DECOR diy

Olohuoneen DIY- marmoripöytä

Olen jo pitkään ihastellut erilaisia marmoripintaisia pöytiä ja nyt meilläkin on marmoripöytä !

Etsin useamman päivän ajan Tori.fi;stä sopivaa pöytää päällystettäväksi. Nähtyäni tämän Ikean jo ilmeisesti valikoimista poistuneen pöydän, laitoin myyjälle välittömästi viestiä. Pöytä haettiin meille jo saman illan aikana! 10 euron hintakaan ei päätä huimannut 😉

Bauhuausissa on loistava valikoima erilaisia dc-fix kontaktimuoveja.

Näitä marmoripintaisiakin taisi olla jopa kolmea erilaista sävyä.

Minua kuitenkin viehätti eniten tämä kaunis Kansi oli alunperin ihan mattainen valkoinen ja tietysti unohdin sitten innokkaana päällystäjänä napata teille ennen kuvia 😀 Jouduttiin päällystämään kansi kahdessa osassa, kun tarpeeksi leveää muovia ei löytynyt. Mittasimme ensin keskikohdan ja sen mukaan laitettiin yksitellen päällyosaan. Vaatii kyllä hermoja saada niin hyvin laitettua ettei jäisi yhtään kuplaa 😀 Reunat oli vaikeinta saada siistiksi, mutta suhtkoht hyvin saatiin ne taiteltua. Lopuksi vielä hieman puhalsin kuumaa ilmaa hiustenkuivaimella reunoihin.

Tämä siis sulattaa vähän muovia ja taitokset saa viimeisteltyä.

Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen tulokseen ja kuvio sopii yllättävän hyvin maton kanssa 🙂

Onko muita marmoriin hurahtaneita? 

6 Comments
Previous Post
6.7.2016
Next Post
6.7.2016

6 Comments

  • Anne H

    Kerrassaan upea pöytä ja ei kyllä tulisi itse tehty tai varsinkaan Ikea mieleen tuosta ylellisestä ja tyylikkäästä lopputuloksesta! Onnistunut projekti ja sohvapöytä siis kaikin puolin! 🙂 ♥

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  • Sukhimatot

    Näyttääpä tosi hyvältä! Marmoripinta sopii hienosti noiden metallijalkojen kanssa, näyttää siltä kuin olisi tehtaalta tullut.

  • Heculina

    Olen etsinyt itsekin vastaavanlaista pöytää johon iskea marmorifixia kun en meidän HAYn tble treyta uskalla "uhrata" vaikka mieleni kovasti tekisikin!
    Mistä muuten teidän makuhuonneen yöpöydän lamput ovat? Ihastelin niitä tuossa Suomen romanttisin makuuhuone postauksessa 😉

  • Annika

    Aivan ihanalta näyttää! Marmorikuvio on niin kaunista???? Sopii tosi hyvin maton ja koko olohuoneen kanssa:)

  • Anonyymi

    Ompa tyylikäs pöytä! En olis uskonut, että kontaktimuovilla saa noin aidon näköisen pöydän! Nuo metallijalat yhdistettynä marmoriin näyttää täydelliseltä parilta. Tuli himo tuunata myös oma olkkarin pöytä 😀

  • Maiju Aspegren

    Oh ihanan näköinen ! Jäikö se keskisauma näkyviin kanteen pahasti ? Itseä kovasti kiinnostaisi päällystää kans yks pöytä, mutta mä en ole tarpeeksi leveää muovia löytänyt.

Leave a Reply

Artikkelit