Arkisto

Lifestyle Lifie

Puolison huomioiminen arjen keskellä

Mun piti kirjoittaa teille tänään ihan eri aiheesta, mutta sainkin päähäni tehdä Petelle pienen yllärin niin suunnitelmat muuttui. Pete vei tytöt jumppaan ja lasten äidille päiväkodin jälkeen, joten oli kotona vasta ennen kasia nyt illalla. Tein itse etäpäivän tänään kotoa, jolloin sain idean piristää häntä arjen kiireessä.Pyysin ilmoittamaan ollessaan tulossa kotiin ja mä olin tehnyt ruoan valmiiksi, kattanut pöydän, sytyttänyt kynttilät ja pukeuduin vielä pikkumustaan ♥ Sanoin, että pitää sitten soittaa ovikelloa tullessaan, jotta sain toivottaa hänet tervetulleeksi kotiin. Olisi ollut huippua saada herran ilme videolle mun ollessa avaamassa ovea mekko päällä ja kynttilöiden palaessa taustalla. Kuulemma kelpasi tulla kotiin ♥

Etenkin nyt uusperheen arjen keskellä puolison huomioiminen on kullanarvoista eikä siihen vaadita paljoa, Pienikin kosketus ohimennessä merkitsee toiselle paljon ja niillä hetkillä jaksaa pyörittää arkea. Oon super onnellinen siitä, että Pete näyttää tunteensa ja haluaa antaa huomiota sekä myös kaipaa sitä itse. Siinä suhteessa(kin) me ollaan ihan täydellinen match ♥ Toista kun ei voi pakottaa antamaan huomiota ellei se tule hänestä itsestään. Mä rakastan sitä, että voi sohvalla käpertyä toisen syliin, saa silityksiä ja pusuja sekä illalla voi nukahtaa lusikkaan, ah niin parasta ♥

Tottakai sen tiedostaa ettei aina ole yhtä auvoista arkea, mutta silloinkin ne pienet jutut toista kohtaan – oli se sitten toisen pyykkien peseminen, lemppariherkun ostaminen tai vaikka iltapalan tekeminen on tärkeitä ja merkittäviä. Itelle ainakin tulee ihana olo siitä, että näkee toisen ilahtuvan ihan pienestäkin asiasta.

Kuinka usein te huomoitte puolisoanne tai tykkäättekö te saada huomiota toiselta?

2 Comments

Artikkelit