Täällä vietetään Beben ristiäisiä tulevana lauantaina <3
Beben suuren päivän järjestelyiden suhteen ollaan onneksi jo loppusuoralla. Muutamia juttuja on vielä mietinnässä.
Täällä vietetään Beben ristiäisiä tulevana lauantaina <3
Beben suuren päivän järjestelyiden suhteen ollaan onneksi jo loppusuoralla. Muutamia juttuja on vielä mietinnässä.
Moikka pitkästä aikaa!
Meillä on täällä mennyt todella kivasti. Unta on saatu riittävästi ja Bebe on kaikin puolin todella tyytyväinen 🙂 Raskauden aikana mietin miten yhdistän vauva-arjen ja bloggaamisen. Kuvittelin että bloggaan Beben nukkuessa, mutta kuinkas kävikään!
Vihdoin pääsen esittelemään teille meidän makuuhuoneen uuden tulokkaan!
Tämä kaunis sängynpääty saapui meille juuri ennen Beben syntymää.
Moikka!
Ensinnäkin ISO kiitos teille aivan ihanista onnentoivotuksista <3
Täällä ollaan oltu sellaisessa vauvakuplassa ettei ole hirveästi tehnyt mieli konetta avata 🙂 Kaikki on mennyt todella ihanasti ja tuntuu, että Bebe on jo kasvanut kovasti <3
Rakkaus. Ylpeys. Kiitollisuus. Onnellisuus.
Voi tätä rakkauden määrää tuota pientä tuhisijaa kohtaan <3 Voisin vain tuntikausia katsella häntä ja silittää hänen pehmeää poskea. Täydelliset huulet, nenä ja tummana tuikkivat silmät. Silmät, jotka päivä päivältä yhä pidempään meitä katselevat ja tarkkailevat. Pienet sormet puristuvat sormeni ympärille ja äidin sydän meinaa pakahtua <3