Lifestyle Lifie

Hyvää joulua meiltä

Blogi on ollut joulukuun vaisumpi, kuten jo viime postauksessa kävikin ilmi. Viime päivät täällä on vietetty sairastupaa neidin ja Jannen osalta ja itse oon hoitanut viimeisimpiä joulujuttuja kuntoon. Nyt on lahjat paketissa, bataattilaatikko tehtynä, piparitalo koristeltuna ja piparijäädyke pakkasessa valmiina joulupöytään. Tähän on hyvä ottaa hengähdystä kaiken osalta ja vain nauttia siitä, että saan olla juuri tässä ♥ Joulusta on tullut entistä tärkeämpi Minean syntymisen jälkeen, mutta vielä uudemman kerran sairastumisen myötä. Niimpä sitä vain haluaa nauttia, olla perheen kanssa ja tietty syödä herkkuja tulevat päivät. Kokkolaan me suunnataan heti uudenvuodenpäivänä ja Jannen vanhemmat tulee meille huomenna aattoa viettämään. Muuten ollaan kotosalla ja käydään vain joulukirkossa, jos kaikki on tarpeeksi terveinä.

Mikä ihana tunne olikaan saada ottaa Minea kunnolla syliin ensi kertaa leikkauksen jälkeen ♥ Kyllä siinä ihan kyyneleet kohosi silmiin ja neitikin sanoi, että ihanaa, kun sä saat nostaa mua taas ♥ Monta kertaa hän on sen sanonut ja vielä nukkumaan mennessä viimeiset sanat ne olivat. Tässä sen huomaa taas miten tärkeä syli on lapselle ja etenkin pienelle lapselle. Varovaisesti edelleen hänet nostan enkä pitkiä aikoja kerralla pidä sylissä, mutta pienelläkin hetkellä on iso merkitys ♥

Nyt hiljennytään joulun viettoon, mutta palataan kuitenkin ennen vuodenvaihdetta vielä. Me toivotetaan teille kaikille oikein ihanaa ja läsnäolevaa joulua, muistakaa nauttia läheistenne seurasta mikäli mahdollista ja olkaa kiitollisia saadessanne viettää juuri tätä joulua ♥

 

Ei kommentteja
Previous Post
23.12.2019
Next Post
23.12.2019

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit