baby

Tänään oli hetki, kun vein Minean isälleen ja hän jäi itku kurkussa ovelle. Se hetki tuntuu niin pahalta niin pahalta. Onneksi nuo kerrat on voinu laskea yhden käden sormilla koko aikana. Silti ne hetket tuntuu niin kivuliailta ja surullisilta ettei tiedä mitä siinä hetkessä pitäisi tehdä. Tai siis tiedän tottakai, mutta aina se ei ole helppoa. Pidän pään kylmänä siitä etten itse ala itkemään, koska se vain pahentaisi tilannetta. Niimpä puren hammasta ja nurkan takana annan omille tunteille vallan. Ja tottakai tiedostan sen, että tässä tilanteessa ollaan omasta päätöksestä, mutta sen kanssa on vain elettävä. Tottakai olisi ihaninta, että Minea voisi olla vierellä koko ajan, mutta ihan yhtälailla siellä toinen odottaa milloin neiti tulee hänen luokse ♥ Onnea Minealla on maailman parhaat oltavat kodeissaan ja rakastavia ihmisiä ympärillä. Niin kiitollinen siitä miten hienosti kaikki on mennyt ja siitä miten Minea on ottanut uudet ihmiset elämäänsä. Kuten aiemmin sanoin Uusperhe -postauksessa niin aina kaikki ei ole ruusuilla tanssimista, mutta eikai missään lapsiperheessä ole?

Voimistelu harrastus

Tämä kaikki opettaa elämästä uudenlaisia asioita, joista tulee niin onnellisia kuin vähemmän onnellisia fiiliksiä. Päällimmäisenä kuitenkin se äärimmäisen syvä rakkaus tuota pientä ihmistä kohtaan ♥ Minea täyttää pian neljä vuotta ja tuntuu, että hän on jo niin mielettömän iso tyttö. Tänään Minea oli toista kertaa voimistelutunnilla ja sinne hän jäi reippaasti yksin, kun itse menin siksi aikaa lenkille. Hetken ehdin seurata sivusta heidän menoa ennen tunnin päättymistä ja niin rohkeasti neiti siellä veti menemään. Ihana nähdä miten toinen kertoo tohkeissaan mitä uutta oli oppinut ja odottaa jo seuraavaa tuntia. Vaikka tuo neiti kasvaakin kovaa vauhtia niin onneksi on vielä hetkiä, kun hän esim. pyytää syöttämään loput ruoasta ja sen teen enemmän kuin mielelläni. Kauaa ei sitäkään enään saa tehdä, joten onneksi vielä edes silloin tällöin.

Onko tuttuja tilanteita ja miten te ootte niissä pärjänneet?

Te lasten vanhemmat tiedätte, että päiväkodissa käydään joka vuosi varhaiskasvatuskeskustelu eli vasu. Tänä vuonna se hoidetiin puhelimen välityksellä vallitsevan tilanteen vuoksi. Tavallaan tuleva keskustelu aina jännittää, kun kuulee oman lapsen kehitykset ja kehityksen paikat. Mineaa on aina luonnehdittu iloiseksi, uteliaaksi, päättäväiseksi ja sosiaaliseksi. Aika samoilla adjektiiveilla kuin itse luonnehtisin, vaikka ei kyllä aina niin ujolta vaikuta. Hänellä on kuulemma päiväkodissa paljon kavereita joiden kanssa hän tykkää leikkiä. Osaa kuulemma noudattaa sääntöjä aina tahtoessaan – tämä kieltämättä huvitti. Tilanteen tullen Minea on super kiltti, mutta seurasta riippuen aikuisen puhe unohtuu eikä sääntöjä muisteta noudattaa. Tämä pätee varmaan monenkin lapsen kohdalla 😀

Minealla on aina ollut ”raju” tapa näyttää hänen rakkautta muita kohtaan. Hänen halit saattaa toisesta tuntua puristamiselta, koska hän tykkää vain halata niin kovin toisia. Tavallaan söpöä, mutta toisen mielestä se ei tunnu siltä miltä Minea sen tarkoitti tuntuvan. Minealle on opetettu, että kaikki tunteet saa ja pitää näyttää, mutta ollaan yritetty kertoa tuon rakkauden näyttämisessä hieman pienempää volyymia. Ihanahan se on, että neiti uskaltaa näyttää tunteensa ja toivon, että hän pitää siitä aina kiinni ♥ Minea on kielellisesti taitava, puhuu selkeästi ja käyttää adjektiiveja. Ikäänkin kuuuvasti hän kyselee paljon ‘mitä” ja ”miksi” kysymyksiä. Niihin saa vastailla myös päiväkodin ulkopuolella 😀 Hieman olisi vielä harjoiteltavaa muutaman kirjaimen ääntämisen kohdalla, mutta se on niin pientä ettei siitä ole syytä huolestua. Päiväkodista kerrottiin, että  Minea on omatoiminen ja omaa hyvät perusliikuntataidot. Hänen kynäote on hento kuin siveltimellä, mutta ajan myötä vahvistuu.

Minea oppii, kun häntä neuvotaan ja hän osaa kertoa ajatuksistaan. Häneltä olikin kysytty ennen varhaiskasvatuskeskustelu mm. ”Missä hän mieluiten tykkää kotona olla?” Siihen Minea oli vastannut, että äidin sylissä – en kestä ♥ Ja sitten häneltä oli kysytty mitä hän haluaa vielä oppia päiväkodissa ja vastaus oli ollut, että askartelemaan. Oli kysytty tarkemmin, että mitä neiti haluaisi oppia askartelemaan ja hänen vastaus sai mut kyyneliin – äidin hiukset, kädet ja silmät ♥ Miten ihmeessä tuo maailman ihanin mini tyyppi on osannut ja halunnut sanoa juuri tuon lauseen? Silmäkulmat edelleen kostuu, kun edes ajattelen koko asiaa. Voin kertoa, että tuon vasu-keskustelun päätyttyä olisin vain halunnut samantien lähteä hakemaan Minea päiväkodista, napata hänet syliin ja kertoa miten paljon häntä rakastan! Odotin vain koko päivän, että saan hakea hänet päiväkodista ja rutistaa syliini ja niin todellakin tein. Vaikka joka päivä sen teen moneen kertaan niin tuolloin siinä oli erityinen fiilis. Vaikka me tietysti Minean kanssa välillä otetaan yhteen, jolloin aina myös sovitaan ja pyydetään tarvittaessa anteeksi halusi tuo pieni ihminen sanoa äidistä noin. Se tuntui etuoikeutetulta ja tuntuu edelleen.

Varhaiskasvatuskeskustelu on todella tärkeä ja oon iloinen, että sellaisia on olemassa. Näin tuetaan lapsen kehitystä ja ollaan auttamassa elämän eri osa-alueilla.

Minea rakas, äiti rakastaa sua äärettömyyksiin ja sieltä takaisin – aina ♥

Nämä ihanat kuvat otettiin aiemmin kesällä Susanna Hynysen studiolla. Iso suositus Susannan kuville ja tuolle kauniin boheemille studiolle!

Olisi ihana kuulla mitä koskettavaa teille oma tai läheisen lapsi on sanonut?