DECOR Lifie

Terassikukat & arpaonni

*mainosyhteistyössä Munkkivuoren puutarhakeidas

Heippahei ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Meidän juhannus meni tosi upeasti ystäviemme luona sekä kotosalla ollessa. Sunnuntaina käytiin vielä Fallkullan kotieläintilalla rapsuttelemassa eläimiä ja loppuilta laiteltiin terassia kuntoon. Pestiin jo terassi yhden kerran ennen siitepölykautta, joten nyt toinen pesu tuli tarpeeseen. Vihdoin ja viimein sain myös eilen istutettua kukat meidän terassille. En tiedä miten oonkin aina niin hidas niiden suhteen 😀 Kävin jo ennen juhannusta valitsemassa terassikukat Munkan ihanasta puutarhakeitaasta. Oon käynyt heillä useasti viime aikoina ostamassa leikkokukkia kotiin ja lahjaksi. Leikkokukkien lisäksi heidän valikoimistaan löytyy siis ulko/sisäkukat, kimput ja tietysti ruukut. Todella upeita kimppuja on aina valmiina, jos tarvetta tulee 😉

Kuten pidempään blogiani lukeneet tiedätte, että hortensiat ovat löytyneet meidän terassilta jo useamman vuoden ajan. Tänäkään vuonna ei tullut poikkeusta. Upeiden hortensioiden* lisäksi valitsin ruukkuun kaunista hopeaputousta*. Yhdessä ne näyttävät todella näyttäviltä, vai mitä? Niiden hengissä pysymiseen toki tarvitaan meidän kuumalla terassilla paljon vettä! Sitä ei siis sovi unohtaa, mikäli haluaa kaunokaisista edes hetken nauttia. Katsoin toki myös muita terassikukka vaihtoehtoja, kuten petuniaa. Totesin sen kuitenkin liian pieneksi isolle terassillemme. Ehkä, jos ne olisi saanut roikkumaan, mutta sitä mahdollisuutta ei meillä ole. Oon näihin kukkiin todella tyytyväinen ja siihen, että päädyin vielä valitsemaan yhden uuden ruukun myös. Tuo vaaleanharmaa ruukku* sopii tosi hyvin tuohon kulmalle tuomaan väriä. Meillä oli aiemmin ne korkeat valkoiset saviruukut siinä, mutta keväällä huomattiin, että niistä oli ihan rapistunut maali pois, joten jouduttiin heittämään ne pois.

Ollessani Fiskarsin blogitapahtumassa siellä oli useita arvontoja kävijöiden kesken. Niimpä jo lähdettyäni sieltä sain viestin, että olin voittanut tämän Sack It säkkituolin ja rahin Magenturin arvonnassa! Mä en ikinä voita mitään ja nyt tuli näinkin upea palkinto ♥ Ja varsinkin, kun meidän kaksi vanhaa aurinkotuolia meni meidän ystävien terassille. Ne vei liian paljon tilaa neidin leikkiessä terassilla. Niimpä tämä setti on täydellinen nyt tähän terassille, kun tarkoitus oli hankkia jokin pienempi yksittäinen aurinkotuoli muutenkin.

Mietinnässä olisi vielä jotain seinään kiinnitettäviä ruukkuja grillin yläpuolelle toiseen päähän. Lisäksi haluaisin kiinnittää siihen seinään valaisimet! Niistä lisää mahdollisesti myöhemmin, kun oon saanut ne laitettua. Lisäksi oon etsinyt sopivaa ulkomattoa tuohon pöytäryhmän alle sekä aurinkosängyn eteen. Saa vinkata, jos tiedätte sopivan! 

Miten teidän juhannus meni? Löytyykö muilta hortensiaa terassilta? 

*saatu ilmaiseksi

Ei kommentteja
Previous Post
24.6.2019
Next Post
24.6.2019

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit