fashion Lifestyle

Miten eka työviikko sujui & miten uudessa työpaikassa on mennyt?

Täällä ensimmäinen työviikko meni yhdessä hujauksessa ja uudet työkuviot ovat alkaneet paremmin kuin hyvin. Viime viikko ja tämä työviikko menee luonnollisesti perehdytysten merkeissä, jonka myötä pää onkin melkoisen täynnä uutta informaatiota. Kovasti jo odottelee pääsevänsä itsekin tositoimiin, mutta vielä hetki pitää malttaa. Koen tärkeäksi sen, että työnantaja työssä kuin työssä perehdyttää kunnolla, jolloin tulee itsellekin itsevarmempi olo aloittaa sitten yksinään työn tekeminen. Mun työpaikka sijaitsee tosiaan ihan Helsingin keskustassa, joten tosi kiva (unohdetaan korona hetkeksi) olla ihmisten ilmoilla. Muutenkin se tunne siitä, että kuuluu työyhteisöön on pitkästä aikaa tosi innoittava ja tsemppaava. Oon kulkenut työmatkat nyt autolla ja välttelen julkisia viimeiseen asti. Kasvomaskeja löytyy myös laukusta tarpeen tullen. Onneksi työtä voi tehdä myös etänä kotoa, mutta toivotaan nyt sormet ja varpaat ristissä ettei kevään tilannetta enään tulisi uudestaan. Työkaverit vaikuttaa tosi kivoilta ja yhteishenki on lämmin, jonka koen todella tärkeäksi.

Miltä arki on tuntunut?

Ennen töiden aloitusta mietein etukäteen sitä miltä aamuheräämiset pitkästä aikaa tuntuu. Ei siis ettenkö olisi herännyt aamuisin ajoissa, kun vien Minean päiväkotiin, mutta se, että olisin itse myös lähtenyt töihin. Viime keväänä olin osa-aikatöissä kolme päivää viikossa, mutta nyt sitten ensi kertaa Minean syntymän jälkeen kokopäivätöissä. Olisin olettanut, että heräämiset olisi tehneet mulle tiukkaa, mutta ei suinkaan! Tietty se edellyttää sitä, että menee ajoissa nukkumaan. Toki vielä ei ole ollut klo 8 aamuja, mutta sitten menee taas entistä aikaisemmin nukkumaan. Ekan työviikon jälkeen huomasi sunnuntai-iltana olevansa hieman uupunut, kun viikonloppu meni koko porukan kanssa yhdessä ollessa eikä härdellin keskellä ihan samallalailla ehdi latautua 😀 Mutta hyvin sitä kuitenkin aloitettiin uusi viikko ja tähän mennessä tuntuu, että tästä viikosta tulee huikea!

Tässä mun tämän hetken lemppari työasu, joka tänää oli ekaa kertaa päällä ♥

Paita & Hame / Reserved *hame saatu

Neuletakki / Bubbleroom

Kengät / HM

Laukku / Michael Kors

Hei, olisi kiva kuulla ootteko te työelämässä, opiskelemassa vai jotain ihan muuta? 🙂

4 Comments
Previous Post
25.8.2020
Next Post
25.8.2020

4 Comments

  • Anna

    Moikka, kiva kuulla, että tykkäät uudesta työstäsi. Itse tällä hetkellä opiskelen.

    • Marjut

      Kiitos kommentistasi <3 Tykkään kyllä kovasti ja nämä ekat kaksi viikkoa on mennyt yhdessä hujauksessa! Olisi ollut mielenkiintoista kuulla mitä opiskelet 🙂 Intoa syksyn lukemisiin!

  • Emmi

    Vau miten upea työasu! ???? Mä olen itse täysipäiväisesti töissä, mutta sen ohella pyrin saamaan toisen tutkintoni pakettiin. Opiskelun ja työelämän yhdistäminen on yllättävän helppoa, kun opinnot ovat käytännössä 100% verkossa.

    • Marjut

      Voi kiitos ihana sinä <3 Nostan kyllä hattua, että jaksat kokoaikatyön ohella vielä opiskella! Tosi hienoa ja saat olla ylpeä itsestäsi 🙂 Onneksi verkossa opiskelu on nykyään niin helppoa, ettei koronakaan siinä paljon haittaa! Kivaa viikonloppua 🙂

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts