DECOR Lifestyle Lifie

Kun treffi-ilta vaihtui sairastupaan

Pahoittelut hiljaiselosta täällä suunnalla. Meillä alkoi sairastelu jo torstaina mun kohdalla, kun kurku alkoi tuntumaan kipeältä. Päiväkodissa oli torstaina ollut kahdeksasta lapsesta viisi sairaana. Arvaatte varmaan ettei meidänkään neiti välttynyt kipeäksi tulemiselta. Niimpä perjantaiaamuna neidillä mitattiin melkein 39 asteen kuume. Siitä se sitten on jatkunut aina tähän päivään asti. Kuume kävi enimmillään jopa melkein 40 asteessa, mutta saatiin onneksi piakkoin se särkylääkkeillä laskemaan. Muutaman kerran soitettiin jo terveyshelppiin, mutta onneksi päivystysreissulta vältyttiin! Mahatautiakin oli muutamana päivänä, mutta onneksi sen osalta olo parani nopeasti.

Itellä olo on ollut kuin jyrän alle jäänellä, vaikka kuumetta ei olekkaan ollut. Kova yskä, kurkkukipu ja flunssa on edelleen päällä. Keittiön pöytä notkuu kaikenmaailman dropeista aina sinkistä särkylääkkeisiin, mutta tuntuu, että uni on paras lääke. Viikonlopun aikana onkin tullut nukuttua varmaan kaikki univelat pois, mutta vieläkin meinaa väsyttää.

Alunperin meillä oli suunnitelmissa viedä Minea ensi kertaa mummolaan yöksi lauantaina ja oltiin kovasti suunniteltu mitä me treffi-iltana sitten tehtäisiin. Oltaisiin vain kahden kotona, tehtäisiin hyvää ruokaa, jonka kylkeen kuuluisi punaviini sekä leffa. Noh niinkait se menee, että mitä enemmän sitä suunnittelee niin sitä enemmän ne menee pieleen. Näin ainakin meidän kohdalla tällä kertaa kävi.

Ollaankin sitten pääasiasssa pötkötelty sohvalla tai sängyssä, syöty just sitä mitä on tehnyt mieli (kuten aamupalaksi jätskiä!) ja ihan vain luvan kanssa oltu ♥ Oon koittanut juoda paljon teetä, vaikkakin nämä kuvat on otettu jo aiemmin, kun tähdetkin oli vielä ikkunassa. Toivotaan, että pian olot alkaisi helpottamaan ja päästäisiin takas normiarkeen! Ulkonakin on ollut niin kaunis ilma, mutta täällä sitä ollaan vain ihailtu sisältä käsin.

Äiti tulee meille huomenna koko viikoksi enkä millään malttaisi odottaa hänen saapumista, pian nähdään äiti ♥

Onko siellä pysytty terveena? Kuulemma tätä kuumetautia ja kurkkukipua on nyt paljon liikkellä :/

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie

Työelämän uudet tuulet

Vitsit mä oon niin innoissani tämän asian kanssa etten malta pysyä tällä tuolilla! Okei vedetääs ensin happea ja aloitetaan alusta. Eli siis, olin palaamassa mun vanhaan työpaikkaan ensi kuussa ja olin jo sopinut työtehtävistä sekä työmäärästä näin alkuun. Tarkoitus oli aloittaa osa-aikaisesti ja katsoa oman voinnin mukaan miten homma lähtee sitten rullaamaan. Oon kaiken kaikkiaan ollut työelämästä pois 2,5 vuotta, joka on itsessään jo pitkä aika. Siihen lisäksi vielä sairastumisen myötä tulleet henkiset ja fyysiset rasitukset niin ei tässä vieläkään tunne olevansa ihan täysissä voimissa. Mutta hiljaa hyvää tulee, eikös se niin mene?

Mutta sitten sainkin viime viikolla sähköpostia, joka muutti kaiken! Ja siitä se sitten lähti etenemään ja niimpä mä irtisanoin itseni vanhasta työpaikasta viime torstaina! Reilun 8 vuoden jälkeen tuntuu haikealta jättää vanha työ taakse, mutta nyt edessä on uudet tuulet!

Kerron teille ihan piakkoin lisää siitä mitä tulee tapahtumaan, mutta tällainen tieto tässä välissä 😉

Oon niin innoissani!! 

Ihanaa iltaa ♥

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie

14 x miksi pidän pakkaspäivistä

Vein Minean aamulla pulkalla päiväkotiin, kun meidän auto oli niin jäässä ettei viitsitty sillä lähteä. Oikealla pukeutumisella ei -25 asteen pakkanen tuntunut enään missään, vaikka se puhelimen näytöllä hurjalta luvulta herättyäni näyttikin. Oikeastaan tykkään tästä ilmasta kovastikin ja nappasin autoa sulattaessa kameran mukaani ulos, kun oli niin mieletön ilma!

14 x miksi pidän pakkaspäivistä

♥ raikas pakkasilma

♥ punaiset posket

♥ höyryävä hengitys

♥ villasukat 

♥ kimmeltävä hanki 

♥ lumen narskunta kenkien alla 

♥ pakkasen paukahdukset 

♥ kuuma kaakao 

♥ yksin pulkalla laskeminen 

♥ auringon nousu

♥ sininen hetki  

♥ vastaantulijan hymy 

♥ lumesta notkuvat puut

♥ kerrospukeutuminen

2 Comments
Lifestyle Lifie

Kuudes vuosipäivä

Tänään tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun me Jannen kanssa aloitimme seurustelun. Vuosiin on mahtunut paljon niin iloja, onnea kuin suruakin. Viimeisin vuosi on ollut raskas, mutta tuonut meitä sitäkin lähemmäs toisiamme. Vaikka väliin on mahtunut myös vaikeitakin hetkiä niin olemme kohdanneet ne yhdessä ja tiedän pärjääväni, kun hän seisoo rinnallani. Kiitollinen siitä miten hän on tukenut mua tämän sairastumisen keskellä ja ottanut mut sellaisena kuin olen ollut missäkin hetkessä. Se kertoo mulle siitä aidosta rakkaudesta, jota hän mua kohtaan tuntee ♥ Kiitos rakas näistä vuosista ja etenkin tästä viimeisestä ♥

 

” I laugh harder with yoy. I feel more myself with you. I trust you with me – the real me. When something goes wrong, or right, or I hear a funny joke or I see something bizarre, you’re the first person I want to talk about it. ”

– Samantha Young

pics; Minna / mk_maison edit; me 

Ei kommentteja
DECOR Lifestyle Lifie

Omat lemppari tv-sarjat & kirjat

Ajattelin näin viikonlopun kunniaksi jakaa teille mun omia lemppareita sekä tv-sarjoista kuin kirjoista. Välillä tuntuu ettei yhtään ehdi lukea tai katsoa mitään sarjoja, mutta sitten, kun sen uuden löytää niin siihen jää totaalisesti koukkuun. Käykö muille näin? Kylminä talvi-iltoina on ihana uppoutua sohvan kulmaan tai sängylle lämpimän viltin alle nauttimaan omasta ajasta ♥ Toki kivempihän se olisi, jos sattuisi, että kotoa löytyvä puoliso pitäisi myös samoista kuin itse, mutta meillä on aika harva sarja ainakaan yhteinen. Leffat menee aika hyvin yksiin, vaikka kauhuelokuvia mua ei saa katsomaan sitten kirveelläkään!! En halua tietoisesti ajautua pelokkaaseen tilaan ja mulla on aika vilkas mielikuvitus 😀

Okei eli aloitetaanpas eka mun ihan y k k ö s suosikilla, joka on kuvissakin näkyvä Greyn Anatomia tv-sarja. Se on mun mielestä ihan ylivoimaisesti paras sarja, vaikka pelkäänkin piikkejä ylikaiken! Jotenkin nämä ei mee ihan yks yhteen, mutta hei eihän mua itseä pistetä, joten ei hätää 😀 Harmi vain, että jaksot tulee tälläkin hetkellä jenkkitahtiin, joten seuraava jakso näkyy vasta helmikuun puolella. Kurjinta on aina odotella seuraavia jaksoja, mutta on aina sen arvoista! Taitaa nyt näkyä uusin kausi vain Ruudussa.

Viikko sitten löysin toisen lääkärisarjan Chigago Med, joka on osoittautunut lähes yhtä hyväksi sarjaksi Greyn kanssa. Ja tähän sarjaan oon tällä hetkellä totaalisen koukussa! Oon katsonut varmaan joka päivä yhden jakson (joskus kaksikin jaksoa). Mineakin päikkäreiltä herätessään sanoi haluavansa katsoa äidin lääkäriohjelmaa 😀 Näyttää olevan neidillä kaikki lääkäreihin liittyvät jutut kovassa huudossa! Tätä katson Viaplayn kautta.

Toinen sarja, jota me itseasiassa ollaan nyt katsottu Jannen kanssa yhdessä on This Is us. Tämä sarja alkoi Suomessa vasta parisen viikkoa sitten ja kertoo todella mielenkiintoista tarinaa yhdestä perheestä. En tarkemmin siitä kerro, jos joku teistä haluaa sitä alkaa katsomaan niin pysyy jännitys sitten yllä 😉 Jaksoja näkee myös RUUTU+ kautta.

Romantiikkahömppään tykkään katsoa Ensitreffit alttarillaUnelmien poikamiestä/poikamiestyttöä ja Bacheloria.

Sitten mennäänkin kirjojen pariin ja aluksi haluan suositella todella lämpimästi äänikirjaa, jonka kuuntelin Nextory– sovelluksen kautta. Kokeilin sovellusta kuukauden ajan maksutta ja sattumalta löysin Josie Silverin kirjoittaman kirjan Ole minun. Tämä oli ensimmäinen äänikirjani koskaan ja se veti mut mukaan ihan täysin! Kyseessä on talvinen rakkaustarina, jossa tytön ystävä löytää vahingossa miehen johon tyttö oli bussipysäkillä rakastunut. Kuuntelin kirjaa aina iltaisin pimeässä huoneessa silmät kiinni ja jotenkin siihen pystyi samaistumaan niin paljon paremmin, kun sai vain kuunnella kertojan ihanan pehmeää ääntä. Mikäli pidät romanttiikasta ja haluat kokeilla äänikirjoja niin suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan juurikin tämän kirjan ♥ En olisi millään halunnut kirjan päättyvän ja kyyneleet virtasivat pitkin poskiani sen vuoksi miten kirja päättyy.

Tarkoitus olisi jatkaa äänikirjojen kuuntelemista, mutta pöydällä odottelisi myös Michelle Obaman elämänkerta*.

Muita suosikki hömppäkirjojani ovat olleet Laura Weisenbergin VIP-ihmisiä sekä Cecelia Ahernin kirjat ja erityisesti P.S. Rakastan sinua. Tuo viimeisin toimii leffana myös äärettömän hyvin!

Jouluksi tilasin Adlibrikseltä tuon New York Christmas kirjan, joka on tulvillaan ihania reseptejä ja tunnelmaa jouluisestä nykistä. Englanninkielinen.

Samalla kertaa tilasin myös Alexa Dagmarin Nuoren naisen opas, joka käsittelee kaikkea muodista ja työstä elämän kauneuteen, sisustusta ja parisuhdetta unohtamatta. Alexan blogin lukija oli mielenkiintoista kurkata hieman syvemmälle kirjan myötä. Kevyttä lukemista kaunine kuvineen!

Jannen kertomana oon kuullut osia myös Cheekin, Teemu Selänteen ja Beckhamin elämänkerroista. Vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta ei ehkä niin, että lukisin niitä itse ;D

Löytyykö meiltä samoja mielenkiinnon kohteita? 

Kuulisin mielelläni myös teidän lempikirjoja ja sarjoja? Ihanaa alkavaa viikonloppua ♥

Ei kommentteja

Artikkelit