Arkisto

DECOR sisustus yhteistyö

Syksyinen sisustusinspiraatio yhdessä Jotexin kanssa + alekoodi

Kaupallinen yhteistyö Jotex

Syksyn tullen itse ainakin huomaan, että kodin merkitys kasvaa. Kesän jäljiltä kotona on tullut oleiltua vähemmän, jopa vain käyty kääntymässä. Tämä tarkoittaa ainakin meillä sitä, että koti on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta nyt on aika suunnata keskittyminen myös enemmän kodille. Syksy on aina muutenkin ollut mulle sellainen tavallaan uuden alku. Vaikka ei varsinaisesti näin olekaan niin siltä se tuntuu. Paluu arkeen on jo sinänsä uuden alku lomien jälkeen. Sairasloman aikana kotia ehti katsella eri silmin kuin arjen keskellä ja sisustusinspiraatio sen kun kasvoi. Eli aloitetaan siis olohuoneesta, jossa meillä vietetään heittämällä eniten aikaa.

Olohuoneen sisustus

Oon iloinen saadessani jälleen jatkaa yhteistyötä Jotexin kanssa, koska heillä on niin mielettömän ihania tuotteita! Uutuuksia tulee joka viikko ja aina haluaisi olla varmistamassa ettei jää mistään ihanasta paitsi. Löysin jälleen monia kauniita uutuuksia Jotexin laajasta sisustusvalikoimasta, mutta tämä NORAH koristekulho jäi mieleeni aiemmin somea selatessani. Ihastuin sen kauniiseen ulkomuotoon ja siihen miten monikäyttöinen se on. Kulhoa voi käyttää ihan sellaisenaan koristeena tai, kuten se meillä nyt on ns. lehtikorina. Siinä voisi säilyttää hedelmiä tai vaikka kuivakukkia. Yksi meidän tytöistä sanoi sen olevan mehiläisen kenno ja totta tosiaan se näyttää siltä 😀

Jotexin valikoimasta on myös tuo aiemmin hankittu kukkaruukku, joka sopiikin mun mielestä ihan täydellisesti tuon syksyinen kukkakimpun kanssa. En ollut sitä edes itseasiassa aiemmin kokeillut leikkokukkien kanssa, joten tämä oli ihana yllätys! Lisäksi nuo kynttiänjalat on vuosia sitten myös tilattu Jotexilta. Välillä ne ovat pöydällä ja välillä ikkunalaudalla, jolloin niissä on led kynttilät oikeiden kynttilöiden sijaan.

Mitäs te tykkäätte tästä uudesta kulhosta? Vai tuleeko teille mieleen myös mehiläisen kenno? 🙂

Poimin jälleen muutamia muita omia suosikkeja Jotexin uutuuksista. Voisin kotiuttaa nuo kaikki, mutta etenkin nuo Teddy- tuotteet on super ihania ♥

1. HALO koriste  2. TEDDIE tyynynpäällinen 3. ELECTRA kattovalaisin 4. SUNNAN koriste/maljakko 5. PEBBELS maljakko 6. MYSA torkkupeitto

 

Alekoodilla MARJUTXSEPT30 saatte -30% alennuksen kaikista tuotteista Jotexin verkkokaupassa ja -5% lisäalennuksen jo alennetuista tuotteista!

Alekoodi voimassa 30.9.2021 asti (ei koske elektroniikkaa)

Sitten vain suoraan kurkkailemaan Jotexin verkkokauppaan ja varmasti sisustusinspiraatio löytyy sieltä viimeistään!

8 Comments
DECOR Lifie

Sisustusinspiraatio hukassa

Tuntuu, että monilla on näin vuoden alussa sisustusinspiraatio jo huipussaan joulun jäljiltä, mutta täällä ei sitten mitään. Toivottavasti en oo ainut? Jostain syystä joulukoristeiden riisumisen jälkeen koti tuntuu jopa tyhjältä ja pimeältä. Vaikka eihän se sitä ole, mutta kahden kuukauden aikana sitä ehti jo niin tottua siihen kuusen kauniiseen loisteeseen ja vehreyteen. Tuntuu myös ettei tällä hetkellä oikein ole edes mitään kuvattavaa kotona sisustuksen osalta, mutta toivottavasti tämä asia korjaantuu pian. Jotain olisi piristävää tehdä sisustuksen osalta oli se joku yksittäinen muutos tai isompi sellainen. Pitäisi varmaan ostaa tulppaanikimppu, jos sisustusinspiraatio tulisi sen mukana 😀 Tavallaan on hyvä ettei aina olekkaan sitä isointa sisustusvimmaa menossa ja on tyytyväinen siihen mitä on, koska koti on nyt ♥ Toisaalta tuntuu, että ajatukset on pidemmän aikaa ollut jossain muualla kuin kodin laittamisessa, mutta siitä lisää tällä viikolla. Pakko päästä jollain tapaa purkamaan ajatuksia teille tästä takkuisesta viime kuukausista.

Sitä ennen on huomenna luvassa mun sairastumiseen liittyen tärkeä yhteistyö, jossa kerron miten sairastuminen on vaikuttanut meihin taloudellisesti. Tämä onkin aihe, josta ootte paljon kyselleet, mutta josta en ole aiemmin paljoakaan kertonut.

Huomiseen ♥

2 Comments
DECOR Lifie

Habitare

Habitare on mulle se viimeisin merkki syksyn saapumisesta ja odotan aina hyvin innolla kyseisiä messuja. Habitare tuo niin paljon inspiraatiota eikä messujen ajankohta voisi olla parempi. Aikaan, kun kaappien kätköistä kaivetaan pehmoiset torkkupeitot, taljat ja kynttilävarastot täydennetään pimeää kautta varten. Aikaan, kun kotiin viltin alle chai latte kuppi kädessä voi jäädä hyvällä omalla tunnolla sateen vihmoessa ikkunoita. Niimpä on mahtava saada ideoita omaan kotiin juuri tähän aikaan vuodesta. Nyt, kun kotona vietetään aikaa taas paljon enemmän kuin kesällä.

Mutta takaisin itse aiheeseen 🙂 Ensimmäisen kerran olin keskiviikkona medialle suunnatussa aamupäivässä tutustumassa messuihin ja tapaamassa ihania kollegoitani. Oli super kiva nähdä yhteistyökumppaneita ja ihastella upeita messuosastoja. Aikaakin vierähti useampi tunti, kun aina parin metrin välein tuli tuttuja vastaan. Höpöteltävää olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta pakko oli pyrkiä vaihtamaan välillä vain pikaisia kuulumisia, jotta ehti kiertämään 🙂 Sitten käytiin Minean kanssa perjantaiaamuna Verkkokauppa.comin ja Marsaanan järjestämässä aamiasworkshopissa, jossa loihdittiin aamupalaa Hans Välimäen johdolla. Voitte vain arvata mitä ihania herkkuja me valmistettiin ja Minean mukanalo otettiin ihanasti huomioon hänen ollessa ainut lapsi mukana ♥ Silloin pyörähdettiin vain Habikids leikkipaikan kautta kotiin. Sunnuntaina kävin vielä Jannen kanssa fiilistelemässä messupöhinää. Musta tuntuu, että Janne oli sinne eilen menossa enemmän innoissani, kun minä, haha! Mutta tänä vuonna messut tuli kyllä koettua lähemmin kuin aiempina vuosina ja kokonaisuutena messut ovat harpanneet huikeasti eteenpäin verrattuna parin vuoden takaiseen. Hienoa!

Mieleenpainuvimmat osastot

Anno Collection 

Yksi niistä oli Anno Collectionin osasto. Niin seesteisen harmoninen, boheemin ja marokkolaisen täydellinen yhdistelmä. Sellainen, josta itse tällä hetkellä inspiroidun eniten. Pörröisiä mattoja, pehmeitä teksiilejä sekä pieniä kauniita yksityiskohtia. Olisin voinut koko osaston viedä kotiinviemisiksi niin paljon siitä tykkäsin!

Decorativi

Toisena mainintana oli upea Decorativin osasto. He taisivat olla päättää tulemisestaan aika viime tipassa, mutta osasto oli jotain ihan muuta kuin nopeasti tehty! Ihan mielettömän tyylikäs, mutta pelkistetty osasto. Heidän osastollaan pääsi näkemään Laura Seppäsen suunnitteleman pöydän, joka oli todella upea taidonnäyte jälleen kerran Lauralta! Erikoispinnoituksistaan tunnettu yritys, joka tarjoaa asiakkailleen sisustuspinnoitetta mm. seiniin, pöytiin, takkoihin yms. Meidän makuuhuoneen seinä on heidän tekemä mikrosementtiseinä.

Mitä jäi mieleen?

Tämän vuoden messuista mulle jäi päällimäisenä mieleen luonnolliset sävyt, kierrätys, puu ja pehmeät linjat. Ite oon enenevissä määrin ihastunut puuhun uudelleen sitten rottinki ihastumisen joidenkin vuosien takaa. Useilla osastoilla näkyi rauhallisia sävyjä, mutta myös tämän syksyn trendivärejä mm. vihreää. Nähtävillä oli kauniita materiaaleja, kuten pellavaa ja samettia sekä rouheita pintoja ja etnisyyttä. Kierrätys on kova trendi tällä hetkellä ja toivon siitä pysyvää sellaista. Itse pyrin entistä enemmän panostamaan kierrätykseen kaikissa muodoissaan.

Tässä vielä muutamia kauniita osastoja kuvien muodossa. Oon muuten tosi iloinen tästä mun puhelimesta, jolla saan näin hyvin kuvia aikaan, koska mulla ei siis ollut erikseen kameraa mukana vaan nappasin nämä kaikki mun Huaweilla.

Toivottavasti saitte inspiraatiota tämän myötä, jos ette messuille tänä vuonna päässeet. 

Osastot;

Matri by Fennobed, Miiko Design, Timberwise, Woodmind, Vera-Vera, Papurino, Luklabel, Doorie, Woodnotes

Tämän jälkeen on hyvä jatkaa syksyä ja hyggeilyä ♥

Viime vuoden messuilta ostin ihania pampaheiniä ja niitä olisin tänä vuonna kaivannut ostettavaksi, mutta kukaan ei niitä myynyt. Täytyy siis etsiä kukkakaupoista ja saa vinkata, jos tiedätte mistä niitä löytäisin!

2 Comments
DECOR Lifie

Sisustusinpiraatiota kevääseen

Kaupallisessa yhteistyössä; Ellos Home

Aurinko paistelee jo siihen malliin, että kevät on pian täällä! Allekirjoittanut ainakin tunnustaa, että kevään tullen tekee mieli raikastaa kotia uusiksi. Itsellä sisustuksen perustana on neutraalin värinen pohja ja ajattomat huonekalut. Niiden ympärille on sitten helppo vaihdella tekstiilejä, valaisimia yms muita piensisustustuotteita. Meillä sisustustuotteet ja tekstiilit vaihtelee huoneesta toiseen, jolloin saadaan nopeasti uutta ilmettä aikaan. Nyt tuntuu kyllä siltä, että kaapista löytyy vain niitä jo valmiiksi joka huoneessa nähtyjä juttuja joita voisi laittaa kiertoon uuteen kotiin. Jo muutamilla uusilla jutuilla saa ihan uuden ilmeen aikaan!
Messinkinen kattovalaisin 

Oon jo todella pitkään haaveillut uudesta ruokailutilan valaisimesta. Oon ihastunut kaikkiin messingin värisiin valaisimiiin. Sellaisiin kunnon katseenvangitsijoihin. Ellos Homen valikoimissa on useita juurkin tälläisiä valaisimia. En olisi vielä vuosia sitten osannut kuvitella meille mitään messinkistä, mutta niin se maku vain muuttuu ajan saatossa. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan 🙂

Ruokailutilan verhot

Toinen mikä ruokailutilasta on puuttunut jo pidempään on verhot. Meillä on ollut ikkunassa pellavainen laskosverho sekä välillä myös ilman mitään verhoa. Välillä meillä oli pidemmät verhot, mutta ne oli ihan liian pitkät ja olivat neidin touhujen edessä koko ajan. Niimpä uudet sopivan mittaiset verhot olisi hakusessa. Ellos Homen verhovalikoimista löytyy verhot jokaiseen huoneeseen ja tilaan!

Pellavainen pöytäliina

Kattauksiin saa uutta ilmettä kauniilla pellavaisilla pöytäliinoilla ja lautasliinoilla. Tällä hetkellä meiltä löytyy kyseiset tuotteet vain valkoisina, mutta kaunis pellavan sävy olisi omiaan keväisiin kattauksiin. Ellos Homen valikoimista löydät todella laajasti erilaisia kattaustekstiilejä.

Pyöreä valaisin

Monissa kodeissa oon ihastellut isoja pyöreitä peilejä tuomassa huoneeseen lisää avaruutta ja valoa. Pohdin sellaista makuuhuoneseen sekä olohuoneeseen taulujen tilalle. Tämä peilin ja valaisimen yhtälö voisi todellakin toimia makuuhuoneessa tai lipaston yläpuolella! Ellos Home valaisimet osaavat todellakin yllättää!

Tikattu tyynynpäällinen

Nopeimman muutoksen saat aikaan tyynynpäällisillä. Itse olen täysin ihastunut etenkin näin kevään kynnyksellä hempeään puuteriroosan sävyyn. Ripauksella roosan sävyä saat takuuvarman kevään sisälle asti! Ellos Homen tekstiilivalikoimista jokainen löytää taatusti itselleen mieluiset tuotteet.

Tyylikäs lattiavalaisin

Mikäli meillä olisi nyt tarvetta lattiavalaisimelle niin valinta voisi olla tällainen yksinkertaisen tyylikäs valaisin. Jälleen kerran messinki, mutta minkäs teet, jos se vain sytyttää tällä hetkellä niin kovin ♥

Rennot petivaatteet

Tällä hetkellä ehdoton suosikkini petivaatevalinnoissa on rento pellava. Se on ihan mielettömän tuntuinen iholla ja meillä koko perhe tykkää niissä nukkua ♥ Niiden kanssa ei myöskään tarvi miettiä silitystä tai täydellistä petausta vaan ne ovat parhaimmillaan just sellaisina – ryppyisinä. Ellos Homen tekstiilivalikoimista löytyy useita eri vaihtoehtoja petivaatteille.

Yksinkertainen seinävalaisin

Meidän nykyiset yöpöydänvalaisimet ovat olleet meillä jo kohta viisi vuotta ja niihin on alkanut jo kyllästymään. Kaipaisin tilalle siroja valaisimia, jotka toimisi paremmin kohdistettuina lukuvaloina sängyn yläpuolella. Ihastuin oitis nähdessäni nämä yksinkertaiset, mutta niin näyttävät Ellos Homen messinkiset seinävalaisimet!

Samettinen päiväpeitto

Kaipaisin meille kunnon päiväpeitettä ja tämä aiemmin esitelty tyynynpäällinen olisi samaa sarjaa tämän tikatun päiväpeiton kanssa.Tikattu sametti on omalla tavalla romanttinen, mutta kuitenkin tyylikäs ja ajaton. Vihdoin myös päiväpeitto löytyi tarpeeksi isona meidän sänkyyn – hyvä Ellos Home!

Inspiroidu lisää Ellos Homen valikoimista – kodintekstiilit tästä sekä valaisimet tästä linkistä – sitten vain shoppailemaan!

kuvat; Ellos Home

 

Ei kommentteja

Artikkelit