Lifie perhe vaunula yhteistyö

Makuuhuoneen ahtaus on ratkaistu Minean pienemmällä sängyllä

Tänään on ollut ihan hurjan kesäinen fiilis <3

Hetkellisesti tuntui niin lämpimältä kesäpäivältä, että meinasin mennä terassille nauttimaan kanasalaattini. Vähän veti kateelliseksi, kun näin (ja haistoin) meidän naapurin jo grillaavan 😀

Nyt ulos katsoessa siellä on menossa joku suuremman luokan hurrikaani!

Vaikuttiko muuten kellojen siirto teillä mitenkään?

Meillä herättiin vasta kahdeksalta ja Mineaa ei tuntunut ajanmuutos vaikuttavan. Itsestä taas päivä on tuntunut tosi lyhyeltä ja ettei ole mitään saanu aikaiseksi..

Päivittelin jo Makuuhuoneen uudistus on valmis -postauksessa Minean pinnasängyn kokoa. Pinnasängyn sijaitessa meidän makuuhuoneessa on vaatekaapeille pääsy ollut vähän haastavaa. Onneksi kuitenkin liukuovet helpottavat tätä hieman. Kokeilimme eräänä iltana Minean nukuttamista ilman unipesää ja totesimme, että sänky on liian iso vielä ilman pesää. Pohdin asiaa ja totesin, että pienempi pinnis pyörillä olisi ratkaisu asiaan.

Tämän Piccolo kehdon meille saapuessa on aiemmat haasteet jäänyt taakse. Nyt vain harmittelen miksei me hankittu Vaunulasta* tämän kokoista pinnistä jo alkuunsa.

Vitsi miten näppärää sänkyä on pyörien avulla siirrellä ja tarvittaessa lukita paikoilleen. Olenkin päivisin siirtänyt sängyn meidän sängyn jalkopään seinälle. Sängystä löytyy myös keinu ominaisuus, joka on loistava apu nukuttamiseen. Kyllähän me testattiin sängyssä nukkumista ilman unipesääkin, mutta eipä neiti suostunut ilman nukkumaan. Onneksi pesä mahtuu sänkyyn ja uni maittaa taas <3

Uuden sängyn myötä makuuhuoneemme on entistä toimivampi! Sänkyä voi käyttää kunnes lapsi oppii itse nousemaan ylös, joten katsotaan kauanko saadaan tästä tilavuudesta nauttia 🙂

Hei maaliskuu lähenee loppuaan! 

Ensi viikolla luvassa mm. eteisen uusi järjestys, Minskun matkarattaiden esittely

sekä edullinen huulipunalöytö! 

Energistä alkavaa viikkoa!

*yhteistyössä

– Marjut –

No Comments
Previous Post
26.3.2017
Next Post
26.3.2017

No Comments

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

  • Mulla on niiin kova koirakuume😍🐕 Tän herran kanssa on niin leppoisaa olla ja hän on tajuttoman kiltti 💗 Ja hei mun olo on jo parempi kiitos levon ja droppien🙏 Mites teidän päivä meni?
Ps. Mitäs tykkäätte mun tekemästä kranssista? .
.
.
I really want own dog 🐕😍 Frank is so lovely 💗 Thank God I feel better today🙏 How was your day?
  • Kurkku kipeä ja tuntuu, et kuume nousee 🤒 En todellakaan halua tulla kipeeksi! Olin äsken huikeassa pressissä, kun mulle ennestään tuttu @reserved aukeaa @malloftripla an torstaina 😍 En malta odottaa! Mutta nyt kotiin ja troppia nassuun! Onko @reserved teille tuttu brändi?
.
.
.
Feeling little bit sick 🤒 Hopefully I feel better tomorrow 🙏 How was your day?
  • Tuo katse on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla ❤️🐶Saatiin ihana Frank meille pariksi päiväksi hoitoon ja vitsi miten onnessani oon ite! Mullahan on ollut hirvittävä koirakuume jo pitkään 🙊 joko muuten katsoitte stooriin puolelta miten neiti tekee Frankin kanssa temppuja 😍😅 Kiitos teille @vikidilaati0 & @kiiakuparinen kun saadaan lainata teidän vauvelia😘
Onko siellä muilla koiria? .
.
.
Those eyes are so amazing ❤️ We got this cutie with us for a few days 😍
  • Miten se aina meneekin niin, että mitä enemmän on odottanut iltaa viinin ja Vain elämää uusinnan parissa niin sen varmemmin se ilta menee ketuilleen? 😵 Neidillä on taas jatkunut yskä, mutta mitään selitystä ei löytynyt lääkärissä 😑 Nytkin hereillä, kun ei voi nukkua yskältään😫 Mites muiden ilta?
.
.
I waited for evening with wine and tv but nope because Minea is having terrible cough and can't sleep 😫
  • Tänään 11.10. vietetään Roosa Nauha - päivää ja tiedätte, että asia koskettaa mua liiankin hyvin. Naisten syöpiin sairastuu joka vuosi 6500 naista ja mä olen yksi niistä. Siksi aloitin oman keräykseni jo viime vuonna, jotta voin olla mukana keräämässä varoja rintasyövän ja naisten gynekologisten syöpien tutkimukseen. Olkaa tekin mukana tukemassa tätä tärkeää asiaa ja lahjoittakaa keräykseeni tai ostakaa Roosa Nauhan tuotteita 🎀❤️ Ilman hoitoja en olisi nyt tässä 🙏

Keräykseni löytyy osoitteesta :
oma.syopasaatio.fi/9341
  • Huomenna on jo perjantai 🧡Mihin tää viikko oikein meni? Mä kovasti haaveilen takasta omassa kodissa🔥🧡 Löytyykö teiltä takkaa? Ehkä sitten jonain päivänä ikiomaan kotiin saa takan, mutta vielä joutuu tyytymään YouTube videoihin 🙈
.
.
It's already Friday tomorrow🧡 I'm dreaming about fireplace to our home but maybe some day when we have our own home 👌🏻

Follow Me!