baby Lifestyle Lifie

Äitienpäivä

Tämä Äitienpäivä on erilainen kuin kolme tähänastista, koska tänään me ollaan vain kaksin Minean kanssa. Vaikka kakkua ei tuodakkaan sänkyyn niin kaikkein parasta on herätä tuon minimimmin vierestä ♥ On maailman parasta olla Minean äiti enkä ikinä vaihtaisi sitä mihinkään. Äitiys on mulle arvokkainta mitä elämässä voin saavuttaa ja oon äärimmäisen kiitollinen siitä, että sen oon saavuttanut. Tietysti toivon, että joskus vielä voin saada lisää lapsia, mutta näinkin on hyvä, jos niikseen tulee. Minea aina välillä kyseleekin milloin sille tulee pikkusisko 😀 Siihen täytyy todeta ettei ihan hetkeen ja sitten hän sanoo, että voidaan lainata kaverilta meille, hassu tyttö ♥

Vaikka tavoitteena oli aina pitää ydinperhe kasassa joskus se vain ei onnistu syystä tai toisesta. Koen, että vaikka tein itsekkäästi erotessa ja hajottaessa perheen niin koen, että oma onni on tärkeämpää. Kun vanhemmat voi hyvin niin lapsikin voi hyvin, oli vanhemmat sitten yhdessä tai ei. Edelleen oon niin kiitollinen Mineasta ja siitä miten upea isä hänellä on.

Minean tullessa eilen mun luo hän toi itse kukkakaupasta valitsemansa ison pinkin hortensian ja itsetehdyn kortin, sydän suli ja kyyneleet tuli silmiin ♥

Ihanaa Äitienpäivää omalle rakkaalle äidilleni sekä meille kaikille äideille ♥

 

” Missähän sut tehtiin
Tähtien tuolla puolella
Muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
Kadota tuota katsetta

Mitähän sä vielä kantaa voit
Korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
Et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan
Toista sua ei milloinkaan ”

 

Kuvat; Iina / I’m a human not a sandwich 

Ei kommentteja
Previous Post
10.5.2020
Next Post
10.5.2020

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit