Arkisto

DECOR Lifestyle Lifie

Joulukuusen jättämä aukko

Joulukuusen ollessa olohuoneessa tuntui tila jotenkin paljon paremmalta. Toki meillä isi ja Minea oli sitä mieltä, että koko kuusi on edessä tuolla suoralla eteisestä terassin ovelle (siinä, kun on kiva juosta tai ajella autolla 😀 ). Alkuun tila tuntui taas niin tyhjältä kuusen pois ottamisen jälkeen, mutta nyt kääntäessäni tuota nojatuolia hieman enemmän sivuttain tila ei olekkaan enään niin tyhjän näköinen. Ripustin myös tuon Desenion julistetaulun tuonne seinälle ja se tuo sopivasti kontrastia mustilla kehyksillään. Kyllähän tuo nojatuoli toi tilaan niin paljon muutosta, mutta joulukuusen ollessa tila oli entistä mieluisampi.

Toki tykkään enemmän less is more ajattelusta, mutta minimalistia musta ei saisi kyllä tekemälläkään! Tykkään kuitenkin siitä, että katseen kiertäessä kotia ympäri löytyy sieltä useita mieluisia juttuja. Tällä hetkellä omaan silmään näkymä onkin aikapitkälti hyvällä mallilla 🙂

Mitenkäs siellä on viikonloppu mennyt? Mä tapasin perjantaina pitkästä aikaa mun ystävää, ollaan pulkkailtu ja eilen illalla meillä oli treffi-ilta ♥ Tänään oon siivoillut ja neidin herättyä päikkäreiltä me lähdetään mummolaan syömään.

Ihanaa sunnuntaita murut ♥

Ei kommentteja
DECOR Lifie

Samettinen syli

*sisältää mainoslinkin

Ihanaa perjantaita!

Kuinkas moni siellä on viettänyt tänään vapaapäivää? Mitäs piditte eilisestä pukuloistosta Linnan juhlissa? Itse tykkäsin eniten Anna Puun, Kike Elomaan, Maija Lehmusvirran, Alexandra Escan sekä Jaana Pelkosen puvuista. Tänä vuonna nähtiin todella monia upeita pukuja niin naisilla kuin miehilläkin. Kierrätys ja ekologisuus oli erityisesti pinnalla ja tykkäsinkin itse ideasta, kun juhliin oli käyty pukuvuokraamosta lainaamassa kaunis iltapuku.

Mutta siis itse asiaan! Kerroin teille aiemmin, että jotain uutta on saapunut rahin kaveriksi ja tarkkasilmäisimmät näkivätkin sen jo edellisessä postauksessa. Me kaivattiin lisää istumapaikkoja olohuoneeseen ja etenkin tuohon ”tyhjään” kohtaan jotain. Olin tätä Elloksen Palma-nojatuolia jo aiemminkin ihaillut, joten en aikaillut huomatessani sen olevan alennuksessa pari viikkoa sitten! Tarkistin juuri ja ikävä kyllä tarjous on loppunut, mutta eiköhän niitä vielä tule, jos joku muukin tähän ihastuu. Samettinen tuoli on siro sekä helposti siirrettävissä tarvittaessa vaikka vierashuoneeseen. Päädyin mustaan väriin, koska ajattelin sen tuovan kivaa kontrastia muuten vaaleahkoon sisustukseen ja toki sen ollessa lähellä ruokailutilaa voi tummempi olla paras väri. Vaikkakin meillä syödään vain pöydässä ja kädet pestään aina ruokailun jälkeen.

Nyt myös meidän joulukuusi on saatu koristeltua ja tähtikin löytyi viimein! Pikkuhiljaa alkaa koti näyttämään jouluiselta joulutähtien ja kauniin IKEAn kranssin roikkuessa vitriinissä. Tuo atsalea-kukka sopii mun mielestä tosi hyvin jouluun ja niitä löytyykin nyt kaksin kappalein meiltä ♥

Me lähdetään piakkoin kylään meidän ystäville, joten toivotan teille kivaa iltaa!

Ei kommentteja
DECOR Lifestyle Lifie

Shoppailua sohvalla

Kaupoissa käydessä on kiva hypistellä tuotteita, etenkin tekstiilejä ja vaatteita. On kiva saada tuntumaa materiaaliin käsin kosketuksella. Joskus on kuitenkin niin, että tuntikausien ostosreissuihin ei vain yksinkertaisesti ole aikaa. Ylimääräistä aikaa ei paljoa ole etenkään lapsiperhearjessa ja tähän varmaan moni samaistuukin? Toisaalta voi olla myös se, että pienillä tai suuremmillakin paikkakunnilla ei ole niin suurta tarjontaa, jolloin verkkokauppa tarjoaa sen kaiken ja vieläpä ilman aukioloaikoja.

Continue Reading

1 Comment

Artikkelit