Lifestyle Lifie

Rikki, mutta elossa

Hei, en tiedä onko siellä enää ketään, mutta ei se mitään aikaa on ymmärettävästi kulunut. Mun ei ollut koskaan tarkoitus pitää mitään taukoa, mutta jostain syystä siitä tulikin sellainen. Silloin oli vaikea kirjoittaa, kun tuntui ettei voi kirjoittaa sitä mitä haluaisi sanoa. Siksi tuntui paremmalta olla hiljaa. Hiljaisuus kesti yllättävän pitkään, mutta nyt tuntui siltä, että oon valmis kertomaan mitä meille kuuluu. Tämän vuoden piti olla viime vuotta parempi kuten aina vuoden vaihtuessa toivoo näin olevan. Paljon on tapahtunut enkä aio tässäkään kohtaa kertoa kaikkea, mutta päällimmäisenä joudun kuitenkin kertomaan, että ollaan erottu. Tuo tapahtui jo alkukesästä, mutta muutettiin erilleen elokuun alusta. Tässä on ollut todella paljon erilaisia tunnetiloja ja on edelleen. Mutta, kuten sanoin etten eron syitä aio sen kummemin avata ja toivon ymmärrystä asian suhteen. Rikki, mutta elossa kuvaa oloa hyvin juuri nyt.

Kesä

Kesästä on silti koitettu nauttia ja oonkin tehnyt kivoja juttua Minean kanssa, nähnyt kavereita, ollut festareilla sekä keikoilla, käynyt Tallinnassa minilomalla ja nauttinut auringosta. Synttärit tuli vietettyä elokuun alussa ja kuvatkin on tuolta päivältä otettuja. Tuntuu, että alkaa olemaan jo pikkuhiljaa valmis syksyyn ja viimeistään synttäreideni jälkeen on tunne syksyn saapumisesta hyvin vahvana aina. Oon aloittanut monia juttuja auttaakseni omien ajatusten selkeytymistä, jaksamaan ja voimaan paremmin. Tulen erikseen kertomaan noista teille, mutta nyt tuntui, että oli aika palata blogin ääreen ja jakaa teidän kanssa elämää, kuten aiemminkin. On ollut uskomatonta huomata miten sivuillani käydään, vaikken ole edes kirjoittanut mitään kuukausiin. Kiitos siis teille kaikille mielettömän paljon ♥

Toivottavasti voidaan aloittaa syksy yhdessä ♥

3 Comments
Previous Post
21.8.2022
Next Post
21.8.2022

3 Comments

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts