Yleinen

Vihdoinkin löysin meille uudet verhot + Jotex alekoodi

Kaupallinen yhteistyö Jotex

Kesä ja helteet, ah miten ihanaa! Vaikka helteet meinaa sekoittaa pään ihan totaalisesti ja kotona ollaan vain tekemässä töitä tai nukkumassa niin hieman ehditään myös sisustaakin. Meillä on ollut olohuone-ruokailutila akselilla samat verhot jo ainakin neljä vuotta. Ne hankittiin aikanaan edelliseen kotiin, jossa ikkunoissa oli verhotangot eikä kiskoja, kuten tässä kodissa. Oon saanut kymmeniä kyselyitä vanhoista verhoista ja aina jouduin sanomaan ettei niitä enää valmisteta ja se oli harmillista. No tänne muuttaessa ajattelin niiden samojen verhojen menevän alkuuun ja sitten hankin tänne kokonaan uudet verhot. Verhoissa on metalliset renkaat, joten voitteko arvata miten ne tänne on ripustettu? No ylösalaisin tietty 😀 Eli ei mitenkään hienosti tai muuta vastaavaa, mutta siinä ne ovat roikkuneet eikä kukaan ole sanonut mitään, haha! Metallirenkaat ovat näkyneet tietenkin lattiaa vasten ruokailutilassa, mutta ei sohvan sivussa eikä takana. Siksi varmaan ei ole ollutkaan niin kiirettä vaihtaa uusia verhoja, kun ovat näkyneet vain yhdessä verhossa.

Vihdoin uudet verhot

Kurkkasin Jotex valikoimaa, josta löytyy laaja valikoima erilaisia verhoja. Ihastuin näihin CAISA monitoimiverhoihin. Tilasin niitä kolme kappaletta ja laitoin ne ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Ja vitsi miten paljon uudet verhot voikaan vaikuttaa huoneen ilmeeseen! Tykkään niin paljon näiden verhojen läpikuultavasta materiaalista ja siitä miten kauniisti auringonsäteet tulee verhon läpi. 260cm erikoisleveä verho sopii täydellisesti etenkin isompiin ikkunoihin. Sain sillä myös kivasti peittoon sohvan päädyssä olevan patterin. Nyt muuten huomaan erona vanhoihin verhoihin, että ne taisi ihan vähän sinertää, kun vertaa näihin uusiin. Verhon voi ripustaa sormikoukkujen, kujan tai piilolenkkien avulla, mutta itse laitoin tosiaan nipsuilla, koska en (jaksanut) malttanut hakea erikseen koukkuja kaupasta vaan halusin heti nähdä miltä ne näyttää ikkunassa. Perus minä – kaikkimullehetinyt 😀

Mikäli kaipaat uudistusta kotiin, terassille tai vaikka mökille niin kurkkaa ihanan kesäiset tuotteet Jotexin valikoimista.

Saatte koodilla MARJUTJULY20 -20% alennusta kaikista tuotteista ja -5% valmiiksi alennetuista tuotteista!

(ei koske elektroniikkaa)

Koodi voimassa 15.7 21 asti.

 

Tässä vielä mun lemppari tuotteita, Jotexin kesävalikoimasta.

 1. Cubio sivupöydät 2. Wynne tarjotin 3. Bella istuintyyny 4. Shanghai Teddy rahi pieni 5. Rifallet penkki 6. Frinny pussilakanat 

Shoppailemaan pääset tästä!

Ihanaa kesäpäivää ♥

2 Comments
Previous Post
8.7.2021
Next Post
8.7.2021

2 Comments

  • Happystarhome

    Ihanat verhot olet löytänyt.Kauniisti sopii kauniiseen olohuoneeseen <3 Jotexilta tekee usein löytöjä 🙂

    • Marjut

      Voi kiitos sinä <3 Tykkään kyllä kovasti myös uusista verhoista! Simppelin rennot, mutta tyylikkäät 😉 Ihanaa viikkoa!

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Seuraa minua!