Välimatkat omaan perheeseen

Täällä sitä istutaan junassa matkalla kotiin. Oltiin reissussa melkein viikko ja aina Kokkolaan päästyä tuntuu, että voi meillä on edessä monta päivää yhdessä. Mutta niin se aika vain menee ihan yhdessä silmänräpäyksessä ja taas kotiinlähtö häämöttää. Niinhän sitä sanotaan, että hyvässä seurassa aika kuluu kuin siivillä ja se totisesti pitää paikkansa. Joka kerta sitä silmät kostuneena tulee lähdettyä, kun tietää ettei taas pitkään aikaa näe omaa äitiä ja mummoa. Oon aina ollut äidin tyttö ja meillä on super läheiset välit, joista oon todella kiitollinen ♥ Ajatuskin jo siitä, että Minea joskus asuu toisella puolella Suomea kiristää kurkkuani. Joten voin kuvitella miltä äidistä ja mummosta tuntuu, kun lapset ja lapsenlapset asuu eri puolilla Suomea.

Ennen lähtöä Minea leikki isomummun kanssa mummun omakeksimillä leikeillä ja voi miten ihana sitä oli seurata vierestä ♥ Minea nin nauttii leikeistä heidän kummankin kanssa, vaikka isiä onkin ollut kova ikävä jo ekasta reissupäivästä lähtien. Tiedän miten paljon heillä olisi annettavaa, jos me kaikki voisimme asua samassa kaupungissa tai edes melkein. Toisin kuin nyt välissä on 500 kilometriä ja näemme alle 10 kertaa vuodessa. Onneksi, jos näin voi sanoa niin tänä vuonna olemme nähneet sairastumiseni vuoksi enemmän.

Muistan ajatelleeni silloin, kun muutin Helsinkiin melkein 10 vuotta sitten etten asuisi täällä enään sitten, kun saan lapsia. Olin äidilleni eräässä sähköpostissa kirjoittanut näin; ”Tiedän että haluun vielä sinne takaisin, en voisi kuvitella että lapseni eivät olisi lähellä mummoaan <3 ” Tuosta sähköpostista tulee kuluneeksi juuri 9 vuotta ja edelleen asun pääkaupunkiseudulla. Yhden eronkin taustalla on se ettei hän olisi koskaan halunnut muuttaa pois Helsingistä, kun minä taasen olin aivan varma, että en asuisi siellä lopunelämääni. Mutta niin ne tilanteet ja elämänpolut vain meitä kuljettaa välillä ihankin eri suuntaan, kuin mitä itse suunnittelee. Sitä ei kai pitäisi suunnitella mitään etukäteen vaan antaa vain elämän viedä. Kyllähän sitä potee huonoa omaatuntoa siitä, että ei olekkaan sanojen mukaan toiminut ja elämä on kaukana perheestä.

Jannen kanssa me suunniteltiin muuttoa vajaat pari vuotta sitten Oulun seudulle, jotta oltaisiin lähellä molempien vanhempia niin Kokkolassa kuin Kemissä. Niin mun pikkuveli perheineen asuu myös sillä suunnalla. He onneksi kävivät meitä eilen moikkaamassa ja vitsi miten ihana kaikkia oli pitkästä aikaa nähdä ♥ Minea niin nautti leikeistä poikien kanssa ja moneen kertaan heidän lähteissä halusi halaamaan. Itselläkin tuli ikkunasta vilkuttaessa itku, kun mietti, että taas ei tiedä milloin on seuraavan kerran näkee. Onhan se oikeasti ihan syvältä, että kaikki asuu niin kaukana toisistaan.

Onni on se, että Jannen vanhemmat muuttivat Kemistä Helsinkiin vuosi sitten ja heistä onkin ollut älyttömän paljon apua kaikessa ♥ Mutta onhan se tietysti eri asia, että omat perheenjäsenet asuvat kaukana meistä. Kyllähän sitä innostui jälleen kerran katsomaan vapaita asuntoja Kokkolasta, mutta tiedän sen kuitenkin olevan ainakin tällä hetkellä mahdoton ajatus. Toki siellä ne asuntojen hinnat ovat ihan eri luokkaa kuin pk-seudulla, mutta työpaikan saaminen onkin sitten ihan eri asia. Etenkin, kun Janne on syksyllä vaihtanut uuteen työpaikkaan, jossa viihtyy niin äärettömän hyvin! Ja toki onhan mullakin vakituinen työpaikka, jossa oon ollut jo 8 vuotta. Ennen Minean koulun aloittamista mun mielestä pitäisi kuitenkin olla se pysyvä paikka, jotta kouluja ei tarvisi vaihtaa kesken kaiken. Toki eihän sekään mikää mahdoton juttu olisi, mutta kyllähän sitä haluaisi kuitenkin pysyvyyttä kaikkeen.

Eihän sitä koskaan tiedä mihin tämä elämä meitä vie, joten koskaan ei pidä sanoa ei koskaan mihinkään asiaan. Kiitollinen olen perheestäni lähellä ja kaukana ♥

Onko teillä siellä välimatkaa perheenjäseniin vai asutteko lähekkäin? Mitä ajatuksia välimatka teissä herättää?

coat, shoes, bag, scarf – H&M, knit – CHIQUELLE, pants – VERO MODA, beanie – KNCOLLECTION*