Lifie Yleinen

Avautuminen korona tilanteesta ja meidän leivontapäivä

Tällä viikolla on tuntunut jotenkin hassulta päivittää blogia muulla kuin korona asioilla. Tuntuu hullulta, että ihmiset edelleen menee kaiken maailman kauppakeskusten avajaisiin ja after skiihin, vaikka nimenomaan on tarkoitus nyt välttää ihmiskontakteja. Kuulin myös tänään, että kauppakeskuksien yritysten omistajat eivät voi itse päättää laittavatko liikkeensä tai ravintolansa kiinni. Heitä sitoo kauppakeskuksen kanssa tehty vuokrasoppari, jolloin joutuvat pitämään liikkeensä auki kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaisesti. Siis ihan järjetöntä ettei yrittäjällä ole itsellään tällaisessa tilanteessa päätösvaltaa oman toiminnan osalta? Tällaisessa tilanteessa pitäisi olla mahdollisuus tehdä valinta eikä toimia kuten sopimuksessa sanotaan. Argh laittaa niin vihaiseksi! Ja vieläkin vihaisemmaksi tekee se, että ihmiset ketkä on tullu just ulkomailta ei noudata 14 päivän karanteenia vaan kulkevat muka nopeasti kaupoissa tai hoitamassa muita asioitaan. EI EI EI ja EI!!! Ei missään nimessä vaan silloin ollaan kotona tai ulkoillaan paikoissa, joissa ei ole muita, tilataan ruoka kotiin tai joku tuo ne sulle oven taakse. On todella itsekästä olla toimimatta ohjeiden mukaan ja samalla mahdollisesti tartuttaa muita ihmisiä! Menee niin tunteisiin, koska itse kuulun riskiryhmään ja haluan että jokainen ottaa tämän tilanteen vakavasti. Muuten me ollaan kohta samassa tilanteessa Italian kanssa ja pysytään oikeasti vain kotona ulkonaliikkumiskiellon takia. Sitäkö me toivotaan? No ei todellakaan! Onneksi voidaan ulkoilla – vielä, joten noudatetaan ohjeita, jotta saadaan edelleen ulkoilla ja päästään joskus palaamaan normaaliin arkeen. Luulen, että moni meistä osaa siinä vaiheessa arvostaa aika monia asioita korona tilanteen jälkeen.

Leivontapäivä

Mutta siis täällä ollaan oltu Minean kanssa kotona ja ulkoiltu niin paljon kuin mahdolllista. Onneksi on ollut ihanat ilmat, jotta ulos on päässy ♥ Perjantaina me leivottiin neidin kanssa sämpylöitä ja hän oli kyllä niin innoissaan! Tykkää kovasti leipomisesta , mutta sitäkin enemmän taikinan syömisestä, haha! Testattiin Hungry Cheffin sämpyläjauhoja  ja täytyy kyllä myöntää, että sämpylöistä tuli tosi hyviä!

Ajattelin ensi viikoksi tehdä meille jonkinlaisen viikkokalenterin sen osalta mitä tehdään. Mietin, että tehtäisiin temppuratoja, pelipäivä, leivotaan makeaa herkkua, jumpataan ja sen sellaista 🙂

Kuulisin mielelläni miten te ootte saanu pienten kanssa ajan kulumaan? 

Tsemppiä ja pysykää kotona ♥

2 Comments
Previous Post
22.3.2020
Next Post
22.3.2020

2 Comments

  • Jenni S. Big mamas home

    Mä yllätyin täysin siitä, miten ajattelemattomia ihmiset on. Jotenkin sitä itse elää sellaisessa somekuplassa, missä kaikki on tosi valveutuneita ja tietoisia tilanteesta, niin tää ajattelemattomuus oikeasti yllättää. Ja suututtaa. Ulkonaliikkumiskielto tuntuu ajatuksenakin tosi pelottavalta, enkä haluaisi, että siihen mennään. ????

    Meillä arki pyörii normaalisti lasten iästä ja mun päivätyöstä hoitoalalla johtuen. Töissä sitä on kyllä tosi tietoinen vallitsevasta tilanteesta, kun sitä on koko ajan tiedon keskipisteessä ja joutuu miettimään sitä omaa hygieniaa jatkuvasti ettei tartuta meidän riskiryhmiin kuuluvia asiakkaita. ????

    • Marjut

      Kiitos hyvästä kommentistasi Jenni <3 Tämä on todella turhauttavaa ettei kaikki ihmiset vieläkään ymmärrä tilanteen vakavuutta! Tänäänkin oli puistossa noin 7 hengen poikaporukka, jotka ihan vieretysten katto yhden pojan puhelimesta jotain.. argh!! Kukaan ei halua ulkonaliikkumiskieltoa, joten toimitaan siis niin ettei jouduta siihen, eikö?

      Todella paljon tsemppiä töihin <3

Leave a Reply

Artikkelit