DECOR Lifestyle

Katse kohti kevättä ja parveketta + Jotex alekoodi

Mainos Jotex

Oon niin innoissani keväästä ja etenkin näistä mielettömästä ilmoista, josta ollaan jo saatu nauttia. Näin kevään tullen on aika suunnata katseet pihoille, parvekkeille ja terasseille. Meidän tapauksessa lasitetulle parvekkeelle, joka (krhm) vaatii aika paljon laittamista. Pakko heti alkuun tunnustaa etten saanut viime kevään/kesän aikana tehtyä parvekkeelle YHTÄÄN mitään. Jep, tässä asunnossa on asuttu jo yli vuosi eikä parveketta ole sisustettu ollenkaan. Tai no, jos rehellisiä ollaan niin yritys ja ideointi on ollut hyvässä vauhdissa, mutta toteutus on jäänyt täysin alkutekijöilleen. Niinpä nyt on aika tehdä toteutus myös loppuun, mutta ideoidaan alkuun millainen parvekkeesta olisi tarkoitus tulla. Meidän parveke on suoraan sanoen akvaario, jossa on lasitus joka suuntaan lattiasta kattoon. Se tekee sisustamisen hieman haasteelliseksi, kun ns. kunnon seinää ei missään kohdassa ole. Parvekkeelle olisi tarkoitus hankkia kevyt sohva, johon mahtuu loikoilemaan. Muutoin mennään piensisustusjutuilla ja tekstiileillä, joita Jotexin valikoimasta löytyy laajasti. Sisustamalla parvekkeelle saadaan lämpöä ja kodikkuutta. Oon aina tykännyt tosi paljon Jotexin tuotteista ja valikoimasta, joten iso suositus sille!

Tässä mun ideoita parvekkeen sisustukseen ja siihen mitä sinne suunnittelin;

Miltä meidän parveke tällä hetkellä näyttää?

Noniin sitten pääsemme siihen mitä moni on varmastikin jo odottanut eli millainen parveke meillä oikein on? Pääsette nyt kurkistamaan hieman miltä tällä hetkellä meidän parvekkeella näyttää, vaikka se onkin kesken vielä. Kovin iso parveke ei siis ole, vaikka lasit tekevätkin tilavamman tunteen. Kaipaisin kuitenkin naapurien puolelle jotain verhoa ja mietin tilaavani kaksi kappaletta näitä valkoisia läpikuultavia Sally verhoja samalle seinälle. Sitoisin verhot yksittäin keskeltä nauhalla kiinni, jotta ne toisi suojaa katseilta ja antaisi yksityisyyttä. Tarvittaessa ne voisi avata peittämään koko seinustaa. Tiedätte, että rakastan kukkia ja niitä tottakai pitää olla myös parvekkeella. Tilasin tämän mielettömän kauniin Sookie ruukun, joka sopii niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Valkoiset hortensiat näyttää todella upeilta tuossa maljakossa ja myös olohuoneen pöydällä mihin sitä nopsasti testasin. Toinen kukille toimiva teline olisi Brad ruukku, jonne voi alaosaan laittaa esim. tyylikkään kastelukannun. Iltojen hämärtyessä voisi sytyttää Raggelito valoköynnöksen, jossa led toiminto. Auringonlaskua voisi käpertyä ihailemaan Gosig torkkupeiton alle ja Merrin pellava tyynynpäällinen sopisi tyyliltään loistavasti. Sohvan lisäksi parvekkeella toimisi täydellisesti Boho istuintyynyt, joilla voisi istuskella tyttöjen kanssa vaikka lautapeliä pelaten. Nuo tupsut tekee mun mielestä just kivan lisän noihin istuintyynyihin ja niitä voisi myöhemmin käyttää myös sisällä.

Mikäli kaipaat inspiraatiota oman parvekkeen tai terassin laittoon niin kurkkaa Jotexin ihanat kevät uutuudet!

Hyödynnä alekoodi MARJUTAPRIL20 niin saat -20% alennuksen kaikista tuotteista!

(ei koske ale- eikä elektroniikka tuotteita)

Alekoodi voimassa 27.4.2021 asti. Shoppailemaan pääset tästä!

 

 

3 Comments
Previous Post
20.4.2021
Next Post
20.4.2021

3 Comments

Leave a Reply

Artikkelit