Haluan kiittää teitä ihanat lukijani tästä kuluneesta vuodesta. Olen todella onnellinen saadessani jakaa tätä kaikkea kanssanne.
Teidän jättämiä kommentteja on aina ilo lukea 🙂
Nyt on aika jäädä pienelle joulutauolle viettämään ihanaa joulunaikaa <3

Ajattelin koota teille vielä hieman ideoita joulupöydän kattaukseen. Loistoideoina mm. valopallot, eukalyptus,viinilasi pöydälle väärinpäin ja sisään vaikka joulupalloja sekä jalkaosan päälle kynttilä.
Tietysti aina havut, männyn kävyt ja tekolumi tekevät jouluisen ilmeen.
Onneksi ehdin napaamaan nämä kuvat juuri ennen kuin lumet sulivat! Täällä ainakin näyttää nyt niin ankealta eikä kauniit jouluvalotkaan pääse oikeuksiinsa ilman valkoista maata 🙁
Minusta kodin sisääntulon voi tehdä kutsuvaksi jo sen ulkopuolelta. Olen pyrkinyt pitämään meidän etupihan siistinä ja laitankin sen aina vuodenajan mukaiseksi. Tietysti piha näkyy myös naapureille, joten onhan huoliteltu sisäänkäynti ilo myös muille 🙂
Meidän makuuhuone on myös saanut ripauksen joulua osakseen. Joulutähti on ollut jo tovin ikkunassa, mutta sängynpäädyn valot laitoin viikonloppuna.
Mielestäni tosi kivannäköisesti kehystää päätyä 🙂
Satuin lukemaan aamun iltalehden sivuja ja bongasin otsikon ”10 sisustustrendiä – näitä nähdään vuonna 2017”.
Päätin tehdä teillä tästä postauksen, mikäli joku ei ole juttua lukenut 🙂