Arkisto

DECOR Lifie

Sisustusinpiraatiota kevääseen

Kaupallisessa yhteistyössä; Ellos Home

Aurinko paistelee jo siihen malliin, että kevät on pian täällä! Allekirjoittanut ainakin tunnustaa, että kevään tullen tekee mieli raikastaa kotia uusiksi. Itsellä sisustuksen perustana on neutraalin värinen pohja ja ajattomat huonekalut. Niiden ympärille on sitten helppo vaihdella tekstiilejä, valaisimia yms muita piensisustustuotteita. Meillä sisustustuotteet ja tekstiilit vaihtelee huoneesta toiseen, jolloin saadaan nopeasti uutta ilmettä aikaan. Nyt tuntuu kyllä siltä, että kaapista löytyy vain niitä jo valmiiksi joka huoneessa nähtyjä juttuja joita voisi laittaa kiertoon uuteen kotiin. Jo muutamilla uusilla jutuilla saa ihan uuden ilmeen aikaan!
Messinkinen kattovalaisin 

Oon jo todella pitkään haaveillut uudesta ruokailutilan valaisimesta. Oon ihastunut kaikkiin messingin värisiin valaisimiiin. Sellaisiin kunnon katseenvangitsijoihin. Ellos Homen valikoimissa on useita juurkin tälläisiä valaisimia. En olisi vielä vuosia sitten osannut kuvitella meille mitään messinkistä, mutta niin se maku vain muuttuu ajan saatossa. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan 🙂

Ruokailutilan verhot

Toinen mikä ruokailutilasta on puuttunut jo pidempään on verhot. Meillä on ollut ikkunassa pellavainen laskosverho sekä välillä myös ilman mitään verhoa. Välillä meillä oli pidemmät verhot, mutta ne oli ihan liian pitkät ja olivat neidin touhujen edessä koko ajan. Niimpä uudet sopivan mittaiset verhot olisi hakusessa. Ellos Homen verhovalikoimista löytyy verhot jokaiseen huoneeseen ja tilaan!

Pellavainen pöytäliina

Kattauksiin saa uutta ilmettä kauniilla pellavaisilla pöytäliinoilla ja lautasliinoilla. Tällä hetkellä meiltä löytyy kyseiset tuotteet vain valkoisina, mutta kaunis pellavan sävy olisi omiaan keväisiin kattauksiin. Ellos Homen valikoimista löydät todella laajasti erilaisia kattaustekstiilejä.

Pyöreä valaisin

Monissa kodeissa oon ihastellut isoja pyöreitä peilejä tuomassa huoneeseen lisää avaruutta ja valoa. Pohdin sellaista makuuhuoneseen sekä olohuoneeseen taulujen tilalle. Tämä peilin ja valaisimen yhtälö voisi todellakin toimia makuuhuoneessa tai lipaston yläpuolella! Ellos Home valaisimet osaavat todellakin yllättää!

Tikattu tyynynpäällinen

Nopeimman muutoksen saat aikaan tyynynpäällisillä. Itse olen täysin ihastunut etenkin näin kevään kynnyksellä hempeään puuteriroosan sävyyn. Ripauksella roosan sävyä saat takuuvarman kevään sisälle asti! Ellos Homen tekstiilivalikoimista jokainen löytää taatusti itselleen mieluiset tuotteet.

Tyylikäs lattiavalaisin

Mikäli meillä olisi nyt tarvetta lattiavalaisimelle niin valinta voisi olla tällainen yksinkertaisen tyylikäs valaisin. Jälleen kerran messinki, mutta minkäs teet, jos se vain sytyttää tällä hetkellä niin kovin ♥

Rennot petivaatteet

Tällä hetkellä ehdoton suosikkini petivaatevalinnoissa on rento pellava. Se on ihan mielettömän tuntuinen iholla ja meillä koko perhe tykkää niissä nukkua ♥ Niiden kanssa ei myöskään tarvi miettiä silitystä tai täydellistä petausta vaan ne ovat parhaimmillaan just sellaisina – ryppyisinä. Ellos Homen tekstiilivalikoimista löytyy useita eri vaihtoehtoja petivaatteille.

Yksinkertainen seinävalaisin

Meidän nykyiset yöpöydänvalaisimet ovat olleet meillä jo kohta viisi vuotta ja niihin on alkanut jo kyllästymään. Kaipaisin tilalle siroja valaisimia, jotka toimisi paremmin kohdistettuina lukuvaloina sängyn yläpuolella. Ihastuin oitis nähdessäni nämä yksinkertaiset, mutta niin näyttävät Ellos Homen messinkiset seinävalaisimet!

Samettinen päiväpeitto

Kaipaisin meille kunnon päiväpeitettä ja tämä aiemmin esitelty tyynynpäällinen olisi samaa sarjaa tämän tikatun päiväpeiton kanssa.Tikattu sametti on omalla tavalla romanttinen, mutta kuitenkin tyylikäs ja ajaton. Vihdoin myös päiväpeitto löytyi tarpeeksi isona meidän sänkyyn – hyvä Ellos Home!

Inspiroidu lisää Ellos Homen valikoimista – kodintekstiilit tästä sekä valaisimet tästä linkistä – sitten vain shoppailemaan!

kuvat; Ellos Home

 

Ei kommentteja

Artikkelit