Arkisto

Lifestyle Lifie

Miksi vuokra-asunto ja mistä löytää hyvä vuokrakoti?

Kaupallinen yhteistyö Vuokraovi & Indieplace

Vuokra-asunto on ollut mun kotina eri paikoissa jo 10 vuoden ajan. Kokkolassa asuessa omistin rivitalon muutaman vuoden ajan, mutta sen jälkeen vuokralla asuminen on ollut paras ratkaisu. Toki oltiin ennen mun sairastumista miettimässä oman asunnon ostamista, mutta se jäi sillon kokonaan. Elämä vie eteenpäin ja sen mukaan myös uuden kodin etsintä tulee eteen. Niin kävi myös mun erotessa tammikuussa, jolloin aloin etsimään uutta kotia. Vuokra-asunto oli ehdoton ratkaisu tähän elämänvaiheeseen ennen kuin kaikki tasapainottuu ja lähtee soljumaan uuden arjen osalta Minean eläessä kahden kodin väliä. Siinä hetkessä ei tiennyt mitä tuleman pitää, joten senkin osalta vuokra-asunto oli oikea ratkaisu.

Miksi ja mistä vuokra-asunto?

Oon aina kokenut vuokralla asumisen helpoksi ja huolettomaksi. Silloin joku muu pitää huolta asunnon asioista ja mikäli jokin esim. jääkaappi menee rikki on vuokranantaja vastuussa siitä. Oma lompakko ei köyhdy muuten kuin vuokranmaksun osalta. Vuokra-asunto ei sido samalla tavalla kuin omistusasunto. Etenkin, kun mietitään missä asutaan, kenen kanssa tai minkä aikaa niin vuokra-asunto antaa mahdollisuuden kaikkeen. Mun lähtökohta uuden asunnon etsinnässä oli se, että me löydettäisiin Minean kanssa koti, jossa me viihdytään eikä heti tarvitse olla miettimässä isompaa asuntoa. Halusin antaa Minealle aikaa sopeutua eron muutoksiin ja kahden kodin elämään. Tärkeä kriteeri asunnon etsinnässä oli sijainti Minean päiväkodin takia. Halusin kaiken olevan mahdollisimman helppoa kolmen paikan välillä.

Aloittaessani asunnon etsinnän tiesin ammattini puolesta mistä nettipalvelusta löytäisin asunnon helposti ja luotettavasti. Oon tosiaan toiminut vuokravälittäjänä melkein 10 vuoden ajan, joten mulla itsellä on paljon kokemusta kaikkeen vuokralla asumiseen liittyen. Nykyistä kotia lähdin etsimään tutusta Vuokraovi.com palvelusta. Heiltä löytyy Suomen kattavin tarjonta vuokra-asuntoja, josta löydät juuri sun tarpeita vastaavan asunnon. 2008 lanseerattu Vuokraoven palvelu on helppokäyttöinen ja asiantunteva. Etusivulle syötetään asunnon kriteerit ja sitten vain etsimään juuri itselle sopiva uusi koti ♥ Nykyinen koti löytyikin silloin Vuokraoven kautta ja koko talon vuokranantaja on iso suomalainen yritys. Tämäkin oli yksi seikka mikä vaikutti asunnon valinnassa. Tämä asunto oli itseasiassa ainut asunto, jota kävin katsomassa, koska tykästyin tähän niin kovasti! Tässä asunnossa on täydellinen pohjaratkaisu, kauniit materiaalit, tämä on valoisa ja kulmahuoneisto. Sekä tästä on Minean päiväkodille vain muutama sata metriä- siis ihan täydellinen ♥

Viisi henkeä kolmiossa

Oon aina kokenut, että vaikka koti olisikin vuokra-asunto, on se ihan yhtä lailla koti siinä missä omistusasuntokin olisi. Ei se vuokralla asumisen poista sitä oman kodin tunnetta vaan koti on aina koti. Meillä on hyvin riittänyt tila täällä Minean kanssa ollessamme. Asuntoa vuokratessa ajattelin, että onhan täällä sitten aikanaan tilaa kolmannelle ihmiselle myös, jos niikseen kävisi. Noh, aikaa kului ja se kolmas ihminen astui elämääni takaisin 8 vuoden jälkeen. En vain olisi osannut ajatella, että tämän kolmannen ihmisen mukana tulisi kaksi minityyppiä myös ♥ Niimpä meitä on tosiaan puolet ajasta täällä nykyään viisi ihmistä kolmiossa. Kyllä me täällä nipinapin mahdutaan olemaan, mutta kaappitilasta on eniten puutetta. Siitä, kun oli puutetta jo meidän ollessa kaksin Minean kanssa 😀 Niimpä meillä on edessä jossain kohtaa muutto isompaan asuntoon. Onneksi tiedän, että Vuokraoven kattavasta valikoimasta löytyy jälleen uusi koti ennen kuin mietitään oman asunnon ostamista. Luotan siihen, että elämässä kaikella on tarkoituksensa ja jokaiseen tilanteeseen löytyy ratkaisu!

Vinkit vuokra-asunnon hakemiseen;

  ♦ Listaa mitä kriteerejä asunnon suhteen on (esim. koko, sijainti, maksimivuokra)
♦  Syötä hakukriteerit Vuokraovi.com palveluun ja vertaile vaihtoehtoja 
♦  Ollessasi yhteydessä vuokranantajaan kerro itsestäsi mahdollisimman paljon, jotta annat itsestäsi hyvän vaikutelman
♦  Käy AINA katsomassa asunto paikanpäällä (ellei ole uudiskohde)  ja ole ajoissa asuntoesittelyssä paikalla
♦  Mittaa tarvittaessa asunnon seinät, jolloin hahmotus helpottuu etenkin tyhjässä asunnossa ( ite mittasin täällä esittelyssä jokaisen seinän ja helpotti paljon etukäteissuunnittelua)
♦  Käy vuokrasopimus huolellisesti läpi äläkä allekirjoita sopimusta, jos siinä on mitään epäselvää (allekirjoitettu sopimus on pätevä) 
♦  Muista ottaa kotivakuutus , tehdä sähkösopimus ja muuttoilmoitus 
♦  Sitten vain pakkaamaan ja hei suosittelen muuttofirman käyttämistä muuttoapuna! Helpoin muutto koskaan ♥

Ollaan välillä jo kateltu millaisia asuntoja on tarjolla, jotta hieman saadaan samalla tietää toistemme ajatukset uuden kodin suhteen. Vielä on kuitenkin aikaa etsiä ja löytää se meidän yhteinen unelmien vuokrakoti!

Olisi kiva kuulla moniko teistä asuu vuokralla? ♥

 

4 Comments
Lifestyle Lifie

Saman katon alle

Luitte ihan oikein – me ollaan muutettu Peten kanssa saman katon alle ♥ Tai siis Pete mun katon alle ♥ Pakko sanoa etten voisi olla onnellisempi tällä hetkellä! En voi uskoa sitä miten elämä vie eteenpäin, kun vain jaksaa uskoa siihen mitä siltä haluaa. Tämä mies tuli ja vei mun sydämen vielä 8v. jälkeenkin entistä vahvempana ja syvemmin. Vaikka mä alkuun olinkin sitä mieltä ettei hän muuttaisi tänne vielä hetkeen niin kas kummaa – mä olinkin itse se, joka sit ehdottomasti halus Peten asumaan mun katon alle. Tässä sitä nyt ollaan ja täydennetään toinen toisiamme ♥ Jonku mielestä voisi sanoa saman katon alle muuton olevan nopeaa toimintaa, mutta entäs sitten? Jos sydämessään tuntee jotain niin sitten tekee sen mukaan eikä kuuntele muiden mielipiteitä. Elämässä pitää ottaa riskejä niin hyvässä kuin pahassa ja antaa elämän viedä eteenpäin. Uskon siihen, että asiat menee aina, kuten niiden on tarkoitus mennä ja meidän kuului vielä palata yhteen ♥

Hetki tässä ollaan jo ehditty näin asumaan, mutta uusioperheenä olemista pitää vielä sovittaa yhteen ja pelisääntöjä hioa. Kaikki kuitenkin tulee varmasti menemään hienosti, koska me tiedetään mitä meidän välinen rakkaus on eikä sitä haluta menettää. Ollaan valmiita tekemään töitä sen eteen, että arki rullaa ja kaikki saadaan toimimaan. Kaikki tietysti vie aikansa, eikä mikään tapahdu hetkessä. Tähän aiheeseen voidaan palata myöhemmin uudestaan ja kuulen mielelläni muiden uusioperheiden tarinoita ♥

Just nyt on vaan niin pirun hyvä olla tässä. Nukahtaa tuon miehen kainaloon ja herätä siitä ♥

 

Ei kommentteja
fashion Lifestyle Lifie

Kuulumisia & talven käytetyin takki

Terkut täältä muuttolaatikkojen seasta sinne ruudun toiselle puolelle! Melkoista härdelliä on viime aikoina ollut eikä läppäri ole paljon auki ollut. Meillä on täällä 50 kpl muuttolaatikkoja sekä jätesäkkejä ympäriinsä. Muutamat kaapit on vielä tyhjentämättä. Tunteet menee edelleen ihan siksakkia kaiken kanssa, mutta yritän silti pitää päämäärän selvänä ja sen miksi lopputulos on tämä. Me eletään täällä vain kerran ja siksi pitää tehdä sellaisia päätöksiä elämässä, jotka susta tuntuu oikeilta. Aina ne oikeat päätökset ei ole helppoja ja niitä on mietitty todella pitkään ja kaikki oljenkorret on sitä ennen käytetty.

Kyllähän sitä odottaa jollain tapaa sitä ns. uutta elämää, mutta samalla tiedän, että romahtamisia varmasti tulee vielä moneen otteeseen. Ne kuuluu asiaan ja varmasti aika vain helpottaa. Asutaan onneksi Jannen kanssa sen verran lähekkäin, että Mineaa on helppo nähdä ja muutenkin sopia kaikki näkemiset kätevästi.

Mun muutto on sitten perjantaina iltapäivällä ja avaimet saan aamusta. Äiti tulee onneksi auttamaan jo torstaina ja lähtee vasta maanantaina takaisin. Ihana saada äiti tänne ♥ Muutoin mulla on muuttofirma tekemässä muuton, joka onkin tosi kätevää! Vielä on pakattavaa, mutta kai tässä jo voiton puolella sen osalta ollaan. Haikeaahan se on pakata tavaroita ja jaotella mikä menee kummallekkin, mutta hyvin ollaan saatu sovittua kaikki.

Näissä kuvissa mulla on päällä tämän ”talven” käytetyin takki, jonka sain pr-lahjaksi Odd Mollyltä. Super ihana toppatakki, joka käy niin monen asun kanssa. Tykkään tuosta karvasta hupussa ja muutenkin takin rennosta mallista.

 

Takki – Odd Molly 

Housut – Her Secret *saatu

Neule – Reserved

Huivi – Nordic Swan Living 

Laukku – H&M  Joko muuten odotatte kuvia uudesta asunnosta? 🙂

kuvat: @Lottawin

 

2 Comments

Artikkelit