baby Lifestyle Lifie

Elokuu ja paluu arkeen

Niin sitä vain ollaan elokuun puolella ja arki alkaa taas rullaamaan. Tänään Minea palasi kuukauden kesäloman jälkeen takaisin päiväkotiin. Viimeinen kesälomaviikonloppu saatiin viettään ihanalla kotimaan reissulla, josta kuulette lisää tällä viikolla. Jotenkin tuo reissu kruunasi vietetyn kesäloman, vaikka se menikin kaikin puolin tosi hyvin ja ihanasti. Nyt oli jollain tapaa sellainen fiilis, että arkea jo kaipaa, vaikka sen mun osalta vielä kotona jatkuukin. Mennyt loma oli meidän eka virallinen kesäloma päiväkodin ja töiden osalta. Janne toki palasi töihin jo viikkoja sitten, mutta neidin kanssa lomailtiin koko kuukausi. Mulla on töiden etsintä menossa, joten katsotaan mitä syksy tuo tullessaan. Innolla odotan mitä kaikkea onkaan luvassa!

Oli mahtava päästä helteiden myötä rannalle ja uimaan, koska vesi on elementtinä selvästikin neidin juttu. Päivät meni kivasti puuhastellen kaikenlaista, vaikka välillä toki uhmaikäisen kanssa tulee myös hetkiä, kun omia hermoja koetellaan oikein olan takaa. Onneksi päiväunet nukuttiin viime aikoina rattaissa ulkona niin ei tarvinnut sitä päikkäreille meno taistelua enään käydä. Muutenkin pakko myöntää, että kyllä sitä jollain tapaa jo kaipasi myös omaa aikaa tiiviisti vietetyn kuukauden jälkeen 😀

Minea oli alkuun vähän vastahakoinen päiväkotiin menosta, mutta onneksi jäi sinne aamulla reippaana ja iloisella mielellä. He olivat ennen lomalle jäämistä toisessa päiväkodissa, jossa ilmeisesti ei sitten viihtynytkään niin hyvin, vaikka sinne aina hyvin jäikin. Kerroin, että nyt palataan omaan päiväkotiin muiden kavereiden kanssa niin johan oli neiti hymyssä suin 🙂

Pakko se on varmaan myöntää, että kesä alkaa pikkuhiljaa olemaan tässä, vaikka elokuun miellänkin vielä kesäkuukaudeksi. Toivotaan lämmintä ja aurinkoista alkusyksyä!

Ihanaa elokuuta teille ♥

Onko siellä muita kesälomansa juuri päättäneitä?

2 Comments
Previous Post
5.8.2019
Next Post
5.8.2019

2 Comments

  • ida ihana

    Mulla on elokuussa synttärit, ja muutenkin olen aina rakastanut jotenkin elokuuta!:) Musta siinä on niin sopivasti kaikkea, paljon muistoja kesästä, vielä kesäjuttujakin ja lämpöä ja sitten niitä ihania syksyjuttuja, ilman niitä ikäviä loskakelejä vielä -täynnä uuden suunnittelua ja alkua <3 Niin parasta!<3
    Mukavaa elokuuta!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    • Marjut

      Mullakin on elokussa synttärit <3 Ja oon täysin samaa mieltä sun kanssa elokuusta! Just parasta siis <3 Onnea ja ihanaa elokuuta!

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts