 1 v 8 kk tytön kanssa, aivan parasta! Tämä lentokone olisi varmasti hitti!

  • Anniina Lång

    Siskon taaperon kanssa kiva käydä puistossa 🙂

  • Susanna

    Ihan kaikki hetket lastenlasten kanssa. Dublo linnan rakentaminen, retket, lukeminen ja ihmetteleminen syliin käpertyneen kanssa.

  • Julia Petramaa

    Ollaan 2v esikoisen kanssa harjoteltu piiloleikkiä, mut yleensä se menee siihen et nauretaan ja juostaan vaan toisia karkuun kulmien taa kurkkimaan 😅💖 ihania leikkihetkiä olis vaikka kuinka jakaa mut tää on tämmönen uusin juttu 💕

  • Saila

    9kk kuopuksen kanssa leikki on vielä tutkimista ja ihmettelemistä. Fisher Pricen maatila on tällä hetkellä hänen suosikkki. Esikoisen kanssa päästään jo jännittäviin mielikuvitusmaailmoihin. Sylvanian families on hänen lemppari tällä hetkellä ja on ihana syventyä leikkiin hänen kanssaan. <3

  • MarjaKoo

    Omien lasten leikeistä muistuu elävästi mieleen Prätkähiiri -leikit, hahmot kulkivat mukana joka paikkaan. Nyt leikitään kummilapsen kanssa piilosilla oloa.

  • Jonsku

    oman poikani kanssa leikin päivittäin, mieleisimmät leikit liittyvät menopeleihin tai kokkailuun leikkikeittiöllä 🙂

  • anna s.

    Poikani tykkää rakentaa duploilla, parhainta on tehdä yhdessä korkea torni ja mukavinta on tietenkin kaataa se 😀

  • Eveliina Vapaniemi

    Tyttäreni Adeliinan 7/16 kanssa leikitään päivittäin: palapelejä, värittämistä, Dubloja ja tällä hetkellä tytön tärkein leikki hoivata nukkea 😍

  • Kajo

    Meillä uusimpana on taapero innostunut majaleikeistä. Majoja pitää rakentaa jatkuvasti ja niiden sisällä kikatetaan ja ulos kurkitaan huutaen “kukkuu!” Niin söpöä. Myös nukkejen suukottelu ja nukkumaan peittely leikin lomassa on jotain uskomattoman suloista katsottavaa.

  • Magda

    Täällä tykätään askarrella yhdessä!

  • Henna Holappa

    Molemmat pojat tykkää lentokoneista ja autoista, taapero Mega Blokseista ja Duploista ja vanhempi on nyt pikkulegojen kanssa viihtyvä.

  • Suvi

    Ehdottomasti kirjojen lukuhetket. Ne on ihanimpia 💙

  • Sannamarianna

    Tyttäreni tykkää pudotella erimuotoisia palikoita kuutioon ja sitä käännellään yhdessä, kun hän ei vielä kaikkea itse hoksaa. 🙂

  • hilkka

    Kirjojen lukeminen 🙂

  • Aino

    Me tykätään lukea kirjoja tai rakennella legoilla!

  • tiiu

    Lautapelit on kyllä parhaita!

  • ansu

    Tälle olis tulevaisuudessa käyttöä kun esikoinen syntyy. Kummipojan kanssa lempileikkejä on legoilla rakentelu.

  • piitu

    Omat lapset tykkäsivät kun luin heille ja lapsenlapset taas tykkäävät pelata korttia ja lautapelejä.

  • sikkuralla

    Kauppaleikit ovat ihania 🙂

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Seuraa minua!