Lifestyle Lifie

Tapahtumarikas viikko

Tämä viikko on ollut kyllä yksi hulluimmista viikoista tänä vuonna. Huh onneksi se päättyy ja ensi viikko on ihan eri luokkaa. Tietty kaikesta härdellistä saa syyttää vain itseään, mutta minkäs sille mahtaa, kun kaikkia ihania tapahtumia osuu samalle viikolle. Mutta siis käydäänpäs hieman läpi tätä viikkoa. Alkuviikon olin vielä sairaslomalla, mutta jotenkin nekin päivät meni yhdessä hujauksessa. Keskiviikkona kävin ennen töitä kurkkaamassa Marsaanan pr-toimistolla Hemtexin uutta Arc Of Scandinavia-mallistoa. Siellä oli kauniin kesäisiä kuoseja, rottinkisia huonekaluja ja raidallisia tekstiilejä. Sieltä kipitin toimistolle Annankadulle ja sitten puoli neljäksi menin hakemaan neidin. No siitä sitten suunnattiin junalla takaisin keskustaan, josta matkalla neiti jäi Jannelle Pasilassa. Mä suunnistin After-leffan ennakkonäytökseen ystäväni kanssa. Luin tuon leffasta kertovan kirjan ja odotin leffan näkemistä t o d e l l a paljon!! Tykkäsin siitä mielettöästi ja suosittelen kyllä kaikille romanttisten leffojen suurkuluttajille ♥ Leffan jälkeen me päätettiin käydä syömässä ja lasillisilla ystäväni kanssa, kun kerrankin nähtiin ilman molempien lapsia 😉

Torstaina kuvasin yhtä kamppista kotona ja tein omia duuneja. Sitten hain Minean päiväkodista ja suunnattiin jälleen kohti keskustaa. Tällä kertaa oli Ruutuvapaata -kirjan julkistamistilaisuus Otavan kirjakahvilassa. Kirjan on kirjoittanut ihana Maria, joten olenkin seurannut somessa jo jonkin aikaa. Kirjassa on lähes 100 erilaista puuhaa mitä leikki-ikäinen voi tehdä ilman puhelinta, televisiota tai tablettia. Nykymaailmassa on paljon ruutua tarjolla ja meilläkin neiti välillä saa katsoa Youtubesta ohjelmia. On kuitenkin tilanteita, kun Minea haluaisi katsoa eikä mikään muu puuha tunnu kelpaavan, jolloin tämä kirja tarjoaa varmasti ideoita! Kirjassa on otettu huomioon puuhat mitä voi tehdä niin sisällä, ulkona, autossa, synttärijuhlissa yms. Me aiotaankin ottaa kirja mukaan ensi viikon Pohjanmaan reissulle, jonne matkustetaan autolla. Olitteko te kuulleet jo tästä kirjasta?

Perjantai oli onneksi rauhallisempi päivä ja sillon ulkoiltiin pitkään ja oltiin kotosalla. Neidillä alkoi illalla flunssan oireita ja yskää niin päätettiin siirtää Lapsimessuille meno suosiolla sunnuntaille. Lauantain osalta oltiin kotona aamupäivästä, mutta illaksi suunnistin ystäväni kanssa Allas Sea Poolin ilmaiskonserttiin. Pääsinkin ensikertaa näkemään livenä Ida Paulin & Kalle Lindrothin ja vitsi mikä kaksikko ♥ Oon viime aikoina kuunnellut vain heidän biisejä, joten oli niin ihana päästä näkemään heidät livenä. Keikka oli ulkona, joten päälle sai kyllä pukea melkoisen kerroksen vaatetta, että tarkeni kolmisen tuntia. Kuulin ensimmäistä kertaa myös Benjaminin livenä ja ilta huipentui vielä Anna Abreun esiintymiseen. Satuin näkemään myös erään tutun keikalla, joten ilta oli kaikin puolin todella mukava!

Onneksi neidin flunssa ei alkanut sen suuremmin, joten suunnattiin tänään koko perheen voimin Lapsimessuille. Olikin paljon parempi, että mentiin sinne vasta tänään, koska siellä oli eilen ollut ihan jäätävästi porukkaa. Nyt sielä mahtui hyvin kulkemaan ja katselemaan. Paljon oli puuhaa ja nähtävää, kun aikaa meillä vierähti melkein neljä tuntia syömisen kanssa 🙂 Neiti kävi jälleen talutusratsastuksessa ja oli siitä niin innoissaan ♥ Storiesin puolella pääsee muuten näkemään vähän paremmin noita tunnelmia! Niin ja jätettiin ovelle suklaamunia, kun ei oltu kotona virpojien kulkiessa ja siellä oli useampi oksa odottamassa meitä! Vitsi miten Minea oli innoissaan ja varmasti haluaa itsekin ensi vuonna mukaan!

Mun osalta ilta meni kotona töiden parissa Minean ja Jannen ollessa katsomassa neidin sedän futsalpeliä. Sen jälkeen käytiin vielä nopeasti äänestämässä ja iltapuuhien kautta neiti nukahti jo hyvissä ajoin. Huhuh mikä viikko! Vaikka onkin ollut vain kivoja juttuja niin kyllä jatkuva hyppääminen väsyttää. Onneksi ensi viikolla on pätkäviikko ja me suunnataan kohti Pohjanmaata ♥

Miten teidän viikko on mennyt? 

Kivaa pääsiäisviikkoa!

 

No Comments
Previous Post
14.4.2019
Next Post
14.4.2019

No Comments

Leave a Reply

Instagram

  • Wow it's Thursday already! This week has gone so fast, right? I was jogging today for the first time since 🤷🏼‍♀️ Feels so good now👌🏻 Have a nice evening sweeties ♡
.
.
.
.
.
#homeinterior #homesweethome  #livingroom #livingroomdecor #arlasuomi #arlamore
  • Kaupallinen yhteistyö w/ @adlibrisfi 🎈 Soon it's time to celebrate May Day 🎉 Rakastan järkätä juhlia ja kokosin juuri blogiin omat vinkkini tulevien vappujuhlien järjestämiseen! Tiesitkö sä muuten, että Adlibriksen verkkokauppasta saa mm. juhlatarvikkeita? Mä en tiennyt vasta kuin nyt! Kannattaa kurkata siis heidän laaja valikoima, mikäli kaipaat vielä koristeita tai kattausjuttuja vapuksi! Heillä on nopea 1-3 päivän toimitus 👏 Joko teillä on vappusuunnitelmat valmiina?
.
.
.
.
#adlibris #adlibrisfi #vappu #vappujuhla #mayday #party
  • It's good to back home ♡ We had so lovely trip to Kokkola and I already miss my family and friends ❤ How was your Easter? .
.
.
.
.
.
.
#homeinterior #homesweethome #adlibris #jotex #vmcarpet #kodin1 #georgjensen
  • Happy Easter 🐣🐇💛
  • How was your day? I have a busy but nice Wednesday ♡ Next week I will show you our new mirrors 👀 Have a relaxing eve! .
.
.
.
#bedroomdecor #bedroominspo #bedroom #ikeasuomi #pura #maliacompany
  • What a week I just say! Luckily next one is easier👌🏻 Enjoy your Sunday eve ♡ .
.
.
.
.
Huhuh mikä viikko! Varmaan tapahtumarikkain tänä vuonna ja sen mukainen myös olokin🙄 Onneksi tuleva on iisimpi ja suunnataan reissuun pääsiäiseksi 💕 Nauttikaa illasta ♡
.
.
.
.
#bedroom #bedroominspo #bedroomdecor #domodesign #vmcarpet

Follow Me!