Arkisto

Lifestyle Lifie

Elämänmuutos

Tämän elämänmuutos -postauksen julkaiseminen on tavallaan pelottanut, vaikka asia ei sinänsä kuulukkaan muille. Haluan kuitenkin kertoa teille rehelliseen tapaan siitä mitä mulle kuuluu ja samalla saatte syyn miksi postaustahti on ollut niin hidasta. Syy tähän kaikkeen on se, että me ollaan Jannen kanssa erottu. En tässä vaiheessa sen kummemmin avaa asiaa, mutta kerron sen, että päätös oli mun. Janne on mielettömän ihana ihminen ja upea isä Minealle ja tulee sitä aina olemaan. Kauneinta mitä me ollaan yhdessä voitu saada aikaan on Minea ja siitä oon ikuisesti kiitollinen. Ja ei tähän eroon ei liity myöskään kolmansia osapuolia. Sairastumisen jälkeen asioita vain miettii eri tavalla ja se vaikuttaa mun päätökseen tässä asiassa.

Me muutetaan omiin asuntoihin jo tämän kuun lopussa, joten tässä on pikkuhiljaa aloitettava pakkaaminen. Paljon asioita tulee muuttumaan ja Minea on meillä molemmilla yhtä paljon. Uudet kodit sijaitsee tässä ihan vieressä, koska meille oli tärkeää pitää neidin päiväkoti samana. Sen vuoksi molemmat jäi samalle alueelle, jotta kaikki Minean osalta sujuu parhaalla mahdollisella tavalla.

Palaan tähän aiheeseen ehkä myöhemmin, mutta tässä vaiheessa toivon rauhaa tämän asian osalta ♥

30 Comments
Lifestyle Lifie

Töihinpaluu & elämänmuutos

No niin huomenna se sitten koittaa kauan odotettu töihinpaluu! Huhuh onhan tässä oltu kotona jo 2,5 vuotta. Tuntuu, että tuo mennyt aika on kiitänyt ohi yhdessä hujauksessa, mutta onhan tuo nyt pitkä aika olla kotona. Oon todella kiitollinen siitä, että oon saanut olla näin kauan Minean kanssa yhdessä kotona ♥ Vaikkakin neiti on jo muutamia kuukausia ollut osan viikosta päiväkodissa. Meidän arki tulee muuttumaan aikalailla huomisesta alkaen, kun täytyy itsekin olla skarppina herätyskellon soidessa ja saada vielä neiti päiväkotiin ennen töihin menoa. Meillä se tosiaan menee niin, että edelleen minä vien ja haen hänet päiväkodistä. Jannen työmatkoihin menee tunti suuntaansa, joten Minean ollessa päiväkodissa edelleen vajaata päivää hän ei harmi kyllä ehdi. Katsotaan sitten, kun mun työaika pitenee, että miten me viemisten ja hakujen kanssa tehdään.

Luvassa on aikamoinen muutos niin aikataulullisesti kuin henkisestikin. Tähän asti oon voinut valvoa miten oon halunnut ja olla meikkaamatta aamuisin, mutta nyt täytyy mennä ajoissa nukkumaan ja olla lähtökunnossa aamuisin. Onneksi meillä edelleen on 4 päivää viikossa, kun saadaan nukkua niin pitkään kuin halutaan (yleensä herätään 8-9 välillä) ja voidaan tehdä päivän aikana mitä halutaan. Pikkuhiljaa on hyvä aloittaa aina kaiken kanssa, mutta etenkin koen tässä tilanteessa osa-aikaisen työn olevan pehmeä lasku työelämään. Täytyy myös tunnostella miltä käsi tuntuu monen tunnin työskentelyn jälkeen. Nyt oon huomannut kädessä kipua etenkin, jos oon tehnyt jotain raskaampaa tai nostanut jotain painavaa. Onneksi fyssarilla käynnit edelleen jatkuu, koska ilman niitä olisin ihan pulassa!

En edelleenkään voi uskoa, että saan aloittaa huomenna työt, josta oon vain salaa haaveillut! Tästä alkaa meidän perheessä uusi aika ja oon enemmän kuin innoissani tulevasta!

Toivottakaahan mulle hyvää ensimmäistä työpäivää 😉 Ja hyvää työpäivää myös teille sinne ♥

Nyt nukkumaan!

 

2 Comments

Artikkelit