DECOR food Lifestyle Lifie

Syyskuun alun kuulumiset + omppuherkun ohje

Heippa ihanat siellä ja mitä ihaninta alkanutta syyskuuta!

Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa ja meillä riitti vaikka mitä puuhaa sekä uuden korvapuusti omenapiirakka reseptin testaamista. Perjantaina kävin mun ja Minean vaatekaappeja sekä varastossa olleet vaatteita läpi, koska meillä oli aikomus mennä myymään Siivouspäivän kirppis-tapahtumaan. Niimpä me sitten sullottiin lauantaiaamuna auto täyteen (oikeasti niitä pusseja oli paljon!) ja ajettiin Helsingin keskustan Vanhaan kirkkopuistoon myymään. Minea oli tietty ihan innoissaan (ehkä vähän liiankin välillä 😀 ) puiston ollessa ihan täynnä kirppistelijöitä! Moikattiin tuttuja ja aikaa vierähti nelisen tuntia, kunnes nälkä iski ja me pakattiin loput kamat autoon. Useampi kassi onneksi saatiin myytyä ja osa vietiin kierrätykseen. Minea teki isin kanssa kirppislöytöjä ja osti 1 eurolla puhuvan nuken sekä 6 eurolla legoalustan!

Siitä me suunnattiin Töölöön syömään kiinalaista ja sushia. Oon muuten nykyään ihan hulluna sushiin enkä ymmärrä miksen antanut sille uutta tilaisuutta aiemmin! Kotiin ajaessa neiti nukahti autoon ja siirrettiin siitä rattaisiin ulos nukkumaan. Olin myös ite ihan puhki vauhdikkaasta aamupäivästä, että otin pienet päikkärit 😀 Sen jälkeen lähdin kynsihuoltoon ja neiti meni isin kanssa puistoon. Ilta meni kotosalla telkkaria katsellessa ♥

Sunnuntai

Sunnuntaina me käytiin juoksurattailla lenkillä koko perhe ja matkalla pysähdyttin puistoon. Oli niin kiva pitkästä aikaa käydä yhdessä lenkillä niin sovittiin, että tästä tulee joka sunnuntain tapa. Lounaan jälkeen isi meni nukuttamaan Mineaa ja mä aloin leipomaan tätä korvapuusti omenapiirakkaa. Oltiin pyydetty Jannen vanhempia meille kahville, joten sain hyvän syyn testata uutta reseptiä. Noh neiti ei sitten suostunut päikkäreille ulkona eikä sisällä, joten ne jäi eilen välistä. Kello oli jo siinä kohtaa niin paljon ettei ollut enään järkeä koittaa saada nukkumaan. Mummun ja papan tullessa me kahviteltiin ja herkuteltiin yhdessä. Piirakka sai kehuja, joten suosittelen testaamaan! Mä ostin muuten Itiksen Espresso Housesta chai jauhetta niin voin tehdä nyt tosi helposti kotonakin sitä! Kahvien jälkeen me lähdettiin porukalla minigolffaamaan tuohon läheiselle radalle, koska oli niin upea ilma. Vielä ei ihan ollut neidillä kärsivällisyyttä pelaamiseen, mutta ehkä sitten ensi kesänä 😀

Sieltä me suunnattiin keskustaan Jannen ja Minean kanssa. Olin järjestänyt heille yllätyksenä liput HJK-Rops jalkapallopeliin Telia-areenalle. Siitäkös he olivat innoissaan ja Minealle se oli ensimmäinen futismatsi ellei isin pelejä lasketa 🙂 Kyllä siinä oli neiti hymyssä suin makkaraa syödessä ja peliä katsoessa ♥

Että sellainen viikonloppu täällä takana ja kaikessa tässä hulinassa vaihtui elokuu syyskuuksi. Kesä on tuntunut ihan mielettömän pitkältä ja ihana niin! Pakko kyllä sanoa, että mä ootan syksyä ja sen tuomia uusia juttuja. Ja hei mulla on luvassa työhaastattelu tällä viikolla, jee! Paljon muitakin ihania juttuja on tälle viikolle luvassa, joten muistakaa seurailla myös Instagramin puolella!

Ihanaa viikkoa just sulle!

3 Comments
Previous Post
2.9.2019
Next Post
2.9.2019

3 Comments

  • Jenni S. | big mamas home

    Mä emännöin viikonloppuna elämäni ensimmäisiä vaatekutsuja. Ja oli kivaa. ???? Olin järjestänyt pöytään helppoa syötävää, joka maistui kaikille. Lapset juoksi vaaterekkien välissä ihastelemassa vaatteita. Tehtiin me sitten tietysti myös tilaus. Nyt odotellaan kotiin muun muassa paria tyllihametta.

    • Marjut

      Oi kotivaatekutsut kuulostaa ihanilta <3 Sellaisia onkin pitkään pitänyt itsekkin järjestää! Täytyy katsoa josko näin syksyllä olisi paremmin aikaa 🙂 Ja hei tyllihameet <3

  • tlovertonet

    Valuable info. Lucky me I found your website by accident, and I am shocked why this accident did not happened earlier! I bookmarked it.

Leave a Reply

Artikkelit