Arkisto

Lifestyle Lifie

Ruisrock 2019

Nyt, kun vihdoin olo on helpottunut kaiken jännittämisen jälkeen voin taas palata huojetunein mielin blogin pariin. Kiitos teille ihanat kaikista lähettämistänne viesteistä viime postaukseen liittyen ♥ Nyt pystyy keskittymään kunnolla taas muihin juttuihin eikä kaikki voimat mene stressaamiseen ja pelon tunteeseen. Eli palataan siis ajassa taaksepäin meidän Ruisrock viikonloppuun!

Lähdin kohti Turkua ystäväni Minnan (@mk_maison) kanssa perjantaiaamuna odottavaisin mielin. Edessä olisi molempien ensimmäinen ruissi ja muiden puheet sekä nähdyt videot tuosta maagisesta viikonlopusta jännittivät jo valmiiksi! Tämä oli muuten mun ensimmäinen!! kerta, kun olin Turussa. Oon ihan pikkusena vain kiertänyt Turun tuomiokirkon ympäri, kun ajettiin kuulemma väärään suuntaan Raisiosta lähteissämme 😀 Mutta nyt sain ensikosketuksen myös Turkuun tämän reissun myötä. Yövyttiin meidän ystävän perheen luona, jotka olivat keväällä juuri muuttaneet Turkuun. Oli ihana nähdä koulukaveria vuosien jälkeen, vaikka muuten ollaankin välillä pidetty yhteyttä ♥ Harmi vain ettei ystävämme töidensä vuoksi päässyt meidän kanssa festareille.

Perille päästyämme oltiin jo melko nälkäisiä, joten pysähdyttiin varmaan ekan kivan näköiseen ravintolan eteen. Tämä NFD ravintola osoittautui todella upeaksi sisältä, mutta ikävä kyllä henkilökunnan palvelu jäi melko vaisuksi ja jäi paikasta eniten mieleen. Ruoka me napattiin mukaan kiireen vuoksi ja vaikka ruokaa saatiinkin melko kauan odotella oli se onneksi odottamisen arvoista. Ihana paikka, ruoka hyvää, mutta palvelu kehnoa.

Syömisen jälkeen laitettiin itsemme valmiiksi ja epävakaisen sään vuoksi päädyin laittamaan ylleni farkut, Billebeinon collarin sekä nahkatakin. Harmitti kovasti, että nimenomaan ruissiin ostettua mekkoa en tarennut laittaa päälle. Oltiin käyty Ihanassa kukkasessa tekemässä meille nämä ihanat kukkaseppeleet (saatu), jotka toivat asuihin täydellisen festarifiiliksen!

Yöpaikasta oli jonkin verran matkaa itse festarialueelle, joten me hypättiin taksin kyytiin. Missattiin meidän odottama Ida Paul & Kalle Lindroth ja käveltiin parin kilometrin matka metsän keskellä tuhansien muiden festarityypin kanssa. Jonotus itse alueelle kesti myös melko pitkään, mutta onneksi aurinko paistoi ja fiilis oli huikea! Sisäänpäästyämme ihmettelimme alkuun koko meidän olemista ruississa, mutta pikkuhiljaa siitä sitten lähdimme kiertämään aluetta. Alue oli muuten ihan jäätävän iso ja esiintymislavojakin useampia. Illan aikana kuunneltiin mm. Reino Nordinia, Almaa, Pikku Geetä, Rita Oraa sekä Ellie Goldingia. Illan aikana saatiin kokea upea auringonlasku ♥

Tuttuja tuli vastaan vain muutama ja muutenkin perjantaina oli tosi nuorta porukkaa liikkeellä ( tai sitten me oltiin vain liian vanhoja :D). Rantalava oli upea illalla auringon paistaessa hetkittäin. Pystyin kuvittelemaan sen ruissin maagisen taian, jolloin aurinko porottaa taivaalla ja festarikansa tanssii villinä. Tanssi toki nytkin, mutta auringon tuomaa lämpöä jäin itse kaipaamaan. Ehkä myös olisin odottanut enemmän erilaisia aktiviteettijuttuja tms. Aikalailla kierreltiin vain siellä täällä ja puolen yön aikaan oli jo tosi kylmä, eikä kyllä sitten enään yhtään harmittanut päälle valitut vaatteet. Meidän osalta ruissin ruokakokemus oli pettymys, mutta taidettiin valita se ei niin paras paikka.

Vaikka kävelemistä olikin melko lailla eikä kaikki menny suurien odotusten mukaan oli eka ruissi kuitenkin huikea kokemus! Kyllä siinä lauantaina keskustassa pyöriessämme melko lailla harmitti ettei oltu ostettu 2 päivän lippuja. Aurinko porotti ja sain jopa ruissimekkoni päälle, mutta kotiinpäin oli suunnattava.

Turku näytti kauniilta ja ihan varmasti ensi kesänä mennään uudestaan ♥

Oliko muita ruississa olleita?

Tänään on luvassa Ed Sheeranin keikka, joten tuo mekko taitaa sujahtaa ylleni nyt ♥

Ihanaa iltaa ja huikkailkaa, jos satutte keikalla myös olemaan! 

Ei kommentteja
fashion Lifestyle Lifie

Festariviikonloppu edessä + alekoodi

Huomenna vihdoin koittaa elämäni ensimmäinen Ruisrock ja oon niin fiiliksissä jo!! Kaiken piti olla asua myöden jo valmista, mutta kuinkas kävikään.. Ostin tiistaina yhdeltä tytöltä Facebook-kirppiksltä ihanan pitsisen mekon, mutta sovittaessani sitä kotona se olikin aivan liian lyhyt 😀 Siis en ymmärrä miten se voi olla niin lyhyt, että just peittää pepun, vaikka se oli myyjälle ihan sopivan mittainen.. Noh siitähän tuli sitten aikamoinen stressi löytää uusi asu muutamassa päivässä, koska mulla oli mielessä valkoinen pitsinen mekko, jonka halusin laittaa. Toki kävin tässä välissä vaatekaappini läpi, mutta mikään ei tuntunut olevan sopiva. Olin viime viikolla käynyt itiksessä ja bongasin silloin Bik Bokissa käydessäni yhden mekon, joka kuitenkin jäi mun mieleen. Ajattelin, että siellä on sitten varamekko valmiina, jos jotain tulee. No me Ninnin kanssa suunnistettiin aiemmin tänään Itikseen ja sieltä se samainen mekko lähti puoleen hintaan mukaan! Jeij ja se on vielä kivempi kuin se 10 euron kirppismekko!

Huominen sää näyttää melko kehnolta Turun suunnalla, mutta vielä on toiveissa vetäistä mekko päälle nahkatakin kanssa. Täytyy mukaan pakata kyllä lämpimiäkin vaatteita, kuten farkut ja hupparin tai tämän ihanan PURAn neuleen* (*saatu). Toivotaan ensisijaisesti sormet ristissä mekkokeliä! Me mennään ystäväni Minnan kanssa meidän yhteiselle ystävälle yöksi, jota ei olla nähty moneen vuoteen ♥ Ja mun on pakko myöntää etten oo koskaan käynyt Turussa 😀 Joten olihan se jo aikakin, vai mitä?

 

Sain ilokseni jakaa teille alekoodin, jolla saatte -20% PURAn verkkokaupasta!

Käytä siis koodia PURA20 niin alennus aktivoituu! Koodi voimassa 11.7.19 asti

Onko siellä muita Ruissiin lähtijöitä? ♥

2 Comments

Artikkelit