Lifestyle Lifie

Pohdintaa asumisjärjestelystä & uuden kodin haaveilua

Kaupallinen yhteistyö Bigbank & Indieplace 

Heippa ihanat siellä! Moni teistä tietääkin, että me ollaan Peten kanssa muutettu saman katon alle tai siis Pete mun katon alle ♥♥ Ja näin ollen myös Peten tytöt on meillä puolet ajasta, kuten myös Minea tietenkin. Viidestään kolmiossa asuessamme meinaa välillä tila loppua kesken eikä varmaan ihmekään. Tytöille on tosiaan nyt yksi huone niin leikkimiseen kuin nukkumiseen ja se tuottaa välillä haasteita. Nukkumisjärjestelytkin on vähän niin ja näin tällä hetkellä yhden nukkuessa sängyssä ja kahden patjalla lattialla. Näin siis silloin, kun kaikki tytöt ovat yhtä aikaa täällä. Väkisinkin ollaan mietitty isompaa asuntoa jossain vaiheessa tilanpuutteen vuoksi. Käytiin viime viikolla myös ihastelemassa ja fiilistelemässä asuntomessuja Tuusulassa. Sieltä jäi varsinkin sellainen asuntokuume päälle, että huhuh!

Nykyisessä asunnossa pitää kuitenkin asua sinne ensi kevääseen asti, joten ihan heti ei muuttoa ole siis edessä. Toki välillä oon saattanut kurkata Oikotien tarjonnan vapaana olevista asunnoista, mutta ihan vain mielenkiinnosta, mitä olisi tarjolla. Luulen kuitenkin, että jos hankittaisiin uusi asunto niin me remontoitaisiin sitä itse matkan varrella. Petellä on työnsä puolesta paljon kokemusta asuntojen rakentamiseen ja saneerauksiin liittyen, joten tee-se-itse projekti olisi meidän kohdalla varmaan SE ratkaisu.

Remonttiunelmia fiksusti

Kaikkein paras ratkaisu olisi tietysti se, että remonttirahat lojuisi siinä vaiheessa valmiina tilillä, mutta se harvemmin on kuitenkaan näin. Onneksi remontin tai muun projektin ei tarvitse siihen kaatua vaan silloin voi miettiä lainan ottamista asian loppuun viemiseen. Tässä vaiheessa haluan korostaa, että lainaa kannattaa ehdottomasti hakea vain silloin, kun siihen on todella tarvetta. Mikäli lainalle sitten on tarvetta niin Bigbank on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto luotonmyöntäjänä. Bigbankiltä voit hakea lainaa monenlaisiin tarpeisiin elämän varrella luotettavasti, fiksusti ja helposti. Bigbank Remonttilaina lainaa voit hakea yksin 25 000 euroon asti tai puolison kanssa aina 50 000 euroon asti ja se tarjoaa aina kilpailukykyisen koron. Lainalaskurin avulla saat räätälöidyn tarjouksen just sun projektiin sopivaksi sekä vapautat pääomaa arjen muihin menoihin. Voit itse määrittää lainasumman ja laina-ajan.  Ja mikäli hyväksyt lainatarjouksen niin sulla on 60 päivän kuluton peruutusturva, jos käykin niin, että remppasuunnitelmat muuttuu tai peruuntuu. Muista kuitenkin, että remonttilaina on investointi, josta on vain hyötyä. Hakemuksen Bigbank Remonttilainasta voit tehdä helposti netissä täällä.

Millainen uusi koti olisi haaveissa?

T i l a v a m p i – se on se tärkein kriteeri. Ei niinkään ne neliöt vaan, että huoneita olisi olohuoneen lisäksi kolme. Eli meidän makuuhuone sekä tytöille huone nukkumiseen ja erikseen leikkimiseen Se tuntuisi järkevältä ratkaisulta eikä huoneen käyttöaste olisi niin korkealla kuten nyt on. Näin voitaisiin leikkihuoneesta tehdä samalla jumppailuun/treenailuun liittyvä huone laittamalla sinne puolapuut, voimistelumatto yms. Jollaisesta huoneesta tytöt on jo nyt haaveillut. Toki en voi olla ikävöimättä omaa pihaa/terassia, joten toivon mukaan myös sellainen tulevasta asunnosta löytyisi. Ja tietty tärkeä kriteeri on sijainti, mutta onneksi siinä vaiheessa on jo koko ajan kaksi autoa niin se toki helpottaa kulkemisia töihin ja päiväkotiin. Meillä menee Peten kanssa mielettömän hyvin yksiin kaikki sisustusjutut / materiaalit niin en usko, että niistä kauheasti tarvitsee kummankaan vääntää 🙂 En malta odottaa sitä, että saadaan jossain vaiheessa meille isompi asunto ♥

Onko teillä menossa asuntoon liittyviä remppaprojekteja tai haaveita?

 

 

 

Ei kommentteja
Previous Post
1.9.2020
Next Post
1.9.2020

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit