Lifestyle Lifie

Ystävät

Muutama sana ystävistä eilisen Ystävänpäivä – teeman mukaisesti.  Satuin lukemaan ihanaisen Saran postauksen aamulla ja sain siitä idean kertoa teille omista ystävistäni samaan tapaan, kiitos siis Sara ideasta ♥

Erikoisin tapa miten olet tutustunut ystävääsi?

Ollessani Kirurgisessa sairaalassa mun rintasyöpäleikkauksen vuoksi, oli siellä töissä Minna. Minna otti mut vastaan jo leikkausaamuna ja muistan edelleen miten itkin pelosta hänen koittaessa mua rauhoitella. Hän vaikutti todella ihanalta, lämpimältä ja jotenkin tutulta heti alkuun ♥ Olin sairaalassa kolme yötä ja Minna oli tuolloin yövuoroissa. Meidän juttu lähti jotenkin luistamaan tosi hyvin ja minä taisin suorana puhujana kysyä oltaisiinko käyty kahvittelemassa (mun osalta chai latella 😀 ), kun tästä on vain selvitty.  Siitä se sitten lähti ja oon iloinen, että uskalsin avata suuni! Juuri tuossa puhelin piippasi hänen viestistään milloin taas nähtäisiin ♥

Toinen tarina on se, kun bongasin Marjan asuntohakuilmoituksen ja pyysin hänet asumaan kanssani Ullanlinnan asuntooni. Olin eron myötä jäänyt asumaan Viiskulman mielettömän ihanaan asuntoon ja niimpä Marja muutti mun kanssa sinne. Meistä tuli todella läheisiä ja sen kesän, jonka vietimme yhdessä sinkkuelämää on kyllä yksi parhaista ja extempore hetkistään muistettu! Tällä hetkellä hän asuu perheineen ulkomailla, mutta nähdään aina, kun vain ovat Suomessa käymässä ♥

Millaisia ystäviä sinulla on?

Oon onnellinen siitä, että mulla on tosi paljon ystäviä ja vieläpä kaikki todella läheisiä ♥ Lapsuudenystävät ovat säilyneet matkassa mukana, vaikka kilometrejä onkin välissä ollut jo useita vuosia. Meillä on viiden hengen tyttöporukka ja kaikkien kanssa ollaan edelleen tekemisissä. Osa asuu Kokkolassa ja osa muutti ennen mua pääkaupunkiseudulle. Kokkolassa oon tutustunut myös toiseen Minna-ystävääni (mk_maison) ja hänen kanssa ollaan tunnettu kohta 10 vuotta ♥ Meillä on lähes samanikäiset tytöt ( ei ollu suunniteltu juttu :D) ja molemmat rakastaa sisustamista – niimpä meiltä ei koskaan puheenaiheet lopu vaan päinvastoin! On mahtavaa, kun on joku toinen kenen kanssa jakaa intohimon kohteita yhdessä!  Tietysti sitä tutustuu myös uusiin ihmisiin puolison kautta. Tapasin paljon uusia ystäviä yhteisten tuttujen kautta muuttaessani Helsinkiin silloin aikanaan. Yksi heistä onkin Minean kummitäti ♥ Muutamat työkaverit edellisistä työpaikoista on säilynyt mukana matkassa ja salilta on löytynyt ystäviä sekä somen kautta on saanut tutustua uusiin ihmisiin. Sairastumisen myötä löysin ystävän, joka on jäänyt sydänystäväkseni eikä ihme ♥ On ystäviä joiden kanssa on oltu vähemään tekemisissä, mutta silti juttu jatkuu aina siitä mihin se on viimeksi jäänyt ja sen on mun mielestä just parasta!

 

Mitä juttelette ystäväsi kanssa kahvipöydässä?

Varmaan riippuu vähän ketä ystävää näkee, mutta kuulumiset vaihdetaan aina molemmin puolin. Lähiaikoina on puhuttanut Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin poismeno hyvinkin suuresti ♥ Lapsiin liittyvät asiat on useasti tietenkin esillä sekä nyt moni on halunnut kuulla miten mun töiden aloitus on mennyt. Milloin mistäkin siis!

Millaisilla keinoilla pidät ystävyyssuhteita yllä?

Varmaan jos muilta kysytään niin mä oon se joka pitää yhteyttä ja järkkää tapaamisia. Toki lapsen myötä se on jäänyt vähemmälle, mutta yritetään kuitenkin nähdä mahdollisimman usein. Laittelen viestejä ihan vain kysyäkseni kuulumisia, soittaa voisi toki useamminkin, mutta tärkeintä mun mielestä kuitenkin on se, että näyttää välittävän toisesta.

Miten ystäväsi kuvailevat sinua ystävänä?

Mäkin kysyin tyttöjen ryhmässä tämän kysymyksen ja vastauksiksi sain mm; sosiaalinenavoin, helposti lähestyttävä, rehellinen, ystävällinen, sellainen ystävä kenelle on helppo puhua ihan kaikesta ♥ Kiitos ihanat!!

Sairastumisen myötä osa ystävistä on lähentynyt entisestään ja jotkut jopa jääneet kokonaan pois. Mun mielestä on tärkeää, että vierellä on sellaisia ystäviä joiden puoleen voi ihan missä tilanteessa tahansa kääntyä. Ystäviä, jotka ei tuomitse sua vaan on tukena. Ystäviä, jotka haluaa sulle pyyteettömästi hyvää ja aina valmiita kuuntelemaan sun murheita tai jakamaan ilot. Elämään kannattaa päästää vain sellaisia ihmisiä, jotka ei vedä sua omalla negatiivisuudella puoleensa. Sellaiset ystävät eivät ole hyviä ystäviä.

Sanotaan, että aikuisiällä on huomattavasti vaikeampi saada uusia ystäviä. Oon ite super puhelias, joten omalla kohdallani tuo ei pidä paikkansa. Mun mielestä nykyään on jopa helpompi löytää uusia ystäviä. Jotenkin sen vain heti huomaa klikkaako toisen kanssa ja kannattaa vain suosiolla pyytää toista vaikka kahvittelemaan niin siinä sitä sitten tutustuu ♥

 Oma puoliso on mun paras ystävä ja mun toinen puolikas, jota ilman elämästä puuttuisi todella paljon ♥ Kiitos kaikki te ihanat ihmiset lähellä ja kaukana siitä, että olette mun elämässä. Kiitos myös teille virtuaaliystävät siellä ruudun toisella puolella ♥

 

Mun piti jakaa tämä postaus jo eilen, mutta päivä meni töissä ja illalla, kun olisin ehtinyt kirjoittaa niin kärsin hirveästä päänsärystä. Niinpä nappasin buranan ja painuin pehkuihin jo hyvissä ajoin! Heräsin tänään ilman särkyä, joten se siitä onneksi.  Olin tänään ihanassa hemmotteluhoidossa Flamingo Spassa, kun Janne yllätti hankkimalla mulle 50 minuutin Signature-hoidon Ystävänpäivälahjaksi ♥ Oli todella rentouttava hoito ja tästä on mahtava aloittaa viikonloppu!

ps. käykäähän osallistumassa mun Instagramissa arvontaan, jossa voi voittaa 100 euron lahjakortin be&liv;n verkkokauppaan! 

4 Comments
Previous Post
15.2.2019
Next Post
15.2.2019

4 Comments

  • Saara

    Olipa ihana postaus! Ystävätarinoista tulee aina hyvä mieli <3

    • Marjut

      Voi olipa tämä ihana kuulla <3 Ystävistä tulee kyllä aina hyvä mieli <3 Kivaa viikkoa 🙂

  • Milla Sukhilta

    Olipa tämä ihana postaus <3 Ystävyys on kyllä sellainen aihe, josta tulee yleensä aina hyvä mieli

    • Marjut

      Oi miten ihana kuulla <3 Oikein kivaa viikkoa sinne 🙂

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts

Instagram

  • Ollaa tänään järkätty tyttöjen huonetta ja saatiin vihdoin heille uusi sänky 😍 Näette pian lisää miltä huone nyt näyttää!
Mites teidän sunnuntai on menny? 🤍
Ihanaa iltaa ❣️
  • Onnea vielä rakas @seppapete ❤️🎈💥 Oli todellakin kaiken stressin arvoista nähdä sun reaktio eilisistä yllätys juhlista ❣️😭 🤩
" Sinä vain olet mun
Juhlien kuohuvaa
Sinä vain olet mun
Sydämen humala
Ja vain sinun kanssasi olen tuntenut
Magneetin voiman" ❤️ @jannikabofficial

Rakastan sua muruseni @seppapete ❣️
  • ✨ SUPRISE HONEY ✨ Järjestin eilen Peten kavereiden kanssa @seppapete lle 40v yllätys juhlat mielettömän upeassa Herttoniemen @ravintolafatlizard penthousessa *🤩 Olin kertonut Petelle meidän menevän dinnerille, mut sanoin et käydään ennen syömistä ottamassa yhteistyön takia penthouse tilasta stoori ja siellä odottikin frendit yllärinä 🥳🥳 - > swaippaa videoon 🤩
Sankarille kaikki meni täydestä ja Pete oli todella yllättynyt ja hieman jopa liikuttunut ❣️

Tajuttoman upeat puitteet, todella hyvät safkat ja mieletön porukka, kiitos kaikki❤️

Koristeet @mydreamday.fi
Kakku @bakerymanteli
*tilasta saatu alennusta
  • Sekasorto - aihe, joka tuottaa mulle stressiä ja minkä suhteen pitäisi löytää ratkaisuja! Ehdin tottumaan siihen, että Minean poissaollessa siivoan hänen huoneen ja laitan asunnon järjestykseen. Nyt, kun meitä onkin täällä puolet ajasta viisi tyyppiä niin voitte kuvitella onko enään yhtä järjestyksessä paikat, no ei ole ei 🙈 Lisäksi kaapeista loppuu tila kesken ja tytöille pitäisi hommata uusi sänky.

Puuh paljon on juttuja, joiden suhteen pitäisi keksiä jotain, mutta kaikesta huolimatta en vaihtaisi tätä pois ❤️

Onko yhtään tuttu aihe muilla? 🙉
  • *palvelu saatu* Kävin kampaajalla viimeksi vuosi sitten, joten pieni freessaus olikin jo paikallaan 🤍 Haluan säilyttää oman värin, mutta raidoilla+sävyllä hiuksiin saa elävyyttä ja siinä @thehouseofbeautyfi onnistui täydellisesti 😍💯 Lopputulos on luonnollinen ja kauniin sävyinen, vai mitäs mieltä ootte?

Ps. Swaippaa ennen kuvaan! 🙈
  • Kaupallinen yhteistyö @fredmanfin 💗🎀 Rintasyöpä on aihe, joka koskettaa mua syvästi ja haluan olla mukana tukemassa sitä upeaa työtä, jolla kerätään varoja syöpien tutkimuksiin. Roosa Nauha kampanjassa on mukana myös suomalainen perheyritys Fredman, joiden tutut leivinarkkipaperi ja suodatinpussi pakkaukset ovat saaneet kampanjaan sopivan asun💗
Heidän jokaisesta myydystä #roosanauha - kampanjatuotteesta lahjoitetaan 10% Syöpäsäätiölle.

Yhdessä #fredman kanssa haluamme muistuttaa läsnäolon tärkeydestä 💗 Aina sanat eivät riitä ja silloin voit osoittaa tukesi, vaikka keittämällä pullakahvit ja olemalla läsnä 💕

Ps. Suodatinpussit toimii hyvin hodareiden kanssa 🌭 @boksiapp #suomalainenperheyritysfredman #fredmanxroosanauha

Seuraa minua!