Arkisto

DECOR Lifie rintasyöpä

Kolme kuukautta jouluun

Kyllä, luitte otsikon aivan oikein! Jouluihmiset tietää varsin hyvin, että tänään on tasan kolme kuukautta jouluaattoon, ihanaa ♥ Moni teistä tietää mun rakastavan joulunaikaa ja aloitankin hömpötyksen jo ennen kuin kaikki lehdet on edes tippuneet puista 😀 Ehkei nyt ihan vielä silloin, mutta tunnelmavalojen käytön oon jo aloittanut. Joulussa on aina jotain taianomaista, joka tekee siitä niin erityisen ja kauniin. Enkä tarkoita kauniilla nyt sisustusta vaan niitä hetkiä perheen kanssa yhdessä piparin tuoksuisessa kodissa. Ei ole kiire mihinkään, nautitaan ja rauhoitutaan ♥

Viime joulu meillä tosiaan meni  vähän ikävemmissä merkeissä, koska olin juuri silloin saanut syöpädiagnoosin. Vaikka silloinkin yritin nauttia joulusta, oli melkoinen myllerys mielessä poikkeuksetta. Tulevat joulut tulee varmasti olemaan jollain tapaa muistutus tapahtuneesta, mutta silloin voin huokaista ja nauttia rakkaista ihmisistä ympärilläni, kuten aina teen. Onneksi pääsen myös vielä ennen joulua kontrolliin, jolloin saan viettää joulua tänä vuonna rauhallisemmalla mielellä. Kiitollisena kaikista näistä päivistä ♥

En malta odottaa joulujuttujen kanssa, joten jaan teille hieman jouluisempaa inspistä Lennolin tämän syksyn/talven uutuuksista. Oon erityisen viehättynyt tähän burgundyn sävyyn ja se sopiikin ihan täydellisesti joulun värimaailmaan kullan ja valkoisen rinnalle. Etenkin, jos joulunpunainen sävy ei omaan silmään iske niin tämä voisi silloin toimia, vaikka pienissä määrin. Tykästyin erityisesti noihin marmorikuvioisiin tyynyihin sekä burgundyyn torkkupeitteeseen.

Vaikka syksy onkin nyt kauneimmillaan, odotan jo kovasti jouluvalojen ja joulukuusen laittoa, hihi! Nyt Mineakin on jo isompi ja hänen kanssaan voi touhuta enemmän joulujuttuja ♥

Toivottavasti saatte näistä kuvista inspistä syksyyn ja tulevaan joulunaikaan! 

Löytyykö sieltä muita jouluihmisiä? 

Tunnelmallista viikon aloitusta ♥

pics: Lennol / Polhem

6 Comments
DECOR Lifie

Trendiväriä olohuoneeseen

Mainitsin teille jo aiemmin, että tänä syksynä on paljon eri värejä pinnalla. Niimpä rohkenin kokeilla meillekin näistä trendiväreistä yhtenä tätä kaunista burgundyn sävyä. Tänä syksynä näkee juurikin punaisen sävyjä aina tästä burgundyn väristä puuterisen pehmeään roosaan, jota meiltä on jo pidempään löytynyt. Lisäksi nähdään edelleen paljon myös ruskean ja beigen sävyjä sekä sinapinkeltaista ja okraa.

Mun mielestä burgundyn väri antaa tosi kivasti kontrastia muuten vaaleaan kokonaisuuteen. Ja juurikin näin erilaisten tekstiilien muodossa on helppo testailla rohkeitakin värejä kotona. Aiemmin en välttämättä olisi tälläistä väriä osannut meille ollenkaan ajatella, mutta itseasiassa burgundyn sävy sopii tänne yllättävän hyvin, vai mitäs mieltä ootte? 

Burgundyn sävyllä saa ihanan syksyisen tunnelman aikaan ♥ Tuohon BalmuirinKid Mohair torkkupeittoon on ihana kääriytyä sohvalle illan päätteeksi. Tykkään sekoittaa erilaisia tekstiilejä keskenään, mutta niin etteivät kuosit riitele keskenään. Nämä pellavaiset tyynynpäälliset sopii kivasti paksumpienkin tyynynpäällisten kaveriksi näin tulevan syksyn kynnyksellä.

Meille saapui vihdoin tuo kauan haaveilemani Eno Studion Multi Candle pin kynttelikkö*. Se on todella kaunis ja useammalla kynttilällä se saa aikaan niin kauniin valomeren olohuoneeseemme iltahämärässä ♥ Kynttelikkö oli pienempi kuin olin ajatellut, mutta itseasiassa parempi niin, koska silloin se antaa tilaa myös esim. maljakolle pöydällä. Haluan kokeilla siihen myös isompia kynttilöitä, jolloin siitä tulee varmasti entistä näyttävämpi!

Löytyykö tätä kynttelikköä muilta siellä?

Olisi kiva tietää osasitteko odottaa meillä tälläista väriä ja miltä kokonaisuus teistä näyttää?

Vinkkaan teille vielä mun Instagramin puolella menossa olevasta arvonnasta, jossa palkintona on 50 € arvoinen lahjakortti Living247 verkkokauppaan ♥ Käykäähän osallistumassa!

Osallistumisaikaa on vielä 7.9.18 klo 21.00 asti.

*Balmuirin tuotteet kuvauslainassa, kynttelikkö saatu

5 Comments

Artikkelit