DECOR Lifie

Asuntomessut 2017 / Olohuoneet

Heissan!

Kerroinkin meidän käyneen pari viikkoa sitten asuntomessuilla. Luulin jo etten pääse tänä vuonna ollenkaan ihastelemaan messukohteita, mutta onneksi sisustusintoinen ystäväni vauvansa kanssa lähti kanssamme päiväreissulle 🙂 Pakattiin siis äidit ja vauvat autoon ja suunnattiin kohti Mikkeliä. Matka taittui vauvojen ollessa päikkäreillä ja sitten pysähdyttiin syömään ennen messuille saapumista, päästiin sitten heti kiertelemään aluetta. Tänä vuonna messualue sijaitsee Saimaan rannalla ja mitä olin alueesta kuvia nähnyt odotukset olivat korkealla! Voin kertoa, että odotukset täyttyi ja ylittyikin! Etenkin rantakohteet oli mielettömän upeat ja pelkästään jo niiden kiertämisen jälkeen mietimme, että kyllä kannatti ajaa tänne asti. Ihan kaikkia kohteita emme kiertäneet, mutta suurimman osan onneksi. Mukaan tarttui kyllä hurjan paljon sisustusinspiraatioita! Oli todella inspiroivaa nähdä erilaisia sisustusratkaisuja, tyylejä ja kokonaisuuksia. Niin ja kyllähän se talokuumekin nosti päätään! Näiden kohteiden asukkaat saavat kyllä kerrassaan upean asuinympäristön ja millä maisemilla osa saa päivänsä aloittaa.

Ajattelin jakaa messukuvat teille useamman postauksen sarjaan, jotta pääsette fiilistelemään paremmin upeita kohteita. Postaukset jaottelen seuraavasti;

• Olohuoneet

• Keittiöt ja ruokailutilat

• Makuu- ja lastenhuoneet

• Kylpyhuoneet ja saunat

• Terassit ja julkisivut

• Omat suosikkini

. Aloitetaankin messukohteiden postaus-sarja olohuoneista.Omasta mielestäni olohuone (tai olohuone-keittiötila) on kodin sydän <3 Siellä vietetään eniten aika koko perheen kesken. Yleensä myös muut tilat rakentuvat olohuoneen ympärille.

Monissa kohteissa nähtiin isoja ikkunoita, korkeita tiloja, avaruutta, pehmeitä tekstiilejä, maanläheisiä värejä ja kodikkuutta. Etenkin isot ikkunat ja korkea huonekorkeus on yleistyneet viime vuosina. En kyllä ihmettele ollenkaan, koska olen itsekkin niihin sydämeni pohjasta rakastunut! Nuo tuovat ilmavuutta ja valoa, jota jokainen varmasti kotiinsa toivoo.  Isot valaisimet näyti olevan kovassa huudossa ja sellaisen perään itsekkin haaveilen. Monissa kohteissa oli useampi valaisin lähekkäin katossa. Korkeassa tilassa ne toimivatkin hienosti.

Mikä olohuoneista miellytti eniten teidän silmää? Saitteko uusia ideoita?

 

We were two weeks ago in housing fair at Mikkeli. Those houses was so beautiful and the hole area was amazing! In this post I show you livingrooms. What did you like the most?

Ei kommentteja
Previous Post
6.8.2017
Next Post
6.8.2017

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit