Arkisto

baby Lifie

Lasten oikeudet

Lasten oikeudet ovat tämn viikon tärkein puheenaine ja tänään keskiviikkona on lasten oikeuksien päivä ja samalla tulee kununeeksi tasan 30-vuotta tuon YK:n sopimuksen teosta. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lastenn oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista sekä tietysti lisätä Lasten oikeudet sopimuksen tunnettavuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Tämän vuoden Lasten oikeuksien viikon teema on lapsen oikeus olla oma itsensä.

Hyväksyvä, arvostava ja turvallinen ympäristö mahdollistaa lapsen kasvun täyteen mittaansa: täyteen hyvinvointiinsa ja sen myötä täyteen lahjakkuuteensa.

 

Tätä asiaa ei voi koskaan korostaa liikaa tai olla puhumatta siitä tarpeeksi. Oman lapsen myötä tämä asia on tottakai entistä koskettavampi ja myös konkreettisempi. Erityisesti tuo tämän vuoden teemana oleva lapsen oikeus olla oma itsensä uppoaa syvälle muhun. Ite oon saanut kasvaa aika vapaasti, vaikka rajoja on myös ollut. En oo koskaan kokenut, että mua olis mitenkään painostettu mihinkään suuntaan vaan oon saanut tehdä omat valinnat ite. Yksi mieleenpainuvimmista asioista on ollut se, kun äiti kehotti vielä kihloihin menemistä ollessani 18-vuotias ja sitä ohjetta olisi ehkä kannattanut silloin kuunnella tarkemmin. Noh se siitä, mutta haluan painottaa sitä, että mun tekemisiä ollaan aina oltu tukemassa ja annettu kasvaa tällaiseksi kuin nyt oon. Kiitos siitä ♥

Kulkiessa oman lapsen rinnalla on ihan mielettömän ihana huomata millainen tyyppi meidän neiti oikein onkaan. Hän osaa edelleen yllättää joka päivä jollain uudella jutulla, saa nauramaan vedet silmissä ja tuntemaan jotain niin ääretöntä rakkautta ettei sille löydy sanoja. Haluan antaa mieheni kanssa Minean kasvaa just sellaiseksi kuin hän haluaa ja olla tukemassa häntä erilaisissa vaiheissa. Ihan samalla tavalla kuin meidänkin on annettu olla omia itseämme kasvaessamme. Eteen tulee varmasti vielä sellaisia hetkiä milloin haluaisi olla neuvomassa tiettyyn suuntaan, mutta niinhän sitä itsekin on välillä kantapään kautta oppinut tehdyt virheet. Pääasia on että, tekee asioita, joista itse nauttii eikä kenenkään muun mieliksi. Se, että ihmiset on erilaisia on rikkaus eikä päinvastoin.

 

YK:n Lasten oikeudet

1 – Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

2 – Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

3 – Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

4 – Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

5 – Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

6 – Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

7 – Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen.

8 – Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

9 – Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

10 – Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

lähde; Unicef

Joka maassa nämä arvot ei ikinä kyllä toteudu ja se on erittäin surullista. Näin ei saisi olla. Onneksi kuitenkin paljon on saatu aikaan 30 vuodessa ja työ jatkuu. Paljon voimme mekin asiassa tehdä itse noudattalla ohjeita.

Annetaan lapsien olla lapsia ja ihania omia itseään ♥

#saanollaminä

#saatollasinä

Ei kommentteja

Artikkelit