Arkisto

beauty Lifestyle Lifie

Puhtaammat ihohuokoset jo ensimmäisellä käyttökerralla

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä MayBeautyn kanssa

Jokaisen ihossa on omat haasteensa ja niitä hoidetaan ongelmien mukaisesti. Mä kärsin kasvoissa ja kropassa kuivasta ihosta etenkin näin talvella. Toinen mistä kasvoissa kärsin ympäri vuoden on ikävät mustapäät etenkin nenässä. Sanotaan ettei niitä saisi mennä itse puristelemaan eikä ainakaan likaisilla käsillä. Muutenkin pitäisi välttää turhaa kasvojen koskemista pesemättömillä käsillä. Itse joudun kyllä myöntämään, että onhan sitä nenä punaisena oltu seuraavana päivänä, kun edellisenä iltana on muka ihan vähän vain koittanut itse niitä puristella. Tali helposti kertyy juurikin nenänpieliin ja vaikka kuinka pesen meikit huolellisesti kasvovettäkin käyttäen ongelma jatkuu. Ilokseni pääsin nyt kaupallisen yhteistyön merkeissä testaamaan tätä uutta May Beauty:n The Incredible Pore Strip -tuotetta, jonka luvataan poistavan mustapäitä jättäen ihohuokoset näkyvästi puhtaammaksi.

Tuotteen kerrotaan olevan helppokäyttöinen ja tehoavan jo ensimmäisellä kerralla. Aika paljon luvattu vai mitä! Päätin testata tuotetta viettäessäni kotitoimistopäivää viime viikolla.

Ennen   Mun pakkaus sisälsi 12 pore strip -liuskaa, mutta niitä on saatavilla myös 24 ja 36 liuskan paketeissa. Aloitin ensin kastelemalla kasvot ja asetin sitten liuskan nenälleni. Aluksi tuntui ettei se ole kunnolla paikoillaan, mutta pikkuhiljaa liuskan alkaessa kuivua se olikin kiinnittynyt. Liuskan tulee antaa kuivua 30-40 minuuttia ja tuona aikana istuin koneella naputtamassa, joten eipä paljoa muistanut edes koko liuskaa. Mulla taisikin mennä hieman pidempään tuo kuivumisaika, kun unohduin koneen syövereihin 😀

Aloitin varovasti irroittamaan liuskaa nenästäni ja se lähtikin hyvin. En muista, että sen pois ottaminen olisi mitenkään sattunut! Sitten pesin kasvot lämpimällä vedellä ja valmista tuli. Katsoessani käytettyä liuskaa sain todella huomata sen irroittaneen epäpuhtauksia iholtani (vähän jopa ällöttävää!). Nenän huokoset olivat vähentyneet, mutta eivät tietenkään kokonaan. Iho oli nenän kohdalta pehmeämpi ja sileämpi kuin muu iho. Tämä on todellakin järkevämpi tapa poistaa mustapäitä kuin itse sörkkiä niitä ja olla sen jälkeen Petteri Punakuonona 😉

Päätin ottaa tuotteen nyt osaksi viikottaista ihonhoitorutiiniani, jolloin yksi paketti riittää 3 kuukaudeksi. Uskon, että tulos sen jälkeen on ihan jotain muuta kuin nyt! Niin ja hei May Beauty tarjoaa ”lopputulostakuun”, jos et ole tyytyväinen tulokseen. Tämä mun mielestä kertoo aika paljon tuotteen tehokkuudesta sekä yrityksestä itsessään! Aika harva yritys antaa rahoja takaisin käytetystä kosmetiikkatuotteesta, vai mitä sanotte? 

Jälkeen Ilokseni pääsen jakamaan teille alennuskoodin, jolla voitte nyt kokeilla Pore Strip -liuskoja todella edulliseen 19 euron hintaan sekä saatte samalla tilauksen yhteydessä 2 ilmaista Face Geliä! Aktivoidaksesi tilauksen käytä koodia marjutgift niin Face Gel tuotteet lisätään automaattisesti ostoskoriisi! Shoppailemaan pääset suoraan tästä linkistä. Koodi on voimassa 3.3.19 asti.

Olen saanut teiltä palautetta aiemmin tilaamistanne May Beauty tuotteista, joita olen teille suositellut, joten kuulisin mielelläni myös tämän tuotteen osalta palauttettanne ♥

Puhtaamman ihon puolesta ♥

ps. Tiesitko, että tuotteita ei ole testattu eläimillä ♥

 

Ei kommentteja
beauty Lifestyle Lifie

Hyvästit kuiville jaloille! + alekoodi

*kaupallisessa yhteistyössä MayBeauty

Mulla on ollut tapana hoitaa jalat kesäkuntoon aina hyvissä ajoin, mutta tänä vuonna sattuneesta syystä se on jäänyt taka-alalle. Noh, vielä tämä ei kuitenkaan ole myöhäistä ainakaan kelien suhteen, vaikka elokuulle siirryttiinkin jo. Yleensä sanotaan, että villasukkien hauduttamat jalat talven jälkeen olisi syytä hoitaa esittelykelpoiseksi niin kyllähän se kesä taitaa jalkoja enemmän koetella. Joten olisi varmaan syytä hemmotella jalkoja niin ennen kuin jälkeenkin kesän. Kesällä tulee liikuttua paljon ja jopa ilman kenkiäkin, jolloin jalat joutuu koetukselle entisestään.

before

Varpaat oon yleensä itse lakannut, mutta kesän aikana ollessani kynsihuollossa päätin varata myös pedikyyrin. Ja vitsi miten ihanat pinkit kesävarpaat sainkin! Kyllä se ensimmäinen kerta pedikyyrissä kutitti jalkoja, mutta hyvin sen kestin 😀 Onhan sen nyt helppoa, kun ei tarvitse miettiä lohkeilevia kynsilakkoja vaan saa vetäistä kengät kuin kengät jalkaan!

Onneksi mun taka-alalle jääneeseen jalkojen hoitoasiaan saatiin ratkaisu, kun pääsin testaamaan tätä MayBeautyn Foot Maskia. Sen avulla jalkojen hemmottelu onnistuu helposti, nopeasti ja melkeinpä itsestään!  Käytön jälkeen luvataan pehmeät jalat, joissa ei ole kovettumia ja halkeamat ovat poissa! Voiko tämä tuote tosiaan toimia?

Mulle on tullut tavaksi makoilla terassin aurinkosängyllä iltaisin Netflixin parissa ja ennen kuin painoin play-nappia niin päätin testata nämä geelisukat. Sain myös ylipuhuttua Jannen testaamaan geelisukkia omiin jalkoihin 😀 Hän on pelannut koko ikänsä fudista, joten voitte kuvitella millaisessa kunnossa hänen jalat on.. Niimpä se sitten yhdessä päätettiin testata tämä tuote ♥

Ihan aluksi jalat kannattaa pestä huolellisesti suihkussa tai liottaa jalkoja jalkakylvyssä, kuten me tehtiin. Suosituksena on noin 10 min jalkakylpy, minkä jälkeen sujautettiin jalkoihin tuollaiset muovia olevat geelisukat. Avatessamme pakkaukset niistä tuli ihanan raikas tuoksu! Foot Mask geelisukat hoitavat jalkoja poistaen kuollottua ihoa ja kovettumia hedelmä- ja maitohappojen avulla. Pussit teipataan kiinni sukissa olevien tarrojen avulla ja sitten vain annetaan niiden olla jalassa 1,5-2 tuntia parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Vaikutusaikana sukissa oleva geeli pääsee kunnolla vaikuttamaan jalkoihin.

Foot Mask paketista löytyy yhdet sukat, joita käytetään kerran. MayBeautyn valikoimista löytyy kuitenkin myös useamman hoitokerran settejä, jolloin yksi hoito tulee vähän edullisemmaksi! Näin saat esimerkiksi juuri puolisollesi sukat myös ;D Laitettiin tosiaan vielä sukat geelipussien päälle, jotta kävely oli hieman helpompaa eikä tarvinnut pelätä pussien liukumista jaloista. Mä nappasin iltapalan ulos mukaan ja eikun sarja pyörimään! Janne katseli sisällä telkkaria ja huuteli parin tunnin kohdalla, että joko nämä voisi pestä pois? 😀 Mä oon niin koukussa mun sarjaan, etten huomannut yhtään ajankulkua!

Sitten vain pussit pois ja kunnon jalkojen pesu. Vielä tässä vaiheessa ei oikeastaan huomattu mitään muutosta eikä tarkoitus vielä olekkaan vaan kuollut ihosolukko lähtee kuoriutumaan seuraavien 5-10 päivän aikana. Tehtiin tämä hoito sunnuntaina ja ehdittiin jo perjantaina miettiä ettei taidakkaan oikeasti toimia. Mitään ei ollut vielä jaloille tapahtunut.. Mutta sitten sunnuntaina auta armias mun jalat oli ällöttävät, kun ne alkoi oikein toden teolla kesiä. En halunnut teitä ällöttää kuvilla, mutta voin kertoa ettei mun jalat olleet nätit siinä vaiheessa! Ja kesimistä kesti useita päiviä ja tekikin mieli vain tunkea jalat sukkiin ja lenkkareihin piiloon. Onneksi sitten muutamien rasvailujen jälkeen iho alkoi todellakin olla ihanan pehmeä ja sileä. Kannattaa myös tuon viikon aikana tehdä jalkakylpyjä, jotka tehostaa ihon kuoriutumista.

Mulla tosiaan meni sen viikon verran, että hoito alkoi näkymään, joten ei kannata heti menettää toivoaan! Niin ja kannattaa ajoittaa myös hoito niin ettei jalkoja tarvitse julkisesti kesimisaikana esitellä 😀

after

Omat jalat ovat nyt paljon pehmeämmät, vaikkei varsinaisia kovettumia ollutkaan sen suuremmin. Kuollutta ihosolukkoa vähän ja ne on nyt tipotiessään!  

Olisin odottanut enemmän Jannen jalkojen muutoksesta, mutta ne jäivät ikävä kyllä kovin vähäisiksi. Luulempa kyllä, että hänen jalat on niin kovettunu, että ne vaatisi oikeasti ihan todella järeät työkalut kovettumien kokonaisvaltaiseen poistoon. Pientä muutosta kuitenkin tapahtui, mutta toki lopputulos on jokaisen omasta ihosta kiinni.

Omalta osaltani voin ilomielin suositella Foot Maskia, jos kaipaat hoitolatason tuotetta kotioloihin! Jalkasi takuulla kiittävät hoidosta ja sen jälkeen jalat kelpaa esitellä ihan missä vain!

Nyt teillä lukijoillakin on upea tilaisuus päästä kokeilemaan tätä MayBeautyn Foot Maskia!

Saatte alekoodilla marjutfoot huikean -30% alennuksen tilatessanne Foot Maskin nyt! Alennus on voimassa 3.9.2018 saakka. Tilaamaan pääset kätevästi tästä, jolloin koodi aktivoituu sulle automaattisesti!

Yhden paketin hinta on 25 euroa ja alekoodin jälkeen siitä jää maksettavaksi vain 17,50 euroa! Toimitusmaksu on ilmainen, joten edullisemmaksi ja helpommaksi tulee kuin hoitolaan lähteminen!

Hemmottelevia hetkiä ♥

Ei kommentteja

Artikkelit