DECOR Lifestyle Lifie

Talosängyn maalausprojekti

Muistatte, kun esittelin teille neidin talosängyn, jonka pappa hänelle itse teki. Pohdin jo aiemmin sängyn mahdollista maalaamista ja nyt pari viikkoa sitten me Jannen kanssa se maalattiin. Haluttiin, että puun syyt tulee kauniisti edelleen esiin, joten päädyttiin käyttämään valkoista kuultomaalia. Löysin aika yllättävästä paikasta maalia – nimittäin Ikeasta! En ollut aiemmin tiennyt/hoksannut sielläkin olevan maaleja myynnissä. Aika hyvin ne oli kyllä aina menneet ohi silmieni, mutta Googlettamalla satuin löytämään. Valittavana oli jotain max 10 eri väriä ja purkit oli muistaakseni 0,33 litran kokosia. Me ostettiin kaksi purkkia varmuuden vuoksi, kun ei oltu varmoja yhden kerroksen peittävyydestä.

Maalattuamme yhden kerroksen päätimme olla maalaamatta enempää. Yhden kerroksen jälkeen puun syyt näkyi kauniisti kuultaen.Toinen kerros olisi tehnyt sängystä ehkä liian tylsän koko valkoisen. Oon tosi tyytyväinen, että päätettiin jättää maalaus yhteen kertaan ja sänky näyttää nyt todella paljon raikkaammalta! Mitäs mieltä te ootte?

Minealla on nukelle samanlainen talosänky, jonka pappa myös teki ♡ Maalattiin se samalla ja maalia olisi just ja just riittänyt yksi purkki, mutta ehdittiin avata toinen, noh onneksi se säilyy! Eli hyvin yhdellä purkilla olisi pärjännyt Minean sängyn maalaamisen osalta. Yhden purkin hinta on 4.99€ joten maalaaminen tuli lähes ilmaiseksi 😉

Ainut huono puoli maalissa on se, että se edelleen haisee vähän.. Suoraan sanottuna haju ei ole kovin miellyttävä, mutta toivon sen ajan myötä haihtuvan. Onko muilla kokemusta Ikean maaleista?

Minea sai ihanan Newbien lähetyksen viime viikolla ja paketissa oli nämä ihanat Bedtime Stories -valikoiman pussilakanat ja yökkäri sekä nalletyyny ♡ Neiti onkin ihan rakastunut etenkin tuohon yökkäriin ja haluaa vaihtaa sen päällensä heti kotiin tullessa 😀 Niiden matsku onkin ihanan pehmeää ja yökkäriä on saatavina myös ihan baby koossa. Pussilakanoita saa myös kahdessa eri koossa. Kiitos vielä Newbie ihanasta toimituksesta  ♡

En oo vielä päättänyt jääkö sänky tälle puolelle seinää vai roosalle seinustalle. Siinä se tulisi paremmin esiin, mutta silloin tämä seinä jäisi kovin “tylsäksi” siirrettyä muut huonekalut tälle seinälle. Olisiko ideoita tälle seinälle? Tauluja? Seinätarroja? Maali tai tapetti?

Ihanaa iltaa ♥

2 Comments
Previous Post
7.2.2019
Next Post
7.2.2019

2 Comments

  • Maarja

    Upea sänky! ???? Mikä patja koko? Voiko tehdä mulle sängyn? Maksan tietysti kulut ????????????

    • Marjut

      Kiitos se on kyllä upea <3 Voin kysäistä, jos sattuu innostumaan 😉 Ohjeilla kyllä onnistuu helposti ja oon saanut monia kuvia ohjeiden mukaan tehdyistä sängyistä 🙂

Leave a Reply

Artikkelit